Swallow the Sun
Swallow the Sun on melodista doom- ja death metal -musiikkia esittävä yhtye Jyväskylästä.
Swallow the Sun | |
---|---|
Yhtye vuonna 2006. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2000– |
Tyylilaji |
doom metal death metal |
Kotipaikka | Jyväskylä |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Juuso Raatikainen, rummut |
Levy-yhtiö |
Century Media Records, 2015– |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Historia
muokkaaSwallow the Sunin perusti kitaristi Juha Raivio vuonna 2000. Kolmen vuoden päästä vuonna 2003 yhtye äänitti ensimmäisen tuotoksensa, demon nimeltä Out of This Gloomy Light, joka sisälsi neljä kappaletta. Samana vuonna yhtye allekirjoitti levytyssopimuksen Firebox Recordsin kanssa, ja saman vuoden aikana julkaistiin debyyttialbumi The Morning Never Came. Inferno-lehti valitsi yhtyeen vuoden tulokkaaksi.[1]
Huhtikuussa 2005 Swallow the Sun julkaisi singlen Forgive Her..., jolla on myös cover-versio Candlemass-yhtyeen kappaleesta "Solitude". Single nousi ensimmäisellä viikolla Suomen singlelistan sijalle 4. Elokuussa 2005 ilmestyi yhtyeen toinen albumi Ghosts of Loss, joka nousi listalla sijalle 8.
Swallow the Sunin kolmannen albumin Hope julkaisi 7. helmikuuta 2007 Spinefarm Records. Albumin äänitykset tehtiin Seawolf-studiolla Suomenlinnassa syys- ja lokakuussa 2006. Albumi nousi Suomen albumilistalle sijalle 3.
14. toukokuuta 2009 Swallow the Sun ilmoitti virallisella sivustollaan rumpali Pasi Pasasen jättävän yhtyeen. Pasasella ei omien sanojensa mukaan enää ollut tarpeeksi motivaatiota Swallow the Sunissa työskentelyyn. Hänen tilalleen tuli Kai Hahto.
Neljäs albumi New Moon julkaistiin Suomessa 4. marraskuuta 2009, viides albumi, Emerald Forest and the Blackbird 1. helmikuuta 2012 ja kuudes albumi, Songs from the North I, II & III 13. marraskuuta 2015.
Joulukuussa 2018 yhtye ilmoitti, että Juho Räihä on yhtyeen vakituinen kitaristi.[2][3]
Yhtyeestä julkaistaan tammikuussa 2024 Matti Riekin kirjoittama kirja.[4]
Jäsenet
muokkaa- Juuso Raatikainen – rummut (2015–)
- Matti Honkonen – basso (2001–)
- Mikko Kotamäki – laulu (2001–)
- Juha Raivio – kitara (2000–)
- Juho Räihä – kitara (2018–)
Entiset jäsenet
muokkaa- Pasi Pasanen – rummut (2000–2009)
- Kai Hahto – rummut (2009–2015)
- Aleksi Munter – kosketinsoittimet (2001–2016)
- Markus Jämsen – kitara (2001–2018)
- Jaani Peuhu – kosketinsoittimet (2018–2021)
Diskografia
muokkaa- Studioalbumit
- The Morning Never Came (2003, Firebox Records)
- Ghosts of Loss (2005, Firebox Records) Virallisella listalla sija 8
- Hope (2007, Spinefarm Records)
- New Moon (2009, Spinefarm Records)
- Emerald Forest and the Blackbird (2012, Spinefarm Records)
- Songs from the North I, II & III (2015, Century Media)
- When a Shadow is Forced Into the Light (2019, Century Media)
- Moonflowers (2021, Century Media)
- Shining (2024, Century Media)
- Livealbumit
- 20 Years Of Gloom, Beauty And Despair - Live In Helsinki (2021, Century Media)
EP:t
- Plague of Butterflies (2008, Spinefarm Records)
- Singlet
- ”Forgive Her...” (2005, Firebox Records)
- ”Don’t Fall Asleep” (2007, Spinefarm Records)
- ”Upon the Water” (2019)
- ”Firelights” (2019)
- ”Woven into Sorrow” (2021)
- ”Enemy” (2021)
- ”Innocence Was Long Forgotten” (2024)
- ”What I Have Become” (2024)[5]
- Demot
- Out of This Gloomy Light (2003)
Lähteet
muokkaa- ↑ Subtv
- ↑ Swallow the Sun vakinaistanut uusimmat jäsenensä metalliluola.fi. 3.12.2018. Viitattu 7.5.2024.
- ↑ Swallow the Sun julkisti uuden kitaristin: Juho Räihä riveistä poistuneen Markus Jämsenin saappaisiin. metalliluola.fi. 3.6.2018. Viitattu 7.5.2024.
- ↑ Arto Mäenpää: Swallow the Sun kertoo koko tarinansa mitään peittelemättä – "Kovakin fani saa silmilleen juttuja, joita ei taatusti ole aiemmin lukenut" KaaosZine. 12.9.2023. Viitattu 13.9.2023.
- ↑ Swallow the Sun → Discography → Single Spotify. Viitattu 9.8.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Virallinen sivusto
- Official Fan club
- Swallow the Sun Meteli.netissä
- Noise.fi
- Diskografia sivustolla Discogs.com
- Swallow the Sun Encyclopaedia Metallumissa (englanniksi)