Tiina Lillak
Ilse Kristiina ”Tiina” Lillak (s. 15. huhtikuuta 1961 Helsinki) on suomalainen uransa päättänyt keihäänheittäjä, olympiamitalisti ja maailmanmestari. Hän paranteli Suomen ennätystä yhteensä 11 kertaa. Suomen mestaruuksia Lillak keräsi seitsemän.[1] Hänet valittiin Suomen Urheilun Hall of Fameen vuonna 2016.[1]
| Tiina Lillak | |
|---|---|
 Tiina Lillak vuonna 1983. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Ilse Kristiina Lillak |
| Syntynyt | 15. huhtikuuta 1961 Helsinki |
| Yleisurheilija | |
| Pituus | 181 cm |
| Paino | 74 kg |
| Laji | keihäänheitto |
| Seura | Esbo IF |
| Valmentaja |
Keijo Kanerva Kalevi Härkönen |
| Ennätykset | 74,76 m (1983) |
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Maa:  Suomi
| |||
| Naisten yleisurheilu | |||
 Olympialaiset
| |||
 Hopeaa |
Los Angeles 1984 | keihäs | |
| MM-kilpailut | |||
 Kultaa |
Helsinki 1983 | keihäs | |
Ura ja saavutukset
muokkaaLillak on taustaltaan suomenvirolainen, ja hänen isoäitinsä Ilse Lillak oli vapaa- ja selkäuinnin kuusinkertainen Viron-mestari.[2]
Lillak oli 1980-luvun alusta sen puoleenväliin saakka maailman parhaita naiskeihäänheittäjiä. Hänestä alkoi suomalaisen naiskeihäänheiton arvokisamenestys.
29. heinäkuuta 1982 Lillak heitti Helsingissä uuden maailmanennätyksen 72,40.[3] Tuloksen rikkoi kuitenkin saman vuoden syyskuussa kreikkalainen Sofia Sakorafa (74,20).[4] Saman vuoden EM-kisoissa Lillak jäi neljänneksi tuloksella 66,26.[5]
Seuraavana vuonna Lillak oli maailmantilaston ykkönen: hän otti maailmanennätyksen uudelleen haltuunsa heittämällä Tampereella 13. kesäkuuta 1983 tuloksen 74,76.[6][7] Tämä säilyi Suomen ennätyksenä ja alle 23-vuotiaiden maailmanennätyksenä vuoteen 1999 asti, jolloin keihäsmallia muutettiin. Maailmanennätyksenä se säilyi kesäkuuhun 1985. Helsingin MM-kisoissa vuonna 1983 Lillak heitti kotiyleisön edessä viimeisellä heitollaan voittotuloksen 70,82[8]. Kauden aikana hän ei hävinnyt yhtään kilpailua ja heitti 16 kisassa yli 70 metriä.
Seuraavan vuoden olympialaisissa Los Angelesissa 1984 Lillak saavutti tuloksella 69,00 hopeaa,[9] vaikka takana oli vaikea kausi: ennen elokuun kisoja Lillak oli pystynyt osallistumaan ainoastaan kolmeen kilpailuun (kaikki toukokuussa). Seuraavat arvokisat EM-kisat kesällä 1986 toivat neljännen tilan tuloksella 66,66[10]. Kesän 1987 MM-kisoissa oli tuloksena rikkonaisen kauden jälkeen kuudes tila.
Soulin olympialaisissa 1988 Lillak ei selviytynyt karsinnasta heitettyään tuloksen 60,09,[11] ja seuraavana vuonna 1989 hän heitti ainoastaan viisi kilpailua. Vuonna 1990 Lillak voitti viimeisen suomenmestaruutensa. Kesän EM-kisoissa Splitissä Lillak oli kymmenes.
Tokion MM-kisoissa 1991 toistui Soulin kohtalo: Lillak ei päässyt karsinnasta läpi. Kausi oli muutenkin vaikea, eikä Lillak heittänyt kertaakaan yli 62 metriä. Tiina Lillak lopetti kilpauransa kesällä 1992.
Urheilu-uransa jälkeen Lillak on toiminut yksityisenä elinkeinonharjoittajana hermoratahierojana.[12]
Taloudellinen menestys ja sponsorisopimukset
muokkaaLillakin ura osui aikaan, jolloin urheilumaailma oli siirtymässä amatööriajasta kohti ammattilaisuutta. Lillakilla oli suhteellisen harvinaisesti manageri, Tor Westerberg, joka auttoi häntä solmimaan useita kansainvälisiä sopimuksia ja sponsoridiilejä[12]. Näihin kuuluivat suuret kotimaiset yritykset kuten Luhta ja Haka-auto.[12] Maailmanmestaruutensa ja Los Angelesin olympiahopeansa myötä Lillakin markkina-arvo kasvoi merkittävästi, ja hänen sopimuksensa alkoivat olla kuusinumeroisia summia.[12] Kuitenkin, kun urheiluliiton (SUL) kanssa syntyi kiistaa sopimusten sisällöstä ja palkkioista, Lillak ja Westerberg turvautuivat eräänlaisiin valesopimuksiin, joiden avulla he pystyivät pitämään suurimman osan tuloista itsellään.[12] 1980-luvun puolivälissä Lillakista tuli osa Mazda Track Clubia, jonka kautta hän sai lisätuloja.[12] Huolimatta näistä taloudellisista menestyksistä, Lillak tuntee, että olisi pystynyt keräämään enemmän pääomaa, jos ammattilaisuus olisi kehittynyt nopeammassa tahdissa hänen uransa aikana.[12]
Saavutuksia
muokkaa- Olympiahopeaa Los Angelesissa 1984 (tulos 69,00)
- Maailmanmestari Helsingissä 1983 (tulos 70,82)
- Neljäs tila EM-kisoissa Ateenassa 1982 (tulos 66,26) ja Stuttgartissa 1986 (tulos 66,66)
- Kuudes tila MM-kisoissa Roomassa 1987 (tulos 66,82)
- SM-kultaa 1980, 1981, 1983, 1985, 1986, 1987, 1990
- IAAF Grand Prix -finaalin kolmas 1986 (tulos 65,46)
- Valinta vuosisadan suomalaiseksi naisurheilijaksi SUL:n 100-vuotisjuhlien kunniaksi 2006 järjestetyssä internetäänestyksessä.
- Valinta vuoden urheilijaksi 1983
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Häkkinen, Ikola, Lahtela ja Lillak - Urheilun kunniagalleriaan neljä uutta nimeä Yle Urheilu. 12.1.2016. Viitattu 27.6.2023.
- ↑ Pekka Linnainen: Virolaisuuden moninaiset juuret Helsingin Hietaniemessä Estofennia. 6.6.2014. Viitattu 19.8.2024.
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 162. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 181. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 68–69, 88, 176. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0
- ↑ Yleisurheilu 1983–84, s. 197, 374. Suomen Urheiluliitto, 1984.
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5, s. 208, 343. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3
- ↑ Tiina Lillak maailmanmestariksi Yle Elävä Arkisto. 2007. Viitattu 6.12.2016.
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 84, 86, 112, 178. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 8, s. 75, 155. Gummerus, 1987. ISBN 978-951-20-2930-3
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 10, s. 82, 201. Sporttikustannus Oy, 1989. ISBN 951-8920-07-9
- ↑ a b c d e f g Juha Kanerva: Tiina Lillak astui julkisuuteen vuosien jälkeen – kertoo nyt huiman urheilu-uransa tienesteistä Ilta-Sanomat. 27.6.2023. Viitattu 27.6.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Timo Soukola: Lillak, Tiina (1961–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Torro, Mikko: SUL 100 vuotta – Tiina Lillak (arkistoitu versio (archive.is)) 13.3.2007. Suomen Urheiluliitto ry. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 10.3.2017.
- Tiina Lillak Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- YLE Elävä arkisto: Tiina Lillak keihään maailmanmestariksi
- Kenny Moore: The Latest In A Long Line. (juttu Lillakista) Sports Illustrated, 18.7.1984. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- Voittoheitto MM-Helsingissä 13.8.1983 (video)
- Lillakin kaikki kilpailut
|
1983: Tiina Lillak | 1987: Fatima Whitbread | 1991: Xu Demei | 1993: Trine Hattestad | 1995: Natalja Šikolenko | 1997: Trine Hattestad | 1999: Miréla Tzelíli | 2001: Osleidys Menéndez | 2003: Miréla Maniáni | 2005: Osleidys Menéndez | 2007: Barbora Špotáková | 2009: Steffi Nerius | 2011: Barbora Špotáková | 2013: Christina Obergföll | 2015: Katharina Molitor | 2017: Barbora Špotáková | 2019: Kelsey-Lee Barber | 2022: Kelsey-Lee Barber | 2023: Haruka Kitaguchi |
Uusi keihäsmalli
| Tulos | Nimi | Paikkakunta | Päivämäärä | Huomautuksia |
|---|---|---|---|---|
| 63,76 | Mikaela Ingberg | Kuortane | 24.6.2000 | |
| 64,06 | Taina Uppa | Pihtipudas | 23.7.2000 | |
| 64,90 | Paula Huhtaniemi | Helsinki | 10.8.2003 |
- Lähteet
- Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8
- Mitä-Missä-Milloin -kirjat 1984-2009. Otava.
- Jalava, Juhani: Suomen kaikkien aikojen yleisurheilutilastot. Juoksija-lehti, 1983.