[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/Siirry sisältöön

Wikijunior Muinaiset kulttuurit

Wikikirjastosta

Wikijunior

Mistä tämä kirja kertoo?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisia kulttuureja on valtava määrä ja ensimmäiset olivat ihmisten esi-isien kehittämiä. Tämä kirja ei kuitenkaan käsittele kaikkia muinaisia kulttuureja, vaan ns. korkeakulttuureja. Yleensä puhuttaessa korkeakulttuurista tarkoitetaan sivilisaatiota.

Sivilisaatioiden keskeisiä piirteitä katsotaan usein olevan erityisesti lukutaito, mutta yhtä lailla myös työnjako (eli eri ammatteihin jakautuminen), kaupungistuminen, taiteet (myös taiteellinen käsityö eli taideteollisuus), keskushallinto ja järjestäytynyt uskonto. Myös maanviljelyn ja kaupankäynnin kehittyminen ovat kehityksen merkkejä. Kaikki esitellyt kulttuurit omaavat useimmat näistä ominaisuuksista ja useimmissa tunnetaan myös kirjoitustaito.

Muinaiset korkeakultuurit syntyivät pääosin suuriin jokilaaksoihin maanviljelyn kehittymisen myötä. Afrikassa kaupunkivaltiot syntyivät jokien vaikeakulkuisuuden vuoksi yleensä rannikolle. Suurin osa korkeakulttuureista sai alkunsa jo kivikaudella ja osa niistä ei muita kausia tuntenutkaan. Artikkeli ei myöskään käsittele ihmisen kivikautisia muinaiskulttuureja.

Mukaan on otettu myös keltit heidän pitkän historiansa ja merkittävän vaikutuksensa vuoksi sekä viikingit, koska he ovat suomalaisille pohjoismaisina läheisiä, vaikka he vaikuttivat lähinnä keskiajalla. Mukana on myös eurooppalaisten keskiajan kanssa saman aikaisia kulttuureja sekä Afrikasta että Etelä-Amerikasta (muun muassa Mayat, Inkat ja Asteekit), jotka yleensä kuitenkin mielletään osaksi muinaisia kulttuureja.

Kulttuurit on luokitetltu pääosin sen mukaan, mistä ne ovat lähtöisin esim. foinikialaiskulttuuri on lähtöisin Levantista (Libanonista), Välimeren itärannikolta, jonka kulttuureista se löytyy. Tästä syystä kirjaan tullaan lisäämään hakemisto, josta kulttuurit voi löytää nimellä, vaikkei osaisikaan sijoittaa niitä maantieteellisesti. Hakemistosta voit löytää esimerkiksi kushilaiset, vaikkei sinulla olisi hajuakaan keitä he oikein olivat.

Aakkosellinen hakemisto

Länsimaisen kulttuurin esikuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Kaksoisvirranmaa ja Persia

2. Muinainen Egypti

3. Välimeren itäreunan muinaiskulttuurit (myös Antiikin Kreikka)

4. Italian niemimaan kulttuureita: Etruskit ja Rooman valtakunta

Kaukaisempaa kulttuurikehitystä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. Kiina ja Itä-Aasia

6. Intian niemimaan muinaiset kulttuurit

7. Esikolumbiaaniset Intiaanikulttuurit

8. Afrikan muinaiset valtiot

9. Kaakkois-Aasian muinaiset kulttuurit

Eurooppalaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. Kelttien kulttuurit

11. Viikingit

Tarunomaiset kulttuurit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. Atlantis

Johdannon nimityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anatolia on Turkissa.

Esikolumbiaaninen tarkoittaa ennen Eurooppalaisten saapumista (eli Kolumbuksen tutkimusretkeä).

Kaksoisvirranmaa eli Mesopotamia oli Eufratin ja Tigrisin yhteinen jokilaakso nykyisessä Irakissa (ja osissa itäistä Syyriaa).

Levantti on alue Välimeren itäisessä pohjukassa, joka kattaa suurin piirtein nykyisin Israelin, Libanonin, Syyrian ja Jordanian.

Persia sijaitsi nykyisessä Iranissa.

eaa. ennen ajanlaskumme alkua (= eKr. ennen Kristuksen syntymän)

jaa. jälkeen ajanlaskumme alun (=jKr. jälkeen Kristuksen syntymän)