[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Tom & Jerry

animaatiohahmoja

Tom ja Jerry (engl. Tom and Jerry) ovat kaksi animaatiohahmoa, joista Tom-kissa jahtaa Jerry-nimistä hiirtä saamatta tätä koskaan kiinni.

Tom ja Jerry

Sarjan loivat William Hanna ja Joseph Barbera.[1] Alun perin sarjaa tuotettiin vuosina 1940–1957 Metro-Goldwyn-Mayerin (MGM) animaatiostudioilla Hollywoodissa. Vuonna 1960 MGM ulkoisti sarjan tuotannon Gene Deitchin johtamalle Rembrandt Films -yhtiölle Itä-Eurooppaan, ja vuonna 1963 tuotanto palasi takaisin Hollywoodiin Chuck Jonesin Sib Tower 12 Productions -yhtiölle, joka jatkoi sarjan tekemistä vuoteen 1967. Sittemmin Hanna-Barbera on tehnyt uusia televisiojaksoja vuosina 1975–1977 ja 1990–1993, ja Filmation vuosina 2014–2015. Alkuperäiset MGM-lyhytelokuvat voittivat ennätykselliset seitsemän Oscar-palkintoa.

Kaikkiaan 161 noin kahdeksan minuutin kestoista animaatiota esitettiin elokuvateattereissa vuosina 1940–1967, levittäjänä MGM. Ensimmäiset 114 lyhytanimaatiota ohjasivat Hanna ja Barbera. Tämän jälkeen animaatioiden ohjaajina olivat toimineet muun muassa Gene Deitch, Chuck Jones ja Maurice Noble. Vuoteen 1955 asti tuottajana oli Fred Quimby. Kaikki 161 animaatiota on näytetty televisiossa, kun muun muassa Skandinaviassa Cartoon Network ja Boomerang esittävät Tom & Jerry -animaatioita.

Suomessa kohuttiin 1970-luvulla sarjan väkivaltaisuudesta ja Yle poisti sen ohjelmistostaan. Sarjaa parodioidaan amerikkalaisessa televisiosarjassa Simpsonit vielä väkivaltaisemmalla ohjelmalla Tikku ja Takku (engl. Itchy & Scratchy).

Tammikuussa 2009 IGN-sivuston laatiman sadan parhaan animaatiosarjan listan mukaan Tom & Jerry oli sijalla 66.[2]

Hahmot

muokkaa

Hahmot eivät usein puhu lainkaan, vaan ilmehtivät kehollaan ja kasvoillaan. Myös Scott Bradleyn musiikkisäestyksellä on merkittävä osa tarinankerronnassa. Tomin jahdatessa Jerryä väkivalta yltyy yleensä varsin voimakkaaksi. Tom käyttää usein erilaisia tuli- ja teräaseita, räjähteitä ja myrkkyjä yrittäessään napata hiirtä, samoin Jerry itsepuolustukseksi ja kiusantekotarkoituksessa. Rankasta aseistuksesta huolimatta sarjassa ei näy verta. Esimerkiksi, jos Tomin kasvojen edessä räjähtää dynamiittipötkö, Tomin kasvot muuttuvat ainoastaan pörröisiksi ja mustuneiksi. 1940-luvulla Jerry adoptoi orvon harmaan hiiren Nibblesin, joka myöhemmin nimettiin Tuffyksi (suomeksi Jami). Jerryn kaverina on myös keltainen tipu.

Sarjakuvat

muokkaa

Tom ja Jerry aloittivat seikkailunsa sarjakuvissa vuonna 1942 Western Publishingin Our Gang Comics -lehdessä. Lehden nimi vaihtui Tomiksi & Jerryksi vuonna 1949. Lehden ilmestyminen päättyi vuonna 1982, mutta Harvey Comics on julkaissut vielä 1990-luvulla satunnaisia julkaisuja.

Suomessa Tom ja Jerry seikkailivat Nakke Nakuttaja -lehdessä (myöhemmin vain Nakke) 1950-luvulta 1970-luvulle. Lehteä julkaisi Yhtyneet Kuvalehdet. Oman lehtensä kaksikko sai vuonna 1979 Semic Pressin julkaisemassa lehdessä. Nykyisin lehteä julkaisee Yhtyneet.

Sarjakuvissa Tuffyn nimenä oli yleensä Jami. Sarjakuvasta ilmestyi myös lyhytaikainen sivusarja Hiirimusketöörit, jossa kissa ja kaksi hiirtä olivat oikuttelevan kuninkaan sotureita. Tomia ja Jerryä piirtää Oscar Martin.

Televisio

muokkaa

Teatterissa esitetyn Tomin & Jerryn jälkeen kaksikosta on julkaistu useita animaatioelokuvia ja muutamia televisiosarjoja 1970-luvulta lähtien.

Televisiosarjat

muokkaa

Elokuvat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Merriam-Webster’s collegiate encyclopedia, s. 717. Merriam-Webster, 2000. ISBN 9780877790174 (englanniksi)
  2. TOP 100 Animated Series (Arkistoitu – Internet Archive) IGN Tammikuu 2009 Viitattu 30.6.2009 (englanniksi)