Thomas Jefferson

Thomas Jefferson syntyi 13. huhtikuuta 1743 Shadwell-nimisellä plantaasilla Virginiassa lähellä Charlottesvillen kaupunkia. Jeffersonin isä Peter Jefferson (1707/08–1757) oli maanviljelijä ja maanmittari. Hänen äitinsä Jane Randolph Jefferson (1720–1776) oli hienosta virginialaisperheestä. Thomas oli parin kolmas yhteinen lapsi ja ensimmäinen poika. Hänellä oli lopulta yhteensä kuusi siskoa ja yksi veli.^[2]

Vuonna 1762 Jefferson valmistui College of William and Marysta. Hän opiskeli ahkerasti ja harrasti samalla viulunsoittoa. Collegen jälkeen hän alkoi opiskella lakia ja aloitti lakimiehenä vuonna 1767. Jefferson oli Virginian kansanedustuslaitoksen Virginia's House of Burgessesin jäsen vuosina 1769–1775 ja sai tunnustusta kirjoitettuaan Ison-Britannian hallintopolitiikkaa kritisoivan pamfletin A Summary View of the Rights of British America (suom. Yhteenveto Brittiläisen Amerikan oikeuksista).^[2]

 

Jeffersonin isä kuoli tämän ollessa nuori, ja Thomas peri isänsä maatilan. Vuonna 1768 hän alkoi raivata läheistä vuorenrinnettä perustaakseen sinne oman orjaplantaasinsa nimeltään Monticello (italiaa, suom. pieni vuori). Jefferson rakennutti tilalle yhä arkkitehtuurisesti arvostetun päärakennuksen ja yksityiskohtaisesti suunnitellun piha-alueen ja puutarhan. Hän laajensi ja kunnosti maatilaa sekä sen kuuluisaa päärakennusta koko elämänsä ajan. Samalla hän piti kirjaa kaikista tilan tapahtumista aina sääoloista orjiensa oloihin.^[2]

1. tammikuuta 1772 Jefferson meni naimisiin nuoren lesken Martha Wayles Skeltonin (1748–1782) kanssa. He saivat yhteensä kuusi lasta, joista kuitenkin vain kaksi (Martha ja Mary) selvisivät aikuisikään asti. Martha Skelton kuoli vuonna 1782, vain 33-vuotiaana, synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Jefferson oli kuolemasta hyvin järkyttynyt eikä mennyt koskaan uudelleen naimisiin. Tästä huolimatta uskotaan yleisesti, että hän sai myöhemmin lapsia orjansa Sally Hemmingsin (1773–1835) kanssa.^[2]

Vuonna 1775 Jefferson kutsuttiin niin kutsuttuun toiseen mannermaankongressiin (tai siirtokuntien kongressiin). Vaikka Jefferson ei ollut hyvä puhuja, hänet tunnettiin hyvänä kirjoittajana, ja hän saikin tehtäväkseen luonnostella Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen. Syksyllä 1776 Jefferson erosi virastaan kongressissa ja hänet valittiin uudelleen Virginian uuden osavaltion kongressiin Virginia House of Delegatesiin (entinen Virginia House of Burgesses). Jefferson suunnitteli 1770-luvun lopulla uutta uskonnonvapautta Virginiassa takaavaa lakipykälää, joka yllättäin hyväksyttiinkin vuonna 1786. Tämä oli yksi Jeffersonin uran siihen mennessä suurimmista saavutuksista.^[2]

Vuosina 1779–1781 Jefferson toimi Virginian kuvernöörinä ja 1783–1784 hän pääsi toisen kerran kongressiin, joka käytti tuolloin nimeä konfederaation kongressi. Vuonna 1785 hänet valittiin Benjamin Franklinin seuraajaksi Yhdysvaltain Ranskan-lähettilään virkaan. Koska hän hoiti virkaansa Euroopassa, hän ei päässyt perustuslain allekirjoitustilaisuuteen Philadelphiaan kesällä 1787. Tästä huolimatta Jefferson osallistui ahkerasti Yhdysvaltain politiikkaan ja kannatti muun muassa perustuslakiin tehtyjä Bill of Rights -lisäyksiä ja presidentinkausien rajaamista.^[2]

Jeffersonin palattua Yhdysvaltoihin syksyllä 1789 maan silloinen presidentti George Washington nimitti hänet maan ensimmäiseksi ulkoministeriksi. Virassaan Jefferson ajautui kuitenkin törmäyskurssille silloisen valtiovarainministerin Alexander Hamiltonin kanssa. Siinä missä Jefferson olisi halunnut antaa osavaltioille ja paikallishallinnoille paljon valtaa, Hamilton tahtoi tehdä maasta yhtenäisen vahvan, koko maan asioista päättävän keskushallituksen avulla. Kun Hamilton vuonna 1789 perusti federalistisen puolueen, Jefferson päätti vastata haasteeseen luomalla pari vuotta myöhemmin oman demokraattis-republikaanisen puolueensa, eli nykyisen demokraattisen puolueen. Vuoden 1796 presidentinvaaleissa Jefferson hävisi federalistien John Adamsille kolmella äänellä ja pääsi näin lähinnä seremonialliseen varapresidentin virkaan.^[2][4]

Jefferson asettui vuoden 1800 presidentinvaaleissa jälleen Adamsia vastaan. Vaalit ajautuivat kahden pääpuolueen, Jeffersonin demokraatti-republikaanien ja Adamsin federalistien taisteluksi. Jefferson voitti vaalit ja nousi näin Yhdysvaltain kolmanneksi presidentiksi.^[2]

Jefferson virkaanastujaiset pidettiin 4. maaliskuuta 1801 Washingtonissa.^[2]

Pian virkaannousunsa jälkeen massachusettsilaisen Cheshiren baptistinen seurakunta sai idean lahjoittaa Jeffersonille valtavan juuston kiitoksena tämän tekemästä työstä uskonnollisten vapauksien suojelemiseksi. Juuston valmistamiseen käytettiin 900 lehmän maito, se oli halkaisijaltaan 121 cm, korkeydeltaan 43 cm ja painoi hieman reilu 560 kiloa. Juuston toimittamiseen tarvittiin kuuden härän vetämä kärry, ja Jefferson otti sen vastaan 29. joulukuuta 1802. Valtavan kokonsa vuoksi siitä alettiin käyttää nimitystä mammuttijuusto (engl. mammoth cheese) ja Jefferson säilytti sitä Valkoisessa talossa, jossa siitä tuli suosittu nähtävyys; runoilija Thomas Kennedy jopa kirjoitti kahdeksan säkeistöä pitkän oodin juustosta. Lisäksi juustoon kaiverrettiin huudahdus "tyranneja vastaan kapinointi on Jumalan tottelemista" (engl. "Rebellion to tyrants is obedience to God"). Jeffersonin kerrotaan syöneen juustoa vieraidensa kanssa vielä vuotta myöhemmin, mutta mammuttijuuston lopullisesta kohtalosta ei ole täyttä varmuutta.^[5][6]

Yksi Jeffersonin ensimmäisen presidenttikauden suurimmista saavutuksista oli Louisianan territorion ostaminen Ranskalta 15 miljoonalla dollarilla. Louisianan osto lähestulkoon kaksinkertaisti Yhdysvaltain pinta-alan. Lisäksi Jefferson järjesti Lewisin ja Clarkin tutkimusretken, jonka ansiosta Pohjois-Amerikan länsiosista saatiin piirrettyä karttoja ja kerättyä tietoja. Vuoden 1804 vaaleissa Jefferson uusi virkansa voittamalla federalistien ehdokkaan Charles Pinckneyn yli 70 prosentin kannatuksella. Toisella kaudellaan Jefferson yritti pitää Yhdysvallat erillään Euroopassa käydyistä Napoleonin sodista. Kun Ranska ja Iso-Britannia kuitenkin alkoivat häiritä yhdysvaltalaisia kauppalaivoja, Jefferson päätti asettaa maat kauppasaartoon vuonna 1807. Päätös aiheutti suurta epäsuosiota yhdysvaltalaisten keskuudessa ja vaurioitti vakavasti maan taloutta. Laki kumottiin vasta seuraavan presidentin James Madisonin aikana vuonna 1808.^[2]

Toisen kautensa jälkeen Jefferson päätti olla pyrkimättä enää kolmannelle kaudelle. Jeffersonin seuraaja demokraattis-republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaana oli James Madison, joka voitti federalistisen puolueen Charles Pinckneyn saatuaan 64,7 prosenttia äänistä.^[2]

 

Toisen kautensa jälkeen Jefferson vetäytyi Monticelloon, jossa hän jatkoi arkkitehtuurin, musiikin ja puutarhanhoidon parissa. Jefferson myös auttoi Virginian yliopiston perustamisessa. Vuonna 1815 hän myi 6 700 teosta kattavan yksityiskirjastonsa Yhdysvaltain kongressin kirjastolle, joka oli menettänyt kaikki kirjansa brittien poltettua kirjojen silloisen sijoituspaikan United States Capitolin vuonna 1814 vuoden 1812 sodan tapahtumiin liittyen.^[2]

Jefferson kuoli Monticellossa 4. heinäkuuta 1826, tasan 50 vuotta itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Myöhemmin samana päivänä myös hänen kilpailijansa John Adams kuoli.^[7] Jeffersonin omaisuudesta suurin osa myytiin hänen kuolemansa jälkeen.^[2]

Jefferson on edelleen yksi Yhdysvaltain historian merkittävimmistä henkilöistä. Jeffersonin kasvot on ikuistettu kahden dollarin seteliin, viiden sentin kolikkoon sekä Mount Rushmoren kivipäihin yhdessä George Washingtonin, Theodore Rooseveltin ja Abraham Lincolnin kanssa. Lisäksi Jeffersonilla on oma muistomonumentti, The Jefferson Memorial, National Mallissa, Washington D.C.:ssä. Monumentti paljastettiin 13. huhtikuuta 1943, tasan 200 vuotta Jeffersonin syntymän jälkeen.^[2]

Orjien käyttö oli yksi Jeffersonin elämän haasteellisimmista kysymyksistä. Vaikka Jefferson kannattikin laajaa yksilönvapautta ja orjien vapauttamista poliittisin enemmistöpäätöksin osavaltiotasolla, hän käytti omalla tilallaan orjia koko elämänsä ajan. Hänellä oli elämänsä aikana käytössään arviolta 600 orjaa. Yksi Jeffersonin peruste orjuudelle oli se, että hän epäili entisten orjien olevan kykenemättömiä rauhanomaiseen yhteiseloon entisten isäntiensä kanssa. Tämän vuoksi hänen orjien vapautussuunnitelmansa sisälsi aina vaatimuksen afroamerikkalaisten pakkomuutosta Yhdysvaltain ulkopuolelle. Jeffersonin kuoltua vain pieni osa hänen orjistaan vapautettiin ja valtaosa lopuista myytiin eteenpäin.^[2]

Jeffersonin voidaan katsoa olevan uskossa, muttei kuitenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän katsoi, että Jeesus Nasaretilaisen opetukset olivat päteviä, mutta ei uskonut tämän olevan jumalaista alkuperää. Jeffersonin mukaan Jeesus ei tehnyt ihmeitä tai noussut kuolleista.^[8]

Monien muiden Yhdysvaltain perustajaisien tavoin myös Jeffersonin voidaan katsoa deisti. Hän mm. keräsi kreikan-, latinan-, englannin- ja ranskankielisistä Uudesta testamentin käännöksistä Jeesuksen opetukset poistaen tämän ihmeteot ja muut yliluonnolliseksi katsotut elementit, jotka Jeffesonin mukaan olivat Paavalin, evankelistojen ja muiden uskonnollisten johtajien lisäyksiä, joilla pyrittiin sumuttamaan Jeesuksen todellinen viesti. Jefferson julkaisi nämä otteet kirjassaan The Life and Morals of Jesus, joka tunnetaan myös nimellä Jeffesonin Raamattu.^[9]

• Chabe-Riboud, Barbara (1992) Orjatar, alkuteos Sally Hemings. Romaani Thomas Jeffersonin kielletystä rakkaudesta. Suom. Eva Siikarla. Porvoo: WSOY.
• Helo, Ari (2014) Yhdysvaltain demokratian synty (Gaudeamus).

 

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Thomas Jefferson.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Thomas Jefferson.

• Väitöstiivistelmä Thomas Jefferson's Republicanism and the Problem of Slavery (Thomas Jeffersonin republikanismi ja orjuusongelma), Ari Helo,Tampereen yliopisto 28.8.1999