Cleaning Women
Cleaning Women on suomalainen vuonna 1996 perustettu yhtye. Yhtye on toiminut nykyisellä kokoonpanolla vuodesta 1999 lähtien[1]. Cleaning Women tunnetaan itsetehdyistä soittimistaan, androgyynistä imagostaan ja poikkitaiteellisista tempauksistaan, kuten audiovisuaalisista installaatioista ja mykkäelokuvasäestyksistä.[2] Yhtye soittaa melodista rytmimusiikkia sähköisesti vahvistetuilla kodinhoitovälineillä, kuten pyykinkuivaustelineillä, pesukoneen vetopyörillä ja roskapöntöillä[3]. Cleaning Women on esiintynyt rock-klubeista konserttisaleihin yli kahdessakymmenessä maassa, muun muassa Kiinassa, Kanadassa, Venäjällä, Meksikossa, Yhdysvalloissa sekä useassa Euroopan maassa[4].
Cleaning Womenin kaksi ensimmäistä albumia julkaistiin BV² Produktions -levymerkillä[5]. Vuonna 2001 ilmestyneellä albumilla Pulsator on vierailevana tähtenä M. A. Numminen[6]. Vuoden 2004 Aelita – The Queen of Mars taas perustuu yhtyeen samannimisen neuvostoliittolaisen mykkäelokuvan säestykseksi säveltämään musiikkiin[7]. Kolmas levy U julkaistiin marraskuussa 2009. Albumi on sci-fi-henkinen teemalevy, joka sijoittuu tulevaisuuden energiakaivoksiin.[8] Neljäs levy Intersubjectivity julkaistiin kymmenen vuoden levytystauon jälkeen vuonna 2019. Albumin on miksannut Alexander Hacke Einstürzende Neubauten -yhtyeestä[9].
Yhtye on säestänyt mykkäelokuvia muun muassa Sodankylän elokuvajuhlilla, Tampereen lyhytelokuvajuhlilla, Moskovan elokuvamuseossa, Il Cinema Ritrovato -festivaaleilla Italian Bolognassa ja Telluriden elokuvajuhlilla Yhdysvalloissa Coloradossa[10]. Rostislav Aallon ohjaamassa pitkässä dokumenttielokuvassa Cleaning Up! (2001) seurataan Cleaning Womenin Itä-Euroopan kiertuetta[11]. Cleaning Women esiintyy yhtyeenä Musta jää -elokuvassa[12]. Vuonna 2022 yhtye sävelsi alkuperäismusiikin italialaisen Alice Rohrwacherin lyhytelokuvaan Le Pupille (The Pupils)[13], joka oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi näyteltyjen lyhytelokuvien sarjassa[14].
Kokoonpano
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- CW01 (Risto Puurunen) (jäsen 1996–)
- CW03 (Timo Kinnunen) (1997–)
- CW04 (Tero Vänttinen) (1999–)
Entisiä jäseniä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- CW02 (Anu Keränen) (1996–1999)
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Albumit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pulsator (2001, BV² Produktions)
- Aelita – The Queen of Mars (2004, BV² Produktions)
- U (2009, Cobra Records)
- Intersubjectivity (2019, Svart Records)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cleaning Women cleaningwomen.com. Viitattu 10.10.2021.
- ↑ Cleaning Women – pyrkimys kohti musiikkia voima.fi. Viitattu 9.9.2020.
- ↑ Kaakon Viestintä: Ensi viikolla Haminan Valojen yössä soi pyykinkuivausteline Kymen Sanomat. 4.9.2019. Viitattu 10.9.2020.
- ↑ Cleaning Women cleaningwomen.com. Viitattu 9.9.2020.
- ↑ BV2 Produktions Discogs. Viitattu 9.9.2020. (englanniksi)
- ↑ Cleaning Women: Pulsator Soundi.fi. Viitattu 9.9.2020.
- ↑ Harri RÖmpötti: Siivoojanaiset jytäävät entistä rankemmin Helsingin Sanomat. 19.8.2004. Viitattu 9.9.2020.
- ↑ desibeli.net - Cleaning Women: U desibeli.net. Viitattu 10.9.2020.
- ↑ Harri Römpötti: Cleaning Women julkaisee kymmenen vuoden tauon jälkeen yleisöystävällisen levyn Helsingin Sanomat. 1.1.2019. Viitattu 10.9.2020.
- ↑ Cleaning Women cleaningwomen.com. Viitattu 10.9.2020.
- ↑ Kokeellinen trio Cleaning Women kiertää klubeja Baltiassa yle.fi. Viitattu 9.9.2020.
- ↑ Musta jää Elonet. Viitattu 9.9.2020.
- ↑ Cleaning Womenin ääniraita tahdittaa Alice Rohrwacherin The Pupils -elokuvaa, jonka Suomen ensi-ilta on Sodiksessa Midnight Sun Film Festival. 2.6.2022. Viitattu 20.9.2022.
- ↑ The 95th Academy Awards | 2023 www.oscars.org. 19.3.2024. Viitattu 27.6.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yhtyeen virallinen sivusto (englanniksi)