Vaneri

Tiettävästi Suomen ensimmäinen vaneritehdas toimi nykyisen Sastamalan Karkussa, Kiuralan kylässä 1890-luvulla. Tamperelaiset liikemiehet K. Hjorth, Napoleon Wesander ja K. W. Helander perustivat yhtiön Wiikarin Oy, jonka rakentama vaneritehdas aloitti toimintansa vuonna 1893. Toiminta loppui syyskuussa 1899.^[2] Tehtaalla valmistettiin myös huonekaluja. Tehtaan paikalla on rakennusten jäännöksiä ja muistomerkki.^[3]

 

Koivuvanerilla on erinomaiset lujuus- ja jäykkyysominaisuudet sekä hyvä virumisen kestävyys. Koska sillä on myös hyvä tasoleikkauslujuus, se on raskaassa lattiakäytössä muita vanerituotteita oleellisesti parempi ratkaisu. Myös pintakovuus ja kolhunkestävyys on hyvä.

Koivuvanerin tyypillisiä käyttökohteita ovat betonointilevyt, kuljetusvälineiden lattiat, konttien lattiat, seinät ja katot, liikennemerkit, opastetaulut, huonekalut ja kalusteiden sidelistat.^[1]

 

 

Myös kuusivanerin lujuus- ja jäykkyysominaisuudet ovat hyvät. Kuusivanerin pinta on koivuvaneria pehmeämpää ja oksaisempaa. Syykuvio on voimakas ja hieman koholla. Kuusivaneri on toisaalta suhteellisen kevyttä ja sitä on helppo työstää ja naulata.

Kuusivanerin tyypillisiä käyttökohteita on vesikattorakenteet, rakennusten lattiat, seinät ja katot, ajoneuvoissa piiloon jäävät rakenteet, pakkaukset ja laatikot, työmaarakenteet, aitaukset ja suojat sekä vähäisten valukertojen betonoimislevyt. Paksuviiluista kolmikerros/viisikerros-havuvaneria käytetään myös tuulensuojalevynä rakennuksissa hengittävyytensä ja jäykkyytensä ansiosta.^[1]

Mäntyvanerit ovat käytännössä ohuita ja niitä käytetään lähinnä sisustustarkoituksissa.

Yhdistämällä koivun kovuus ja kuusen keveys ja halpuus (saatavuus) saadaan aikaan sekavaneri, jossa pintaviiluina ovat koivuviilut ja sisällä olevat viilut ovat kuusta. Vanerin käyttöön ja lujuuteen vaikuttavat voimakkaimmin pintaviilut, jotka ottavat vastaan pintarasituksen ja ison osan mekaanista rasitusta.

Lastulevy ja muut puristusmenetelmällä valmistetut puulevyt ovat korvanneet vanerin käyttöä rakennus- ja huonekalumateriaalina. Silti vaneri on säilyttänyt vankan aseman käyttökohteissa, joissa levymateriaalilta vaaditaan rakenteellista ja kosteuden kestävyyttä, iskunkestävyyttä tai näyttävää ulkoasua.

Puuviilun raaka-aineena käytetään lehti- ja havupuuta. Lehtipuista koivu on yleisin vanerin raaka-aine, jolloin on kyse koivuvanerista. Havupuista mänty ja kuusi soveltuvat havuvanerin raaka-aineeksi, joista kuusi on yleisempi pitkien kuitujen antaessa paremmat vanerin rakenteelliset ominaisuudet. Mikäli käytetään eri puulajeja eri viilukerroksissa, saadaan niin sanottua sekavaneria.

Itse puuviilu on ohut levy, joka leikataan yhdellä kertaa pyörivän sorvipölkyn pinnasta.

Perusvaneri liimataan nykyään kosteuden kestävällä, ruskealla fenolihartsiliimalla, kuumapuristuksena. Ennen käytettiin termiä vesivaneri, joka tarkoittaa juuri fenolihartsiliimattua, säänkestävästi liimattua vaneria. Fenolihartsin ruskea väri tulee, kun hartsin sisältämä fenoli muuntuu ilman ja hapen vaikutuksesta. Alkujaan fenolihartsi on läpikuultava.

Yleensä päällekkäiset viilut liimataan syyt ristikkäin. Näin muodostunutta vaneria kutsutaan ristiin liimatuksi vaneriksi. Viiluja on useimmiten pariton määrä, jolloin syysuunta on sama molemmissa pinnoissa tai vaneri on ns. mirror-vaneria, jonka rakenne on peilattu keskilinjan suhteen. Mirror-vanerissa on usein kaksi keskimmäistä viilua samansuuntaisia. Erikoistarkoituksiin valmistetaan samansuuntaisista viiluista valmistettuja vanerilevyjä, riippuen tavoitelluista jäykkyysominaisuuksista vanerin eri suuntiin.

Vanerilevyjen valmistuskoot on standardoitu. Vanerin enimmäispaksuus on noin 50 mm ja paksuudet vaihtelevat 3 mm portain välillä 3–30 mm. 3 mm ohuempia vanereita kutsutaan "ohutviiluvanereiksi" tai lentokonevaneriksi yleisen käyttökohteen mukaan. Paksuimmista viiluista valmistetut levyt soveltuvat myös runkorakenteisiin. Toisaalta on huomioitavaa että myös paksuja vanereita valmistetaan ohuista viiluista, myös näitä kutsutaan ohutviiluvanereiksi.

Vanerin pintaominaisuuksia voidaan parantaa erilaisilla pinnoitteilla. Yleisin jaloste on pinnoittaa vaneri fenolifilmillä, jolloin puupinnasta saadaan kova ja kosteutta hyvin kestävä. Vaneria voidaan pinnoittaa käyttökohteen erityisvaatimusten mukaisesti erityyppisillä pinnoitusratkaisuilla esimerkiksi kertamuovilla, kestomuovilla, maalilla, lakalla, paperilla, metallilla, kankaalla tai kumilla. Vanerin väliin voidaan myös liimata erilaisia funktionaalisia kerroksia, jotka toimivat esim. värähtelyn vaimentajina (esim. kaksi vanerilevyä ja kumimatto väliin).

Havuvanerin paras kilpailija on varsinkin Pohjois-Amerikassa OSB, joka on valmistettu suunnatuista suurlastuista. OSB:llä saavutetaan useita havuvanerin ominaisuuksia halvemmalla raaka-aineella ja yksinkertaisemmalla tuotantoprosessilla.

• Duramold

• Jussi Vepsäläinen et al.: Vaneri rakenteissa ja verhouksissa RT-kortisto. Rakennustietosäätiö RTS. Arkistoitu 28.11.2007. Viitattu 8.12.2007.
• Vanerit PuuProffa. Pro Puu ry. Arkistoitu 26.11.2007. Viitattu 8.12.2007.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vaneri.

• Puuinfo: Vaneri
• Puulevyteollisuus tilastoina (Arkistoitu – Internet Archive) Metsäteollisuus ry