Kuulolaite

Kuulolaite tai kuulokoje on apuväline, jota huonokuuloiset ihmiset käyttävät kuullakseen paremmin. Sähköisessä kuulolaitteessa on mikrofoni, joka muuttaa äänen sähköiseksi signaaliksi sekä vahvistin, jonka tehtävä on kasvattaa sähköisen signaalin voimakkuutta ja korvaan sijoitettava kuulokeosa, joka muuttaa vahvistetun signaalin vahvistetuksi ääneksi.^[1]

Ensimmäiset kuulolaitteet olivat kuulotorvia, joiden tarkoituksena oli vahvistaa ääntä. Kuulotorvi on yksinkertaisimmillaan korvan suulla pidettävä tötterö. Kuulotorvia kehitettiin hiljalleen mahdollisimman tehokkaiksi mutta myös mahdollisimman huomaamattomiksi. Niitä saatettiin kätkeä parran tai hiusten sekaan. Äänen sähköinen vahvistus kehitettiin 1900-luvulla, ja ensimmäiset kannettavat sähköiset kuulolaitteet tulivat markkinoille 1930-luvulla. Tämän jälkeen kuulolaitteiden tekniikkaa ovat mullistaneet transistorit 1950-luvulla ja digitaalinen kehitys 1990-luvulla.^[2]

Kuulolaitteita on nykyään monia eri malleja. Yleisin käytössä oleva malli on korvantauskoje, jonka laiteosa asetetaan korvalehden taakse ja korvakappale korvakäytävään. Äänet välittyvät korvaan korvakappaleeseen liitetyllä letkulla, jonka avulla se pysyy myös korvassa. Korvakappale valmistetaan yksilöllisesti korvan mukaan. Korvakäytävästä otetun mallin mukaan valmistettu korvakäytäväkoje puolestaan asetetaan korvakäytävään. Koje on pienikokoinen, ja sen käyttö vaatii sorminäppäryyttä. Taskukoje on hieman suurempi kuulolaite. Sitä pidetään taskussa tai esimerkiksi kaulassa kannettavassa pussissa. Ääni johdetaan korvaan johdon ja korvakappaleen avulla.^[3] Kommunikaattorimalliin kuuluu kuulokkeet ja vastaanotinlaitteisto. Kommunikaattoria käyttävät joskus erittäin huonokuuloiset vanhukset, jotka tarvitsevat kuulolaitetta vain ajoittain.^[2] Kuulolaite voidaan liittää myös puhelimeen tai muuhun sähköiseen laitteeseen erityisen induktiosilmukan välityksellä.

Nykyaikaisissa kuulolaitteissa on monipuoliset ominaisuudet, ja niitä voi käyttää erilaisilla kuunteluohjelmilla erilaisissa ääniympäristöissä. Käyttäjä voi itse valita ohjelman tai laite tekee sen automaattisesti.^[4] Useimmat kuulolaitteet sovitetaan tietokoneohjelmiston avulla.^[5] Laitteita käytetään useimmiten paristoilla: korvantaus- ja korvakäytäväkojeissa on nappiparistot ja taskukojeessa sauvaparistot.^[4]

Kuulokojeet luokitellaan säädeltävyyden mukaan. Yksinkertaisimmissa laitteissa ei ole säätömahdollisuutta. Saatavilla on myös käyttökytkimillä ja sovitussäätimillä säädeltäviä kojeita sekä ohjelmoitavia laitteita. Useimmiten tarvittavat säätimet muokkaavat äänenvoimakkuutta ja käyttötapaa. Jälkimmäisellä valitaan mikrofoni- tai induktiokelatoiminta. Mikrofonitoiminnassa mikrofoni ottaa äänet vastaan ja induktiokelatoiminta mahdollistaa induktiosilmukan käytön. Ohjelmoitavilla kuulolaitteilla voidaan toteuttaa tarkemmat säätömahdollisuudet kuin perinteisillä säätimillä. Ohjelmoitavia kojeita säädetään joko erityisillä ohjelmointilaitteilla tai esimerkiksi tietokoneelle asennetulla säätöohjelmalla.^[5]

Monet vanhukset välttelevät kuulolaitteen käyttöä, koska sitä pidetään hankalana ja epämukavana ja lisäksi se saatetaan kokea vanhuuden ja vammaisuuden merkiksi. Esimerkiksi Suomessa vain noin puolet kuulolaitteen omistajista käyttää kuulolaitetta säännöllisesti.^[6][7]

• Sisäkorvaistute
• Kuulovamma

• Eräkanto, Seppo: Kuulla. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa (toim.): Apuvälinekirja. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 2003. ISBN 951-580-364-0

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kuulolaite Wikimedia Commonsissa

• Ylen Elävä arkisto – Kuulokojeen tarina