Svekomania

 

Kielipoliittisia riitoja oli käyty jo 1860-luvulta alkaen, mutta varsinainen ruotsalaisuusliike syntyi vuonna 1870 Vikingen-lehden perustamisesta.^[3] Svekomanian poliittiseksi ilmentymäksi syntyi Ruotsalainen puolue, jonka seuraajaksi perustettiin vuonna 1906 Ruotsalainen kansanpuolue. Kun fennomania oli sivistyksellisesti radikaali, mutta poliittisesti osittain konservatiivinen liike, perustui svekomania pääasiassa liberaalille arvopohjalle.^[4] Toisaalta svekomaanit olivat konservatiivisia joissakin yhteiskunnallisissa kysymyksissä vastustaessaan esimerkiksi säätykiertoa.^[5] Valtaosa Liberaalisen puolueen jäsenistöstä siirtyi Ruotsalaiseen puolueeseen 1880-luvun aikana.^[6]

Freudenthalin ja svekomaanien "kaksi kieltä, kaksi kansaa" -malli nousi vastavoimaksi J. V. Snellmanin ajamalle "yksi kieli, yksi mieli" -aatteelle ja sen joskus intomielisellekin suomalaisuuspolitiikalle, jonka monet ruotsinkieliset kokivat uhaksi omalle identiteetilleen. Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja oman identiteetin luominen sille.^[2] Fennomaniassa ja svekomaniassa kielen merkitys kansakunnan luomisessa painottuivat eri tavoin. Fennomania perustui niin kutsutulle organistiselle yhteiskuntakäsitykselle, jossa lähtökohtana oli kansa ja sen ominaislaadun kehittäminen. Kieli oli fennomaaneille kansallisen ykseyden merkki ja lujittaja. Svekomaniassa puolestaan korostettiin vapauden merkitystä kansalliselle ja kielelliselle kehittymiselle. Kielen katsottiin olevan valtiollisen ja yhteiskunnallisen osallistumisen väline.^[7]

Svekomaanit vastustivat yleistä asevelvollisuutta, sillä he eivät tavalla tai toisella halunneet puolustaa slaaveja, Venäjää tai autokraattista järjestelmää.^[8]

Svekomaniaan vaikuttivat myös tuolloin yleiseurooppalaiset rotuopit, joiden mukaan itäiset kansat, joihin suomalaiset kuuluivat, eivät kyenneet luomaan kulttuuria tai kansakuntaa. Väitettä suomenkielisten lahjattomuudesta ja tavalla tai toisella huonommuudesta svekomaanit perustelivat sillä, että suomenkielinen väestö oli ollut hallinnon ja kulttuurielämän ulkopuolella.^[9] Svekomaanit katsoivat olevansa suomalaisia ylempää germaanista rotua, millä he perustelivat eliitin aseman säilyttämistä.^[9] Freudenthalin ajattelussa kansakunta (nationalitet) oli ajan kielifilosofian mukaisesti kieleen pohjautuva entiteetti, joka Suomessa samalla viittasi myös rodulliseen alkuperään. Kansa (folk) oli puolestaan hallinnollinen ja kulttuurinen käsite. Näin ollen suomenkieliset ja ruotsinkieliset muodostivat yhden "Suomen kansan" (finländska folket), mutta eivät kuuluneet samaan kansallisuuteen (nationalitet). Svekomaanit katsoivat, että ruotsalainen kulttuuriperintö ja hallintokulttuuri olivat maan kannalta ratkaisevassa asemassa ja että suomalaisuuspolitiikka vain avasi ovet venäläistämiselle.^[2]