Roger Whittaker
Roger Whittaker (22. maaliskuuta 1936 Nairobi, Kenia – 13. syyskuuta 2023[1][2]) oli brittiläinen laulaja ja lauluntekijä, jonka levyjä on myyty yhteensä 55 miljoonaa kappaletta. Hän lienee tunnetuin levyttävä viheltäjä.
Whittakerin esittämä musiikki on pääosin folkia. Hänen kappaleitaan ovat muun muassa ”The Last Farewell”, ”New World In The Morning”, ”Durham Town” ja vihellyskappaleensa ”Mexican Whistler”.
Suomessa Whittaker tuli tunnetuksi kappaleestaan ”Finnish Whistler”, joka oli vihellyssovitus kappaleesta "Oi jos ilta joutuisi". Whittaker esitti kappaleen vuonna 1974 Suomen euroviisukarsinnan väliajalla[3], ja myöhemmin sitä käytettiin Patakakkosen tunnusmusiikkina. Whittakerin ”Swaggy” puolestaan soi Radio Suomessa viikoittain lähetettävän Alivaltiosihteeri-ohjelman viikkovisan taustamusiikkina.
Whittaker syntyi Kenian pääkaupungissa Nairobissa 22. maaliskuuta 1936. Hänen äitinsä oli opettaja ja isänsä alun perin kauppiassukua. Whittaker sai paljon vaikutteita itäafrikkalaisesta musiikista. Hän keskeytti lääkäriopintonsa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa, muutti vuonna 1959 Britanniaan ja opiskeli Walesissa eläintiedettä, biokemiaa ja meribiologiaa[4].
Whittakerin ura muusikkona alkoi kesällä 1962. Hän on saanut suosiota niin Euroopassa, Australiassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Kestävimmän suosion Whittaker sai Saksassa, jossa hän julkaisi yli 20 albumia. Hän myös lauloi saksaksi, vaikkei osannut kieltä muuten kuin matkimalla.
Roger Whittaker vieraili Suomessa ensimmäisen kerran keväällä 1969 promoottorinaan Tom Hertell (s. 1925). Whittaker esiintyi Jatkoaika-viihdeohjelmassa, jossa hän esitti ainakin kappaleet ”Early One Morning”, ”Green Green” ja ”Mexican Whistler”. Huhti-toukokuun 1969 ajan hän esiintyi Helsingin Kalastajatorpalla[5], ja palasi sinne esiintymään myös syksyllä 1971[6]. Neljännellä Suomen-vierailullaan marraskuussa 1972 Whittaker konsertoi Helsingin Kulttuuritalossa[7].
Vuoden 1974 Suomen euroviisukarsinnan väliajalla Whittaker esitti vihellyskappaleensa ”Mexican Whistler” ja ”Finnish Whistler” sekä laulun ”Mamy Blue”. Samana vuonna hän oli pääosassa Tanskan television Sellaista oli kerran -viihdeohjelmassa, joka osallistui Kultainen ruusu -kilpailuun Sveitsin Montreux’ssä ja esitettiin myös Suomen ykköskanavalla toukokuussa 1974[8].
Whittaker lopetti esiintymiset vuoden 2010 paikkeilla ja vetäytyi asumaan Etelä-Ranskaan[4].
Euroopassa julkaistut albumit
muokkaa- 1967 If I Were a Rich Man (as 'Rog Whittaker')
- 1967 Dynamic!
- 1968 Whistle Stop!
- 1969 This Is Roger Whittaker
- 1970 I Don't Believe in If Anymore
- 1970 Whistling Roger Whittaker
- 1971 New World in the Morning
- 1972 Roger Whittaker... Again
- 1972 Loose and Fiery
- 1975 Magical World of Roger Whittaker
- 1975 Ride A Country Road
- 1978 Roger Whittaker Sings The Hits
- 1979 Mein deutsches Album (saksaksi)
- 1981 Zum Weinen ist immer noch Zeit
- 1982 Typisch Roger Whittaker
- 1983 Voyager
- 1984 Ein Glück, dass es Dich gibt
- 1987 Heut bin ich arm – Heut bin ich reich
- 1991 Mein Herz schlägt nur für Dich
- 1992 Stimme des Herzens
- 1994 Leben mit Dir
- 1994 Sehnsucht nach Liebe
- 1994 Geschenk des Himmels
- 1995 Ein schöner Tag mit Dir
- 1996 Alles Roger!
- 1996 Einfach leben
- 1997 Zurück zur Liebe
- 1999 Alles Roger 2
- 1999 Awakening
- 2000 Wunderbar geborgen
- 2002 Mehr denn je
- 2003 Alles Roger 3
- 2003 Der weihnachtliche Liedermarkt
- 2004 Live in Berlin
- 2004 Mein schönster Traum
- 2005 Moments In My Life
Palkinnot ja huomionosoitukset
muokkaa- Kolme kultamitalia Britannian edustajana Brasilian laulufestivaaleilla Rio de Janeirossa vuonna 1969
- B'nai B'rith Humanitarian Award, 1980
- British Academy of Songwriters, Composers, and Authors, Gold Badge of Merit, 1989.[9]
Lähteet
muokkaa- ↑ Bushby, Helen: Roger Whittaker: Durham Town folk singer dies at 87 BBC News. 18.9.2023. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Roger Whittaker dies at 87 MSN. 18.9.2023. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Euroviisujen Suomen karsinta 1974 Elävä arkisto. 30.1.2015. Yle. Viitattu 13.5.2023.
- ↑ a b Glaubitz, Sabine: Roger Whittaker: Die letzten Jahrzehnte waren wunderbar. Berliner Morgenpost, 22.3.2016. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.11.2022. (saksaksi)
- ↑ Ensi-ilta tänään Kalastajatorpalla laulaa soitta viheltãã maailmankuulu Roger Whittaker. (Kalastajatorpan mainos.) Helsingin Sanomat, 8.4.1969, s. 32. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Hollmen-Bärlund, Maija: Tänään tästä. Helsingin Sanomat, 31.8.1971, s. 8. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Whittaker vihelsi vleisön viihdyksiin. Helsingin Sanomat, 25.11.1972, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Tanskan viihde. Helsingin Sanomat, 15.5.1974, s. 64. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Roger Whittaker Biography musicianguide.com. Viitattu 19.9.2023.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roger Whittaker Wikimedia Commonsissa
- Virallinen kotisivu
- Saksankielinen kotisivu
- Roger Whittaker Fan Network
- Roger Whittaker Internet Movie Databasessa. (englanniksi)