Serbokroaatin kieli

 

Nimi 'serbo-kroaatti' on mainittu ensi kerran filologi Jernej Kopitarin kirjeessä vuonna 1836, mutta on mahdollista että hän on nähnyt sen aiemmin Pavol Jozef Šafárikin vielä julkaisemattomassa käsikirjoituksessa ”Slovanské starožitnosti”.

1800-luvun puolivälissä serbi Vuk Stefanović Karadžić ja Illyrismi-liikkeen kroaattikirjailijat ja tieteilijät kroaatti Ljudevit Gajin johdolla ehdottivat yleisimmän štokaavi-murteen käyttöä yhteisen kirjakielen perustana. Karadžić otti käyttöön kyrillisen kirjaimiston, kun taas kroaatit latinalaisen kirjaimiston.

Vuonna 1850 serbi- ja kroaattikirjailijat solmivat Wienin kirjallisuussopimuksen, jossa sovittiin eräistä oikeinkirjoituksen asioista, tavoitteena yhtenäistää kirjakieli. Sopimus ei virallisesti sitonut ketään, ja etenkin Serbiassa kansankielen tuonti kirjakieleksi herätti vastustusta. Tätä ennen Serbiassa oli käytetty kirjakielenä kirkkoslaavia, jota oli höystetty venäläisillä lainasanoilla^[5].

Kun Jugoslavian kuningaskunta ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918 perustettiin, sen viralliseksi kieleksi määrättiin serbo-kroaatti-slovenia. Vuonna 1944 Jugoslavian antifasistinen kansanvapautuskomitea vahvisti tämän kannan.

Vuonna 1954 serbi- ja kroaattikirjailijat allekirjoittivat Novi Sadin julistuksen, jossa serbien, kroaattien ja montenegrolaisten kirjakieli julistettiin yhdeksi ja sitä kehitettävän kahden eri lausuntatavan: ijekaavin (ijekavica) ja ekaavin (ekavica) mukaisesti. Tästä tuli Jugoslavian kirjallisuuspolitiikan perusta. Vastauksena serbialaisten sanojen ja idiomien leviämiselle julkaisivat vuonna 1967 kroaattikirjailijat julistuksen kroatian kielen puolesta ja vaativat kieltä käytettävän kouluissa ja mediassa.

Jugoslavian hajoamisen jälkeen kieltä on nimitetty eri valtioissa bosniaksi, kroatiaksi, serbiaksi ja montenegroksi. Serbiassa käytettiin nimeä serbokroatia vuoteen 1997 asti, jolloin Matica srpska julkaisi ensimmäisen nimenomaan serbian kielen sanakirjan. Serbian perustuslaki nimesi maan viralliseksi kieleksi serbokroatian vuoteen 2006 asti, kun taas Montenegron virallinen kieli oli serbia ijekavilaisella ääntämyksellä vuoteen 2007.

Kielten samankaltaisuuden vuoksi niitä edelleen pyritään niputtamaan yhteen. Suomalaisessa yliopisto-opetuksessa niitä on opetettu yhdessä kielten alkukirjaimiin perustuvan BKMS-nimikkeen alla. YK:n Jugoslavia-tuomioistuin käyttää työkielenään BCS-kieltä (bosnia-kroatia-serbia), jonka se katsoo olevan kaikkien syytettyjen pääkieli.

Kirjoitukseen käytetään joko kroaatin Ljudevit Gaj'n vuonna 1830 esittelemää latinalaista aakkostoa tai kyrillistä. Latinalaisessa versiossa digraafeja dž, lj ja nj pidetään omina kirjaiminaan, ja ne lajitellaan erikseen. Aakkosto on suunniteltu tšekin oikeinkirjoituksen pohjalta, mutta siinä on huomattavasti vähemmän erikoiskirjaimia. Đuro Daničić lisäsi vielä đ-kirjaimen. Tietokoneissa vaadittava merkistö on ISO 8859-2 ”keskieurooppalainen”, Microsoft CP852:n tai Unicode.

Kroaatin-Gaj'n aakkostolla on vastaavuus serbi-Vuk Karadžićin muutamia vuosia aiemmin käyttöön ottamaan kyrilliseen aakkostoon. Niiden aakkosjärjestys on kuitenkin erilainen. Karadžićin kirjaimistossa ei ole digraafeja.

Kroaatin-Gaj'n kirjaimisto otettiin myöhemmin käyttöön myös sloveenissa muokattuna.

• latinalainen, kroatia: A B C Č Ć D Dž Đ E F G H I J K L Lj M N Nj O P R S Š T U V Z Ž

• kyrillinen, serbia: А Б В Г Д Ђ Е Ж З И Ј К Л Љ М Н Њ О П Р С Т Ћ У Ф Х Ц Ч Џ Ш

Serbokroaatti on luotu eteläslaavilaisen štokaavi-murteen (štokavski) pohjalta. Nimi tulee siitä, että kysymyssanana 'mikä' käytetään sanaa 'što/šta'. Čakaavissa (čakavica) murteessa kysymyssana on 'ča' ja kajkaavissa (kajkavica) 'kaj'. Tämän erottavan piirteen lisäksi ne eroavat myös fonologialtaan, sanastoltaan ja aikamuodoiltaan. Näitä murteita ei käytetä lainkaan kirjallisesti tai mediassa. Čakaavia puhutaan lähinnä Istrian niemimaalla, Dalmatian saaristossa ja muualla Adrianmeren rannikolla. Kajkaavi on käytössä Kroatian pohjoisosissa, mukaan lukien pääkaupunki Zagreb, sekä paikoittain Itävallassa, Unkarissa ja Romaniassa. Kajkaavi on läheistä sukua naapurimaan slovenialle, jonka kanssa sen voi katsoa muodostavan murrejatkumon. Koska čakaavia ja kajkaavia puhutaan vain Kroatiassa, ne voidaan lukea kroatian murteiksi. Serbian eteläosissa, Pohjois-Makedoniassa ja Länsi-Bulgariassa puhutaan torlačkin murretta, joka luokitellaan Serbian štokaavin ja makedonia-bulgarian välimuodoksi.

Štokaavissa on lisäksi sisäisiä eroja, jotka ovat seurausta lähinnä muinaisslaavilaisen jat-kirjaimella merkityn äänteen muuttumisesta. Tällä kirjaimella merkitty [æː]-äänne on muuttunut joko /i/:ksi, /e/:ksi tai /ije/- tai /ie/-äänteeksi. Eri ääntämyksistä käytetään nimiä ikaavi, ekaavi ja (i)jekaavi) (ikavica, ekavica, ijekavica). Kroatia ja bosnia perustuvat jekaaviin, kun taas Serbiassa käytetään ekaavia. Ikaavia käytetään paikoin Kroatiassa, muttei kirjakielen asemassa. Nämä erot eivät ole varsinaisia murre-eroja, vaan sitä pienempiä, ja niistä käytetään nimitystä izgovor (lausunta, puhetapa).

Eri kielissä ja eri alueilla käytetään myös jonkin verran erilaista sanastoa.

Monissa sanoissa on yhden kirjaimen muutoksia. 'Suola' on serbiassa 'so' ja haukka 'soko', kun kroatiassa sanat ovat 'sol' ja 'sokol'. Joissain sanoissa myös h ja v vaihtelevat (muva ↔ muha, 'kärpänen') Erot sanoissa kuten 'kemija' (Kroatiassa) ja 'hemija' (Serbiassa) ja niistä johdetuissa sanoissa (kemiallinen, kemisti...) ja 'Europa' ↔ 'Evropa' (eurooppalainen, euro...) johtuvat sanojen lainaamisesta eri kielistä.

Eroavaisuuksia on jonkin verran raamatullisessa sanastossa erilaisista uskonnoista johtuen, ja myös erilaisissa raamatullisissa paikannimissä. Serbiaan on lainattu enemmän sanastoa venäjästä, kirkkoslaavista ja kreikasta, kun taas kroatiaan on lainattu länsislaavilaisista kielistä ja niiden kautta saksasta tai johdettu omaperäisiä nimityksiä. Serbiassa mukautetaan ulkomaiset nimet foneettisesti (Vašington, Njujork, Fejsbok), kun taas latinalaisilla kirjaimilla kirjoitetussa kroatiassa niin ei aina tehdä.

Kroatiaan on lainattu tšekistä sanat 'plin' ('kaasu' << tšekin 'plyn') ja 'vlak' (juna), kun sanat ovat serbiassa 'gas' ja 'voz'. 'Ilma' on kroatiassa 'zrak' ja serbiassa 'vazduh'. 'Tehdas' on lainattu serbiaan saksan kautta latinasta muodossa 'fabrika', kun taas kroatiassa se on 'tvornica', joka on käännöslaina samasta latinan sanasta slaavilaisen verbin 'tvoriti', 'valmistaa' pohjalta. 'Tuhat' on kroatiassa 'tisuća', kun taas serbiassa slaavilainen sana on korvaantunut kreikasta lainatulla sanalla 'hiljada'.

Kroatiassa on enemmän slaavilaisista sanoista johdettuja omaperäisiä sanoja. Esim. 'kirjasto' on 'knjižnica' (sanasta knjiga), mutta myös serbiassa käytettyä sanaa 'biblioteka' käytetään. Sanoin kroatian sana 'ljekarna', 'apteekki' on johdettu sanasta 'lek', 'lääke', mutta myös sanaa 'apoteka' käytetään. Lisäksi kroatiassa on otettu lentokoneelle käyttöön omaperäinen sana 'zrakoplov', joka tarkoitti alun perin kuumailmapalloa, eikä ranskasta lainattua sanaa 'avion' hyväksytä. Samoin kroatiassa on kierrätetty laskutikkua tarkoittanut sana 'računalo' tarkoittamaan tietokonetta, kun se serbiassa on 'računar', 'laskija, laskin' tai 'kompjuter'.

Keinotekoisesti voidaan johtaa lauseita, jotka näyttävät varsin erilaisilta.

 

Serbokroaatinkielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Serbokroaatin kieli Wikimedia Commonsissa