[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Petri Matikaiselta heti painavaa puhetta tähtipelaajille: ”En tykkää sellaisesta”

Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykoski uskoo, että Petri Matikainen sytyttää Kärpät liekkiin loppukaudella.

Petri Matikainen kopissa.
Petri Matikainen saapui Ouluun maanantaina. Kuva: Hanna Juopperi / Yle
  • Simo Arkko
  • Hanna Juopperi

Oulun Kärpät jysäytti maanantaina kiinnostavan uutisen, kun se kertoi vapauttaneensa päävalmentajansa Ville Mäntymaan tehtävästään.

Pääkäskijän paikalle asettuu kokenut Petri Matikainen, 58, joka oli muun muassa mukana Leijonien vuoden 2011 MM-kultajoukkueen valmennustiimissä.

– Tuon oman itseni. Oman persoonani, omat arvoni, joiden mukaan halutaan myös joukkueen tekevän asioita. Olen valmentajana sellaisen koheesion vaalija, yhteistyön vaalija, Matikainen sanoo Ylelle.

Matikaisen kovin linjaus liittyy motivaatioon ja on suunnattu huippupelaajille. Puheiden taustalla saattaa olla se, että osa Kärppien tähdistä on pelannut viime aikoina kurittomasti puolustussuuntaan.

– Haluan, että kaikki pelaa joukkueelle, oli tähtipelaaja tai ei. Täytyy tehdä joukkueelle juttuja tai minä en sellaisesta pelaajasta oikein tykkää, Matikainen linjaa.

Petri Matikainen kertoo, miten päätyi Kärppien päävalmentajaksi. Seuran puheenjohtaja soitti Matikaiselle sunnuntai-iltana.

Pelottaa ja kiihottaa

Päävalmentaja tiedostaa, että aikajänne on lyhyt. Hän aikoo tuoda kuitenkin hyvin avoimesti oman itsensä joukkueelle, kun ensimmäinen palaveri alkaa haastatteluiden jälkeen.

– Haluan tavata jätkät, saada sellaista meininkiä, että he luottaisivat minuun. Turha miettiä viittä peliä. Kannattaisi miettiä, miten se viisi minuuttia menee. Tulee mitä tulee, teen kaikkeni yhteisön eteen.

Petri Matikainen penkin takana.
Petri Matikainen on valmentanut viime vuosina Itävallassa ja viimeisimpänä kaudella 2023–24 Sveitsissä. Kuva: IMAGO/Mediafab.ch/ All Over Press

Espoon Bluesin aikoinaan SM-hopealle valmentaneella Matikaisella on runsaasti kokemusta SM-liigasta muun muassa Pelicansin ja HIFK:n päävalmentajana. Ulkomailla hän on valmentanut viime vuosina Itävallassa ja viimeisimpänä Sveitsissä.

Valmentamisesta on vuoden tauko. Matikaisella on perhosia vatsassaan.

– Se on aina sellaista, että toisaalta pelottaa ja toisaalta kiihottaa mentaalisesti. Ne menevät edes taas.

– Tärkeintä olisi saada yhteys ihmiseen. Yhteys, se on tärkeintä. Ne kaikki muut tulee sitten, mutta saisin yhteyden pelaajiin, Matikainen toivoo.

Petri Matikainen penkin takana.
Matikainen sai Biel-Biennessä potkut vuosi sitten helmikuussa. Kuva: IMAGO/Geisser/ All Over Press

Matikainen aikoo avata itsensä joukkueelleen ja toivoo, että se seuraa perässä.

– Sieltä se lähtee. En ala feikkaamaan tai esittämään isompaa tai pienempää valmentajaa kuin olen. Yleensä aikaisemmin se on jotenkin toiminut. Välillä, Matikainen sanoo hymyillen.

Kärppien Marko Anttila kertoo, millainen Petri Matikainen on ihmisenä.

Kärpät haluaa välttää karsinnat

Oulun Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykosken mukaan päätös oli vaikea ja hän oli todella luottavainen, että joukkueen kelkka kääntyisi. Hänen mukaansa päävalmentajan vaihtamisella pyritään kuitenkin välttämään valahtaminen SM-liigan karsintoihin.

Kärpät on SM-liigassa sijalla 14, vain kahden pisteen päässä playout-viivasta. Playout-sarjan häviäjä pelaa sarjapaikasta Mestiksen voittajaa vastaan.

– Mainitsit paineet, mainitsit ulkoiset paineet ja kaiken sen, mitä mahdollisuuksia tässä on: huonoimmassa paikassa voimme joutua jopa karsintaan. Sitä pyrimme välttämään tällä liikkeellä. Pyrimme pudotuspeleihin ja etenemään siellä mahdollisimman pitkälle, Myllykoski sanoo Ylelle.

Kärppien urheilujohtaja Mikko Myllykosken mukaan Kärpät yrittää välttää karsinnat uudella liikkeellään.

Hallitus teki päätöksen

Kärpät päätti Myllykosken johdolla vaihtaa ensin suuren osan puolustuksestaan ja maalivahdeistaan. Kun nämä muutokset eivät tuottaneet toivottua tulosta, Mäntymaa sai lopulta väistyä.

Mäntymaan asema on puhuttanut kauden aikana ja Myllykoski on joutunut kommentoimaan useamman kerran päävalmentajansa tilannetta. Tuoreessa tiedotteessa oli kuitenkin mielenkiintoista, että Kärppien hallituksen puheenjohtaja Juha Junno kommentoi ensimmäisenä seuran päätöstä.

Tiedotteen mukaan päätöksen teki hallitus. Urheilujohtajan roolia päätöksessä ei avattu.

– Olin hallituksen kokouksessa mukana kertomassa omia mielipiteitäni ja näkemystäni tilanteesta. Hallitus teki sitten loppupelissä päätöksen. Tämä on tulos, Myllykoski sanoi roolistaan.

Matikainen ja Myllykoski median edessä.
Kärppien päävalmentaja Petri Matikainen ja urheilujohtaja Mikko Myllykoski edustivat seuran lehdistötilaisuudessa maanantaina. Kuva: Hanna Juopperi / Yle

Pestissään kokematon Myllykoskikin on saanut paljon painetta tehtävässään. Hän kommentoi omaa asemaansa napakammin.

– Ainakin vielä minun avaimeni kävivät oveen. Kyllä ne minulle sitten kertoo, jos minun ei tarvitse tehdä täällä töitä.

”Kaikkea ei voi saada”

Myllykoski ei osaa sanoa, onko Kärpät ollut jopa liian kärsivällinen odottaessaan Mäntymaalta kaivattuja tuloksia. Hän ei myöskään halua analysoida, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

– Ehkä ne analyysien ajat tulevat kauden jälkeen. Tässä on niin paljon muuttujia ympärillä, Myllykoski pyörittelee.

Urheilujohtajan mukaan Kärpillä ei ole ollut paniikkinappula pohjassa. Se on uskonut päävalmentajaansa, valmennustiimiinsä ja joukkueeseensa.

Pelaajamarkkinoilla on pyritty tekemään kaikki mahdollinen, mutta silläkään puolella Kärpät ei ole onnistunut haluamallaan tavalla.

– Sitähän tämä on, elämää. Ihan kaikkea ei voi saada, Myllykoski tiivistää.

Ville Mäntymaa.
Ville Mäntymaa ehti valmentaa Kärppiä reilun vuoden ajan. Kuva: All Over Press

Uudelta päävalmentajalta Myllykoski odottaa tuloksia, mutta myös uudenlaista ilmettä joukkueeseen. Hän muistuttaa, ettei jääkiekossa ole kyse pelkästään fyysisestä, vaan myös henkisestä puolesta.

– Uskomme, että Matikainen voi olla puuttuva palanen, joka sytyttää homman liekkiin ja saamme lisää voittoja meidän sarakkeeseemme.

Paasi ja Nättinen: 5 minuuttia niputtaa kerran viikossa SM-liigan puheenaiheet. Katso viisiminuuttinen alla olevalta videolta.