Sammalet

Sammaliksi kutsutaan nykyisin kolmeen eri kehityslinjaan kuuluvia kasveja. Nämä kehityslinjat on kuvattu kolmena kaarena:^[3]

• Anthocerotophyta – sarvisammalet
• Marchantiophyta – maksasammalet
• Bryophyta – lehtisammalet^[4]

Maksasammalet ovat vanhin näistä ryhmistä. Ne ovat samalla ilmeisesti vanhimpia edelleen elossa oleva versokasveja. Lehtisammalet erosivat putkilokasveihin johtaneesta kehityslinjasta myöhemmin.^[3]

 

Joillakin maksasammalilla on litteä erilaistumaton sekovarsi, mutta useimmilla lajeilla sekovarsi on erilaistunut varsimaisiksi ja lehtimäisiksi rakenteiksi. Lehtisammalilla puolestaan on varsi ja lehdet. Useimmilla lajeilla lehdet ovat vain yhden solukerroksen paksuiset, mutta esimerkiksi karhunsammalilla on paksut ja monimutkaisemmat lehdet. Rahkasammalilla puolestaan on lehdissään elävien ja yhteyttävien solujen lisäksi vesivarastoina toimivia suuria, kuolleita rahkasoluja. Sammalilla ei ole juuria, mutta monilla on versoissaan haaroittuvia juurtumahapsia, jotka sitovat sammalyksilöt alustaansa ja toisiinsa. Sammalkasvin verso kuolee alapäästään samalla, kun se kasvaa pituutta yläpäästään.^[5]

Lehtisammalet kasvavat yleensä tiheinä yhdyskuntina, pehmeinä sammalmattoina yleensä maassa, puunrungolla, kivellä tai kannolla. Eräät sammalet kasvavat paikoilla, joissa muut kasvit eivät menesty, kuten synkän metsän pohjalla, jossa ei ole riittävästi valoa muille kasveille, tai kiven- tai kallionpinnalla, jossa ei ole juurikaan ravinteita. Jotkin lajit viihtyvät monenlaisissa ympäristöissä, mutta monet ovat hyvin tarkkoja kasvuympäristönsä suhteen (paljas maa, lahopuu, varjoisuus, pH jne). Jotkin sammallajit ovat herkkiä ilmansaasteille ja siksi niitä voidaan käyttää ympäristön tilan bioindikaattoreina. Sammalia kasvaa myös soilla, jossa ne ovat olennainen osa muiden kasvien kasvualustaa ja vetisen maaperän rakennetta. Suon sammalista muodostuu ajan myötä turvetta, kun sammalet kasvavat ylöspäin jättäen vanhemmat osat alleen. Monet sammalet voivat kestää pitkän kuivumisen, ja ne jatkavat kasvua heti saatuaan vettä.^[6]

 

Sammalet lisääntyvät suvullisesti itiöiden avulla. Itse sammalkasvi on haploidinen, ja vain kasvin päähän ohuen varren varassa nouseva itiöpesäke on diploidinen. Sammalet ovat lajista riippuen joko yksi- tai kaksikotisia. Sammalten sukusolut syntyvät erityisissä versoihin muodostuvissa muna- ja siittiöpesäkkeissä. Siittiöt ovat liikuntakykyisiä, mutta päästäkseen hedelmöittämään munapesäkkeessä olevan munasolun ne tarvitsevat märän ympäristön. Munapesäkkeessä olevasta munasolusta kasvaa hedelmöityksen jälkeen diploidinen itiöpesäke. Itiöpesäkkeessä tapahtuu meioosi, jonka tuloksena syntyy haploideja itiöitä. Itiöt leviävät tuulen mukana ympäristöön, ja niiden päästyä sopivalle kasvupaikalle niistä itää niin sanottuja alkeisrihmoja. Alkeisrihmoihin kasvaa silmuja, joista kasvaa uusia sammalkasveja. Sammalet voivat lisääntyä myös kasvullisesti, eli emokasvista irtoaa itujyväsiä, -levyjä tai -versoja, jotka leviävät uusille kasvupaikoille.^[7]

Koko maailmasta tunnetaan lehtisammalia noin 10 000 ja maksasammalia noin 8 000 lajia. Suomesta on löydetty 936 sammallajia, joista 698 on lehtisammallajeja, 236 maksasammallajeja ja kaksi sarvisammallajeja.^[8][9][4]

Tunnettuja sammalsukuja Suomessa ovat muun muassa karhunsammalet, kynsisammalet ja rahkasammalet.

• Laaka-Lindberg, S., Anttila, S. ja Syrjänen, K. (toim.): Suomen uhanalaiset sammalet, s. 11. Suomen ympäristökeskus, 2009. ISBN 978-952-11-3247-6
• Kallio, Paavo & Rousi, Arne: Kasvien maailma, Otavan iso kasvitietosanakirja, osa 2. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05492-9
• Piirainen, Mikko (toim.): Kasvit 1. Weilin + Göös, 2008. ISBN 978-951-0-33403-4
• Jouko Rikkinen: Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22221-7

• UPM: Metsiemme sammaleita^{[vanhentunut linkki]} (pdf)
• Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus (pdf) 2002, Tauno Ulvinen, Kimmo Syrjänen ja Susanna Anttila (toim.) Suomen ympäristökeskus. ISBN 952-11-1153-4 (pdf)