Leväkkö
| Leväkkö | |
|---|---|
 Kukkiva leväkkö. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: | Leväkkökasvit Scheuchzeriaceae |
| Suku: |
Leväköt Scheuchzeria L. |
| Laji: | palustris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Scheuchzeria palustris |
|
| Katso myös | |
Leväkkö (Scheuchzeria palustris) on kosteiden paikkojen kasvi, jolla on erikoiset tähden muotoiset kukat. Se on sukunsa ja heimonsa ainoa laji.[2]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen leväkkö kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Juurakko on suikertava ja lehtituppien jäänteiden verhoama. Varsi on kalju, mutkikas, haaraton ja lehdekäs. Tupelliset lehdet ovat kierteisesti ja kielekkeellisiä. Kooltaan ne ovat 10–20 cm pitkiä ja 1–2 mm leveitä, muodoltaan tasasoukkia, puoliliereitä ja yhdeltä särmältään teräviä. Lehtien kärjissä on pieni ilmahuokonen. Kukinto on 3–10-kukkainen harsu terttu. Kellanvihreät kukat ovat kaksineuvoisia. Kukassa on kuusi 2–3 mm pitkää verholehtimäistä kehälehteä. Heteitä kukassa on kuusi ja emejä on kolme tai joskus kuusi kappaletta. Leväkkö kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kesällä kasvi on kirkkaan vihreä, syksyllä se tuleentuu ruosteenruskeaksi. Hedelmä on noin 5 mm pitkä, erikoisenmuotoinen kolmiosainen tuppilo, josta kasvi on helppo tunnistaa.[3][4] Tuppilohedelmiä puristettaessa niiden tuoksu muistuttaa klooria.[5]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leväkköä kasvaa Euroopassa Saksasta ja Alppien alueelta Pohjois-Balkanille, ja edelleen Venäjän keskiosiin. Pohjoisessa lajia tavataan lähes koko Fennoskandian alueella. Levinneisyysalue jatkuu euroopanpuoleiselta Venäjältä Keski-Aasiaan, ja erillisenä esiintymisalueena Venäjän Tyynenmeren rannikolle ja Pohjois-Japaniin. Pohjois-Amerikassa tavataan lajin toista alalajia.[4] Suomessa leväkköä voi tavata sopivilla kasvupaikoilla lähes koko maasta aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Yleisin laji on Keski-Suomessa, Kainuussa ja Keski- ja Itä-Lapissa. Etelä-Suomessa laji on harvinaistunut soiden vähenemisen myötä.[6] Esimerkiksi Helsingissä leväkköä kasvaa vain Maununnevalla.[7]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leväkkö kasvaa karuilla nevoilla erityisesti kuljuissa ja rimpisilmäkkeissä sekä lampien suorannoilla. Laji karttaa kalkkipitoista maaperää.[3]
Morfologisia ja anatomisia tuntomerkkejä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Leväkkökasvit ovat pieniä ruohoja, joiden kasvutapa on epäsäännöllisen sympodiaalinen eli haarajatkoinen. Varressa on sisäketto (endodermi). Ilmaraot ovat tetrasyyttisiä eli apusoluja on neljä ja niistä kaksi on samansuuntaisia huulisolujen kanssa, toiset kaksi poikittaista. Lehdet sijaitsevat kahdessa rivissä ja niissä on kärkihuokonen. Lehtituppi on avoin, ja sen reunalla on pienet korvakkeet ja sisäpinnalla karvoja. Kukinto on suojuslehdellinen ja terttumainen, suojus on enemmän tai vähemmän lehtimäinen. Kaikki kukan osat ovat erillisiä, paitsi emilehdet hieman yhteenkasvaneita. Siitepölyhiukkaset ovat kaksittain (dyadeina) eikä niissä ole itureikiä. Erillisiä emilehtiä on tavallisesti kolme, harvoin jopa kuusi; ne sijaitsevat kohdakkain ulompien kehälehtien kanssa. Emit ovat tyveltään kasvaneet yhteen. Kussakin emissä on tavallisesti kaksi, harvoin yksi siemenaihe laitaistukassa. Siemenaiheen ulkokalvo on noin neljän solukerroksen paksuinen, sisäkalvo noin kahden. Siemenaiheessa on parietaalisolukko, jonka paksuus on neljä tai viisi solukerrosta. Kukan kehälehdet ovat jäljellä hedelmässä. Siemenkuori on sileä, sen mesotesta-kerros on monisolukerroksinen ja sen solut ovat paksuseinäisiä. Siemenessä on vihreä alkio, vaikka sirkkalehti ei olekaan itämisen jälkeen yhteyttävä. Kromosomiluku (karyotyyppi) on n = 11.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Stevens, P. F. 2001–: Angiosperm Phylogeny Website, Scheuchzeriaceae. Version 12, July 2012 [and more or less continuously updated since]. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maiz-Tome, L.: Scheuchzeria palustris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Stevens 2001–, Viitattu 9.1.2024.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 510.
- ↑ a b Den virtuella floran: Kallgräs (Scheuchzeria palustris) (ruotsiksi) Viitattu 27.3.2011.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 235.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Leväkön levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 27.3.2011.
- ↑ Helsingin kotiseutupyöräreitit: Haltialan kierros (PDF-tiedosto) Viitattu 27.3.2011.
- ↑ Stevens 2001–, Viitattu 5.11.2014.