Carl Olof Cronstedt

Carl Olof Cronstedt vanhempi (3. lokakuuta 1756 – 7. huhtikuuta 1820) oli Ruotsin merivoimien vara-amiraali. ^[1]

Cronstedtin isä oli tykistön majuri Johan Gabriel Cronstedt (1720–1774) ja äiti Hedvig Juliana Jägerhorn af Spurila (1720–1787). Hän kasvoi Puotilan kartanossa Helsingin pitäjässä.

Cronstedt aloitti sotilasuransa vapaaehtoisena prinssi Adolf Fredrikin rykmentissä 5. toukokuuta 1765, mistä hän siirtyi armeijan laivastoon kersantiksi 27. toukokuuta 1770. Hän siirtyi aliluutnantiksi tykistöön 12. elokuuta 1772 palaten armeijan laivastoon vänrikiksi 22. huhtikuuta seuraavana vuonna. Laivastossa hän yleni luutnantiksi 2. toukokuuta 1774. Hänet ylennettiin tykistönkapteeniksi 10. helmikuuta 1777.

Cronstedt oli vuosina 1776–1779 Englannin laivastossa. Hän osallistui Yhdysvaltain vapaussotaan, mutta vietti siitä suurimman osan sotavankina. Kulutettuaan rahansa vankeusaikana upseereiden sosiaaliseen elämään Cronstedt onnistui palaamaan Amerikasta Ruotsiin Kustaa III:n stipendin avulla. Paluun jälkeen hänen uransa oli voimakkaasti nousujohteinen.^[1]

Hänet nimettiin Kustaa III:n sodassa Saaristolaivaston komentajaksi, kun hän oli tukenut Kustaa III:ta tämän päätettyä käydä venäläisiä vastaan uudelleen Ruotsinsalmessa. Pitkälti Cronstedtin ansiosta Ruotsi voitti Venäjän keisarikunnan laivaston Ruotsinsalmen toisessa meritaistelussa 1790. Samana vuonna Cronstedt nimitettiin 26. lokakuuta meriasian valtiosihteeriksi. Hänet ylennettiin sinilippuisen laivaston (toisin sanoen Saaristolaivaston) kontra-amiraaliksi 22. joulukuuta 1793^[2]. Laivastojen kenraaliadjutantti hänestä tuli 26. kesäkuuta 1797. Kustaa III:n kuoltua Cronstedille myönnettiin yksi viidestä muistosormuksesta.

Cronstedt ylennettiin sinilippuisen laivaston vara-amiraaliksi ja Karlskronan laivastoaseman komentajaksi 9. huhtikuuta 1801^[3]. Hän riitaantui Kustaa IV Aadolfin kanssa, ja hänet siirrettiin pois Tukholmasta 3. joulukuuta Viaporin komendantiksi.^[1] Tästä huolimatta Cronstedt työskenteli uutterasti linnoituksen parantamiseksi, vaikka Tukholman hallitus laiminlöikin linnoituksen rahoittamisen. Venäläisten hyökättyä Suomeen 1808 Cronstedt joutui jopa käyttämään omia varojaan linnoituksen puolustukseen.

Suomen sodassa Cronstedtin komentama Viaporin linnoitus antautui venäläisille 3. toukokuuta 1808. Cronstedtin ristiriitainen maine on laajasti seurausta Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, joissa Cronstedtin jopa väitettiin myyneen Viaporin venäläisille – väite, jolle historiantutkijat eivät ole löytäneet todisteita. Todennäköisimmät syyt linnoituksen antautumiselle olivat upseerien keskuudessa vallinnut laaja epäusko Ruotsin kykyyn puolustautua ylivoimaista vihollista vastaan ja linnoituksen täydellinen eristäminen yhdistyneenä hyvin suunniteltuun psykologiseen sodankäyntiin, joka vahvisti epäuskoa entisestään, sekä huoli linnoituksen suuresta siviiliväestöstä, ruudin riittämättömyys ja linnoitusten vähenevä merkitys sodankäynnissä ylipäätään.

Napoleonin sodan aikana myös useimmat saksalaiset linnoitukset antautuivat lähes taistelutta – linnoitusten aika läheni loppuaan. Cronstedt yritti kuitenkin voittaa aikaa ja solmi venäläisten kanssa aselevon, jonka mukaan Viapori antautuisi, ellei Ruotsista tulisi apua toukokuun 3. päivään mennessä. Kun venäläiset olivat viivyttäneet Cronstedtin lähettämiä lähettejä sopimuksen vastaisesti eikä apua Ruotsista kuulunut, Cronstedt luovutti sopimuksen mukaisesti linnoituksen ja siellä talvehtineen saaristolaivaston osaston venäläisille. Suomalaiset upseerit ja sotilaat saivat sopimuksen mukaan palata koteihinsa, mutta ruotsalaiset vangittiin. Ruotsin etsiessä syntipukkeja hävitylle sodalle Cronstedt ja monta muuta upseeria (muun muassa Fredrik Adolf Jägerhorn, Viapori; Carl Magnus Gripenberg, Svartholman komentaja; Hans Henrik Gripenberg, Suomessa toimivien joukkojen ylikomentaja) tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta. ^[1] Tuomioita ei kuitenkaan pantu täytäntöön, koska Venäjän keisari Aleksanteri I puuttui tuomioihin ja yleinen armahdus tuli voimaan. Ruotsin hävittyä sodan ruotsalaiset ajoivat kuningas Kustaa IV Aadolfin maanpakoon. Samalla hävitty sota merkitsi loppua Ruotsin suurvaltapyrkimyksille.

Suomen sodan jälkeen Aleksanteri I myönsi, kuten tapaan kuului, myös Cronstedtille eläkkeen, mutta Cronstedt ei ikinä siirtynyt keisarin palvelukseen. Loppuelämänsä hän eli Herttoniemen kartanossa viettäen syrjäänvetäytyvää elämää, keskittyen lastensa kasvatukseen ja kartanon puiston rakentamiseen. Carl Olof Cronstedtia onkin sanottu ”puutarhansuunnittelun mestariksi”. Cronstedtin vaimo oli kreivitär Beata Sofia Wrangel af Sauss (1762–1840). Carl Olof Cronstedt on haudattu Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalle.

Helsingin Herttoniemenrannan asuinalueella noin kilometrin päässä Herttoniemen kartanosta sijaitseva katu Amiraali Cronstedtin ranta on nimetty Carl Olof Cronstedtin mukaan.

Carl Olof Cronstedtilla oli kolme lasta:

• Hedvig Charlotta Cronstedt (10. syyskuuta 1795 – 7. huhtikuuta 1868), hovineiti
• Gabriel Anton Cronstedt (8. joulukuuta 1798 – 1893), kenraalimajuri^[4]
• Carl Olof Cronstedt (18. lokakuuta 1800 – 1883), vapaaherra

• 
  Herttoniemen kartanon päärakennus, jonka Cronstedt rakennutti arkkitehti Pehr Granstedtin piirustusten pohjalta 1815
• 
  Cronstedtin hauta Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla.

• Carl Olof Cronstedt Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• http://kaupunginosat.net/herttoniemi/index.php?option=com_content&task=view&id=2134&Itemid=897^{[vanhentunut linkki]}
• Carl Olof Cronstedt (1756-1820) Cronstedt.com. Viitattu 28.3.2010. (ruotsiksi)
• Personer – Carl Olof Crostedt (1756-1820). Hertonäs gård. Arkistoitu 2012.2017. Viitattu 28.3.2010. (ruotsiksi)
• Carl Olof Cronstedt d.ä. Historiesajten. Viitattu 8.4.2010. (ruotsiksi)
• Lappalainen, Wolke, Pylkkänen: Suomen sodan historia 1808–1809. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Karttakeskus, 2008 (suom.kiel.). ISBN 978-951-593-197-9

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Carl Olof Cronstedt Wikimedia Commonsissa