Muutamija Runoi ratija Kirkon Polttajasta

Jokohan Rupeen runoilla,

eli wirsillä viserrän,

Kauhijasta Kappaleesta,

Ruman hengen ruhtinasta:

Rupeempa ensin runoilla,

Ruhtinata runtomahan,

Wiimmen wirsillä viserrän,

Jos ma oikeheen osannen?

Asija on arvosempi,

Kuin minä Saatan Sanova:

Eli Runnella runoilla,

eli virsillä visusti.

Tähän Toivotaan Totella,

Wiisahimmat virkamiehet!

Runoi niekat runsahimmat,

Wiisaatkin virren tekijät.

Koitelkaapa Konstijanne,

Maailmamme mahti miehet –

Että Santilleen Sanova,

Kilvan Kirkon polttajasta.

Miksi iskit ilman Syytä,

vihan valkijan viritit,

Semmoisellen Seinällenkin,

Joka on Jumalan huone.

Jumala ite Jumala

Kaikki Kaikissa oleva

ite hoiti Huoneheensa

Waara valkijan hävitti.

Ite istui Huoneheessa

Kuunteli Sitä Kujetta

Kuinka Tuhma tulta iski

Semmoisen Seinän Sivussa.

Ihmis parat itku Suulla

Juoksi Kyllä Joutuisasti

Säikähti Sitä Savuva

Vahingollista Walova.

Syttyneekkö Sydämmessä

Murha polttajan povessa,

Synnin Tunto tuimemmasti

Polttamaan Sitä poveja!

Woi Sinä polonen poika

Mikä Silmäsi Sokasi:

Oma herrasi opetti

Piru Silmäsi pimitti.

Ruma henki ruhtinansa

Perin pohjin petti Siinä,

Narrasi Naputtamahan

Ilmi tulta iskemähän.

Narri mänöö nahkonensa

Oman Mestarins Muvassa

Kirotun pirun Kitahan

Kaikin puolin Kauhijaahan.

Kyllä heräät helvetissä:

Jos et vaan armon ajassa,

Pahuutestasi palaja

Katumahan Katkerasti.

Herra Tietää Tiituksensa,

Joka Paulahaan paneepi,

Juutaksenni Juoninensa

Puristaapi hirsi puuhun.

Saa Se Kiini Sauli herran

Oman miekkansa ohessa

Pisti miekalla mahaansa

Satutti oman Sapelin.

Absalomi myös Ajaapi

Tavoittaapi Daavittija

Isä itkeepi isoisti

Wuoren Koloissa Kovasti:

Ajoi Viimmen Absaloomi

Tammen oksihiin takistui

Matkan päähän päästyvänsä

Hivuksista hirsi puuhun.

Näistä jo pitäis Näkemän

Yltä kyllä Ymmärtämän,

Esi merkist entisistä

Mikä palkka on pahalla.

Sama palkka Saavuttaapi,

Kaikki muutkin Murha Miehet,

Kainin Kaimat Kaavuttaapi

Musertaapi Murha Miehet.

Puristaa Se Pursijaisen,

Kerran Kelpo Kahlehiinkin

Ijäisesti itkemähän,

Hirmuisessa hirsi puussa.

Ite Se isoi isämme

Osaa oikeheen Mitata

Puhtaimmalla Puntarilla

Panna palkan Työtä myöten.

Ei ole osaksi Tullut

Tämä lykky Lyytisellen

että oikeen osata

Sokijan Silmät avata

Herra Tässä Tarvitahan

Sielun armas auringomme

Avaamaan Sen Silmät auki

Jonka Saatana Sokasi.

Iteppä isoi isämme

Panee määrän Paavalillen

Paavoin ollessa pahana

Tamaskuhun Tallatessa.

Lähde: Lyytinen, Pentti ja Anna Reetta Korhonen 1961: Pentti Lyytisen ja Anna Reetta Korhosen runoja. Toimittanut Vihtori Laurila. Peuran museosäätiö, Rautalampi.