Suomen Vapaakirkko

Vapaakirkon uskonnonvapauslain edellyttämässä tunnuksessa sanotaan: ”Me olemme kristittyjä, jotka Raamatun perustuksella yhtäpitävästi apostolisen tunnustuksen kanssa tahdomme elää ja toimia kristillisen uskonelämän herättämiseksi ja säilyttämiseksi.”^lähde?

Raamattu tunnustetaan Pyhän Hengen johdossa olleiden ihmisten kirjoittamaksi. Siinä Jumala ilmoittaa itsensä ja pelastussuunnitelman ihmisille. Raamatun ilmoitus on täydellinen ja lopullinen.^[6] Pelastustapahtuma on alusta loppuun Jumalan työtä.^[7] Kuitenkin Vapaakirkollinen liike on tässä suhteessa herätysliike ja korostaa henkilökohtaisen uskonratkaisun tärkeyttä.^lähde?

Merkittäviä eroja Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon seurakuntajärjestyksen ohella ovat kaste- ja ehtoolliskäsitykset. Vapaakirkossa kastetaan vain uskonsa tunnustavia, henkilökohtaisen uskonratkaisun tehneitä^[8]. Vapaakirkko edustaa reformoitua ehtoolliskäsitystä, jonka mukaan Jeesus ei ole konkreettisella tavalla läsnä ehtoollisleivässä ja -viinissä poiketen luterilaisesta reaalipreesensopista. Ehtoollinen on pyhä kokoontuminen, muistoateria. Se on yhteysateria sekä Kristuksen että seurakunnan kanssa, yhteys Jeesuksen vereen ja ruumiiseen.^[9] Luterilaisen kirkon tapaan kaste ja ehtoollinen ovat kuitenkin ainoat vapaakirkon sakramentit.^[10]

Vapaakirkon yhdyskuntajärjestyksen mukaan kristillinen kaste suoritetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kasteessa ihminen tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi.^[11]

Luterilaisesta kirkosta poiketen Vapaakirkossa ei suoriteta lapsikastetta. Kastekysymys ei kuitenkaan ollut luterilaisesta kirkosta irtaantumisen syy, sillä Vapaakirkossa kastettiin lapsia. Se oli teoriassa mahdollinen käytäntö vuoteen 1974 saakka.^[12] Nykyään vain uskovia kastetaan, eikä kasteen katsota pelkkänä suorituksena pelastavan. Kastetta pidetään merkityksettömänä ihmiselle, jolla ei ole henkilökohtaista uskoa.^lähde?

Ehtoollista ei käsitetä armon välineeksi (ks. sakramentti), vaan armon julistajaksi ja vahvistajaksi. Vapaakirkossa puhutaan usein "Herran pöydästä," jolla tarkoitetaan sitä, että ehtoolliselle voivat osallistua kaikki jotka uskovat – ehtoollista ei siis ole rajattu seurakunnan jäsenyyteen eikä näin ollen edes kasteeseen.^[13]

Vapaakirkossa on tunnusomaista myös kristittyjen samanarvoisuuden soveltaminen niin sanotuksi yleiseksi pappeudeksi. Tämä tarkoittaa teologista käsitystä, että kaikilla seurakuntalaisilla on mahdollisuus toteuttaa kristillistä kutsumustaan kertomalla uskostaan uskosta osattomille, jakamalla ehtoollista ja kastamalla. Tästä syystä Vapaakirkon naispastoreita ei voida verrata esimerkiksi luterilaisen kirkon naispappeihin, koska Vapaakirkossa ei voi näin ollen olla tehtäviä, jotka rajautuisivat sukupuolen mukaan.^lähde?

Seurakunnan tilaisuudet ja tapahtumat ovat kaikille avoimia.^[14] Seurakunnan jäsenyys on puolestaan avoin kaikille, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, tunnustavat julkisesti uskonsa ja haluavat liittyä Vapaakirkkoon.^lähde?

Seurakunta on pyhä. Seurakunnan pyhyys on Kristuksen pyhyyttä ja täydellisyyttä. Jäsenet ovat epätäydellisiä ihmisiä. Seurakunta antaa hengellisen kodin uskoville ja on hengellisen elämän kasvupaikka, jossa seurakunnan jäsenet palvelevat toinen toisiaan Herralta saamillaan lahjoillaan. Vapaakirkko muodostuu itsenäisistä seurakunnista, jotka hyväksyvät Vapaakirkon tunnustuksen yhteiskuntajärjestyksen ja uskonnonharjoitusmuodon.^[15]

Pääartikkeli: Suomen Vapaakirkon historia

Suomen Vapaakirkon juuret ovat angloamerikkalaisperäisissä vapaakirkollisissa herätysliikkeissä, jotka alkoivat vaikuttaa Suomessa 1870-luvulla etenkin Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Aluksi pyrkimyksenä oli uudistaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa, mutta kirkon piirissä näihin niin sanottuihin allianssipyrkimyksiin suhtauduttiin kielteisesti, ja vapaakirkollisissa piireissä luovuttiin allianssiaatteesta 1900-luvun alussa. Liikkeen ruotsinkielinen enemmistö vaihtui suomenkieliseen 1910-luvulla, ja vuonna 1923 suomenkieliset vapaakirkolliset järjestäytyivät Suomen Vapaakirkoksi.^[16]

Suomen Vapaakirkko on jäsen Suomen vapaakristillinen neuvosto ry:ssä, Suomen Ekumeeninen Neuvosto ry:ssä, Suomen lähetysneuvosto ry:ssä ja Suomen Evankelinen Allianssi ry:ssä.^[17]

Vapaakirkon seurakuntamalli on kongregationalistinen. Tämä tarkoittaa sitä, että Vapaakirkon seurakunnat ovat itsenäisiä. Ne ovat sitoutuneet yhteiseen tunnustukseen ja yhdyskuntajärjestykseen, jonka perustana on se, että Raamattu on ylin ohje.^[18] Vapaakirkossa ei ole piispallista eli episkopaalista järjestelmää.

Vapaakirkon pastorit ja muut työntekijät koulutetaan pääosin Suomen teologisessa opistossa Teopoliksessa Tampereella.^[19]

Vapaakirkon varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä 15 vuotta täyttänyt uudestisyntynyt kristitty, joka tahtoo noudattaa Vapaakirkon periaatteita. Vapaakirkollisten vanhempien lapset ovat perhejäseniä, kunnes liittyvät varsinaisiksi jäseniksi tai eroavat Vapaakirkosta.^[20]

Vapaakirkko rahoittaa toimintansa seurakunnissa kerättävien vapaaehtoisten kolehtien sekä vapaaehtoisesti maksettujen kymmenyksien avulla. Varat käytetään työntekijöiden palkkoihin ja kiinteistöjen ylläpitämiseen ja korjauksiin, sosiaaliseen työhön Suomessa ja lähetystyöhön.^[21] Suomen Vapaakirkko on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan yhteensä noin 707 000 euroa. Keskimääräinen vuosittainen tuki on ollut laskeva ja oli vuonna 2023 noin 106 000 euroa.^[22]

Vapaakirkollinen liike toi kirjallisuustyön Suomeen 1800-luvun lopulla. Vapaakirkolliset saarnaajat pitivät alusta asti mukanaan kirjoja, joilla vahvistettiin asian vaikutusta. Nykyisin vapaakirkollisen liikkeen kustannusyhtiönä toimii vuonna 1962 perustettu Päivä. Nykyisin Päivän tuotantoon sisätyvät kirjat, musiikkiäänitteet, seinäkalenterit, nuottikirjat, joululehdet sekä lapsille että aikuiselle suunnatut ja muut lehtiperheeseen kuuluvat lehdet. Tuotteliaita Päivään kirjailijoita ovat olleet muun muassa Vilho Rantanen, Tapio Nousiainen, Hilja Aaltonen ja Anni Korpela.^[23][24]

Myös monissa seurakunnissa käytössä olevan Alfa-kurssin materiaalin painattaa Päivä. Muita tunnettuja Päivän tuotteita ovat Tapio Nousiaisen Leipää ja suolaa, Yksi ainoa elämä ja Kalevi Lehtisen Sinulle sekä Tuomas Jäntin Vastauksia elämän tärkeimpiin kysymyksiin.^[25]

Ensimmäinen lehti ilmestyi liikkeen piirissä vuonna 1880. Heti alusta pitäen tehtiin myös lapsille suunnattua lehteä, Kristillistä kuvalehteä. Vapaakirkollisen liikkeen äänenkannattaja, Suomen Viikkolehti, aloitti ilmestymisensä vuonna 1888.^[26][24]

Vapaakirkon ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli kouluneuvos Sulo Santeri Salmensaari. Sodan jälkeen hallintovastuuta siirrettiin entistä enemmän toimihenkilöille. Suomen Vapaakirkon johdossa on vuodesta 1974 ollut kirkkokunnanjohtaja. Ennen vuotta 1996 kirkkokunnanjohtajan nimike oli lähetysjohtaja.^[12]

• Erkki Verkkonen (1975–1990)
• Jorma Kuusinen (1991–2001)
• Olavi Rintala (2001–2009)
• Hannu Vuorinen (2009–2024)
• Tommi Koivunen (2024–)

• Sulo Santeri Salmensaari (1923–1954)
• Usko Waismaa (1954–1974)
• Tapio Nousiainen (1974–1977)
• Veikko Korhonen (1977–1985)
• Seppo Kolehmainen (1985–1991)
• Jorma Niemelä (1992–1999)
• Reino Alho (2000–2007)
• Markku Almgren (2008–2015)
• Jaakko Pihlajamäki (2016–2023)
• Kaj Grönqvist (2024–)

Pääartikkeli: Luettelo Suomen vapaaseurakunnista

Suomen Vapaakirkolla on yhteensä 95 jäsenseurakuntaa.^[27]

• Missionskyrkan i Finland
• Päivä Osakeyhtiö
• Suomen Vapaakirkon lähetystyö
• Suomen Vapaakirkon historia

• (Toim.) Niemelä Matti, Pitkänen Merja & Liettyä Annamaria: Vapaakirkko tänään. Päivä, 1990. ISBN 951-622-451-2
• Toim. Eronen, Maarit; Yhdessä – Vapaakirkko tänään. Hämeenlinna: Päivä, 2005.

• Suomen Vapaakirkon kotisivu.
• Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (Arkistoitu – Internet Archive).