Trubaduuri
Trubaduuri on alun perin tarkoittanut varhaiskeskiajan eteläranskalaista ammattimaista laulurunoilijaa. Trubaduurit työskentelivät yleensä ylhäisön hoveissa, ja heitä oli myös Pohjois-Espanjassa ja Pohjois-Italiassa. Trubaduurit kirjoittivat runonsa Provencen langue d'oc:illa eli oksitaanilla. Trubaduurien kukoistuskausi kesti 1100-luvulta 1300-luvun loppupuolelle.[1][2][3] Nykyään trubaduureiksi kutsutaan myös muusikoita tai laulelmien esittäjiä, jotka esiintyvät laulaen ja itseään esimerkiksi kitaralla säestäen.[2]
Keskiajan trubaduurit
muokkaaTrubaduuri oli keskiajan Etelä-Ranskassa henkilö, joka sanoitti, sävelsi ja esitti ritariromantiikkaa heijastavia lauluja lähinnä oksitaanin kielellä. Sana "trubaduuri" on ranskaa, joka on johdettu oksitaanin sanasta trobar, "löytää" tai "keksiä". Trubaduuri oli siten henkilö, joka keksi uusia runoja ja löysi uusia säkeitä taidokkaisiin rakkausrunoihinsa.[1]
Trubaduurien yhteiskunnallinen vaikutusvalta oli keskiaikaisessa runoudessa huomattava. Hovien suosimina heillä oli laaja sananvapaus, ja toisinaan he puuttuivat jopa politiikkaan. Trubaduurien merkittävin saavutus oli kuitenkin luoda hovin naisten ympärille ennennäkemätön sivistyneisyyden ja viihtyisyyden aura. Trubaduurirunous muodosti yhden loistavimmista koulukunnista, ja se vaikutti kaikkeen myöhempään eurooppalaiseen lyyriseen runouteen.[1]
Trubaduurien suurimpia ansioita olivat uusien runomuotojen ja -mittojen kehittely ja tunnetuksi tekeminen.[3] Trubaduurien useimmin käyttämä runomitta oli canso, joka koostuu viidestä tai kuudesta säkeistöstä. He käyttivät myös dansaa tai baladaa, tanssilaulua, jossa on kertosäe; pastorelaa, joka kertoo tarinan ritarin rakkauspyynnöstä paimentolaiselle; jeu partia tai debattia, joka on kahden runoilijan välinen väittely rakkaudesta; albaa eli aamulaulua, jossa yövahti varoittaa rakastavaisia siitä, että päivä lähestyy ja että mustasukkainen aviomies voi milloin tahansa yllättää heidät. Muut muodot olivat kehyksiä kahden tai useamman henkilön väliselle lyyriselle keskustelulle, jossa keskusteltiin yleensä jostakin rakkaudellisesta kasuistiikasta tai uskonnollisista, metafyysisistä tai satiirisista asioista.[1]
Trubaduurilyriikan keskeinen aihe on ihannoiva ja tarkkojen sääntöjen säätelemä platoninen hovirakkaus, jonka kohteena on ylhäisönainen. Canso d’amour on lemmenlaulu, joka kuvastaa ritarillisen hovirakkauden ihanteita. Lemmenlauluissa toistuu alamaisuuden ja uskollisuuden vakuuttelu muka julmalle, kylmäkiskoiselle lemmitylle sekä naiskauneuden ylenpalttinen ylistys. Vaikka trubaduurirunouden kuvaama rakkaus on perimmältään aistillista, ”puhtaan” rakkauden ihanne kielsi rakastavaisten sukupuoliaktin kuvauksen. Siksi rakastavaisten satunnaisiin kohtaamisiin, eleisiin ja sanoihin ladattiin mahdollisimman paljon erotiikkaa. Vähitellen rakkauden symboleja varten muodostui oma sanastonsa ja kielioppinsa.[3]
Varhaisimpiin nimeltään tunnettuihin trubaduureihin kuuluvat muun muassa Guillaume d'Aquitaine (1071–1127) ja Berenguier de Palou (1000- ja 1100-lukujen vaihteessa). Trubaduureja tunnetaan nimeltä useita satoja, mutta musiikkia on säilynyt ainoastaan noin neljältäkymmeneltä – ja useimmilta näistäkin vain hyvin vähäisiä näytteitä.
Trubaduurilyriikalla on ollut suuri vaikutus muun muassa Danten ja Petrarcan runouteen sekä laajemmin lyriikan ja varsinkin rakkauslyriikan kehitykseen. Provencessa trubaduurilaulu hiipui albigenssiristiretken vuoksi 1200-luvun alussa, mutta tuli suosituksi Pohjois-Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa. Italiassa trubaduurirunouden muunnelmaa nimitettiin dolce stil nuovoksi. Samoin Saksan minnelaulu on läheistä sukua trubaduurilyriikalle.[3]
Nykyajan trubaduurit
muokkaaMonet trubaduurit esittävät folkmusiikkia, jolloin on käytetty myös nimitystä folkmuusikko. Trubaduurit voivat esittää mitä tahansa musiikkityyliä, sekä lainakappaleina että omana tuotantonaan. Lisäksi trubaduurimuusikot voivat esiintyä välillä yksin, välillä taas kokoonpanon riveissä.
Trubaduurien määrä on 2010-luvulla Suomessa kasvanut viimeisten kymmenen vuoden ajan.[4][5]
Nykyaikana on järjestetty jopa keskiaikaan liittyviä tapahtumia, jolloin saatetaan kutsua trubaduuri esiintymään, mutta on myös muitakin esiintyjiä kuten rock- ja iskelmäartisteja sekä kansanmusiikkiyhtyeitä.
Nykyajan tunnettuihin trubaduureihin kuuluvat muun muassa Lembit Tolga, Magnus Gräsbeck, Kapa Ahonen, Vladimir Vysotski ja Pekka Laukkarinen.
Tunnettuja trubaduureja
muokkaaKeskiaikaiset trubaduurit
muokkaaTunnetuimpiin keskiajan trubaduureihin kuuluvat muun muassa:
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY. Helsinki 2003. ISBN 951-0-27401-1.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d Troubadour Encyclopedia Britannica. Viitattu 30.9.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Trubaduuri Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten keskus ja Kielikone Oy. Viitattu 30.9.2023.
- ↑ a b c d Hosiaisluoma 2003. s. 952–953
- ↑ Turkulainen trubaduuri kiertää Kanadaa 27.12.2013. Vapaa Sana. Arkistoitu 28.12.2013. Viitattu 27.12.2013.
- ↑ Magnum Live - Trubaduurit ja duot magnumlive.fi. Viitattu 15.1.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Troubadours, Trouvères and Minnesingers (englanniksi)
- Suomalainen trubaduuri (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.spotclub.fi/trubaduuripalvelu/trubaduurit.html (Arkistoitu – Internet Archive) (vanhentunut linkki)