[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Sielun Veljet (albumi)

Sielun Veljien albumi

Sielun Veljet (PÄLPX 44) on Sielun Veljien esikoisalbumi vuodelta 1983. Yhtye ei aluksi olisi halunnut levyttää lainkaan mutta suostui lopulta levyttämään live-albumin. Albumin LP-versio on kolmesivuinen tupla-LP. Levyn kannessa on muokattu kuva Emil Zatopekista, jonka juoksua näytetään myös Karjalan kunnailla -musiikkivideolla. Sielun Veljet ovat sanoneet saaneensa vaikutteita esiintymiseensä Zatopekin juoksutyylistä.

Sielun Veljet
Sielun Veljet
Livealbumin Sielun Veljet kansikuva
Livealbumin tiedot
 Äänitetty  2. ja 3. maaliskuuta, 1983 Helsingin Vanhalla
 Julkaistu 1983
 Kesto 56.38
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Sielun Veljien muut julkaisut

Sielun Veljet
1983
Lapset (EP)
1983

Myöhemmin, 1986, Sielun veljet levyttivät studioversiot kappaleista 'Karjalan kunnailla' ja 'Yö erottaa pojasta miehen' singlelle. Molemmat on kuultavissa Sielun veljien Myytävänä!-kokoelmalla. Myös Tuomari Nurmion 'Huda huda' biisistä tehtiin studioversio albumille Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta.

Kappaleet

muokkaa

Kaikki sovitukset Sielun veljet, paitsi C4 Tuomari Nurmio ja Viides kolonna.

A-puoli

  1. Hovimestari ja hymyilevät käärmeet – 6.55 (säv. Alanko, Orma ja Pekkonen, san. Alanko)
  2. Tuulelta vastauksen saan – 3.50 (säv. ja san. Alanko)
  3. Lammassusi – 6.25 (säv. ja san. Alanko)

B-puoli

  1. Yö erottaa pojasta miehen – 3.59 (säv. ja san. Alanko)
  2. Pieni pää – 5.21 (säv. ja san. Alanko)
  3. Karjalan kunnailla – 3.33 (säv. Alanko ja Orma, san. Alanko)
  4. Unelmien virtuoosi – 6.26 (säv. ja san. Alanko)

C-puoli

  1. Emil Zatopek – 3.12 (säv. Alanko ja Orma, san. Alanko, Orma ja Hohko)
  2. Politiikkaa – 7.42 (säv. ja san. Ismo Alanko)
  3. Turvaa – 5.17 (säv. ja san. Alanko)
  4. Huda huda – 3.58 (säv. ja san. Tuomari Nurmio)

Kokoonpano

muokkaa

Muut tekijät

muokkaa
  • Kari Leinonen – keikkamiksaus
  • Robi de Godzinsky ja Jorma Hämäläinen – äänitys
  • Iain Churches – miksaus

Arvostelut

muokkaa

Singlet

muokkaa

Emil Zatopek

muokkaa
  1. Emil Zatopek – 3.12 (säv. Alanko ja Orma, san. Alanko, Orma ja Hohko)
  2. Valssi – 4.57 (säv. Alanko, san. Alanko)

Kappale Valssi on niin ikään live-taltiointi levyn taltioiduilta keikoilta.

Lähteet

muokkaa