Vaasan Vaskiluotoon rakennetaan väliaikaista pesäpallokenttää.
Kenttää rakennetaan parhaillaan entisen Wasalandian alueen pohjoispäähän.
Vanha huvipuisto purettiin alueelta pari vuotta sitten. Vielä ei ole tehty lopullista suunnitelmaa siitä, mihin aluetta tulevaisuudessa käytetään.
Tällä hetkellä alueella tasoitetaan maata. Sen jälkeen alueelle asennetaan Hietalahden pesäpallostadionin entinen tekonurmi. Hietalahden pesäpallostadionin perusparannustyöt valmistuvat kesäkuussa 2025.
– Näin voimme turvata harjoittelumahdollisuudet korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle Mailattarille, Vaasan kaupungin liikuntatoimenjohtaja Mika Lehtonen sanoo.
Väliaikaista kenttää Vaskiluodossa voidaan käyttää ensi kesänä myös muihin tarkoituksiin.
Muutakin kuin pesäpalloa
Vaasan kaupunginhallitus hyväksyi syyskuun lopussa asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa nykyaikaisen stadionin rakentamisen ja stadionin pysymisen nykyisellä paikallaan.
Harjoituskenttä siirtyy tekosaareen ja nykyisen kentän tilalle tulee yleinen pysäköintialue. Kaavassa on huomioitu myös turvalliset järjestelyt kevyelle liikenteelle.
Alueelle on suunniteltu myös avojääurheilukeskusta.
Kaupunginvaltuusto käsittelee kaavaehdotusta ensi viikon maanantaina.
Artikkeli on osittainen käännös Yle Österbottenin uutisesta.