Kuluneiden viikkojen aikana ihmiset ympäri maailman ovat olleet saman pähkinän ääressä: miten suhtautua Yhdysvaltain presidentin puheisiin?
Donald Trump sanoi Yhdysvaltain tarvitsevan Panaman kanavan ja Grönlannin, eikä sulkenut pois sotilaallisen voiman käyttöä. Hän myös sanoi Yhdysvaltain ottavan haltuunsa Gazan kaistan sen jälkeen, kun palestiinalaiset olisi uudelleenasutettu muualle.
Tätä on luvassa, jos sääntöpohjainen maailmanjärjestys järkkyy. Se ei takuulla jää vain Valkoisen talon harrastukseksi.
Tanskan uhkailun ongelmat on kai Suomessa ymmärretty, mutta Gazan suhteen on vielä vähän toivomisen varaa. Tehdään tämä siis mahdollisimman selväksi. Kyse olisi laittomasta aluevaltauksesta sekä väestön pakkosiirrosta. Se on sotarikos ja rikos ihmisyyttä vastaan. Trump siis puhuu etnisestä puhdistuksesta, hirmuteoista.
Jos sääntöpohjainen maailmanjärjestys järkkyy. Se ei takuulla jää vain Valkoisen talon harrastukseksi.
Juuri tämä on keskeistä. Ei se, aikooko Trump tosiasiassa tehdä mitään. Sanoilla on seurauksia. Kun maailman mahtavimman valtion päämies ehdottaa jotain selvästi laitonta ja moraalitonta, se paljastaa jotain myös meistä, kuulijoista.
Ensimmäinen reaktio on monilla ollut parhain päin selittäminen. Asia ei kuitenkaan muutu väittämällä, että uudelleenasuttaminen olisi väliaikaista. Pitää muutenkin olla melkoisen herkkäuskoinen tämän nielaistakseen. Grynderit pystyttäisivät ensin ”Lähi-idän Rivieran” ja sitten pakkosiirretyt palestiinalaiset kutsuttaisiin takaisin siitä nauttimaan?
Niinpä varmaan...
Pakkosiirto on myös tässä se oikea sana. Trump ei teeskennellyt edes kysyvänsä asianosaisilta.
Palestiinalaiset eivät pääsääntöisesti ole halukkaita siirtymään kotimaastaan minnekään. He tietävät, ettei paluuta ole. Enemmistö Gazan asukkaista on vuoden 1948 pakolaisten jälkeläisiä. He pakenivat tai pakotettiin pakenemaan alueelta, josta tuli Israel, eikä Israel ole päästänyt heitä palaamaan. Heille Gaza on pieni pala tätä menetettyä kotimaata.
Ensimmäinen reaktio on monilla ollut parhain päin selittäminen.
Trumpin ehdotuksessa ei tavallaan ollut mitään uutta. Puheet palestiinalaisväestön siirtämisestä tai ”vapaaehtoisen maastamuuton” kannustamisesta ovat vanhempia kuin Israelin valtio. Ne ovat olleet toistuvasti esillä, viime vuosina myös israelilaisten ministereiden puheissa. Israelissa tälle on vahva kannatus.
Välittömin vaikutus Trumpin puheissa onkin ollut israelilaisen politiikan kaikkein synkimpien virtausten vahvistaminen.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Israelin olevan valmis toteuttamaan Trumpin suunnitelman ja puolustusministeri Israel Katz käski armeijan valmistelemaan ”vapaaehtoista maastamuuttoa”. Israelin äärioikeisto oli riemuissaan ja myös opposition valtavirtapoliitikot pitivät ehdotusta hyvänä.
Toinen reaktio on ollut Trumpin puheiden kuittaaminen jonkinlaisena ovelana, joskin omintakeisena neuvottelutaktiikkana. Siinä keskitytään tapaan, jolla Trump uskaltaa ajatella uudella tavalla.
Minun korviini myös pääministeri Petteri Orpo kommentoi Trumpin tammikuisia puheita palestiinalaisten siirtämisestä Egyptiin ja Jordaniaan erikoisen myönteiseen sävyyn. Orpo pohti näin: ”Olisihan se uusi askel tässä, että vähintään jälleenrakennuksen aikana [palestiinalaiset] voisivat olla jossain muualla. Se on inhimillinenkin kysymys.”
No – kyllähän autokaupoilla voi yrittää huutaa, että maksan tästä vain dollarin. Tilanne kuitenkin muuttuu olennaisesti, jos sanoo vievänsä tarvittaessa auton väkisin ja kertoo tietävänsä, missä myyjä asuu.
Sääntöpohjaisuuden vesittäminen tarkoittaa pakottamista ja väkivaltaa.
Voi hyvin olla, että supervallan johtajana saa tällaisella öykkäröinnillä joitain pikavoittoja. Aina myös löytyy ihmisiä, jotka hyvin ketterästi ymmärtävät, mihin asentoon näissä tilanteissa kannattaa oman edun nimissä asettua.
Mutta kyse ei ole mistään uudesta ajattelusta, vaan vahvemman oikeudesta. Josef Stalinin suuhun laitetun sanonnan mukaan ”ei ihmistä, ei ongelmaa”.
Nykyinen sääntöpohjainen järjestelmä ei varmasti ole täydellinen, mutta se on kuitenkin yritys ratkaista asioita toisin. Se on kunnianhimoinen projekti, jonka on tarkoitus sitoa meidät yhteisiin sääntöihin ja rauhanomaisiin neuvotteluratkaisuihin.
Yhdysvaltain liittolaisena Suomessa on nyt houkutus – ja ehkä myös painetta – olla hiljaa. Hiljaisuus ei ole kenenkään etu; ei pitemmällä tähtäimellä edes Yhdysvaltojen – eikä varsinkaan sellaisten pienten valtioiden kuten Suomi.
Timo R. Stewart
Kirjoittaja on historiantutkija, joka tietää, että vaikka historia ei varsinaisesti toista itseään, sen rimmaaminenkin voi olla ongelma.