Rinkeby
Rinkeby on yksi Ruotsin pääkaupungin Tukholman kaupunginosista. Se sijaitsee läntisen Tukholman eli Västerortin alueella ja kuuluu hallinnollisesti Rinkeby-Kistan kaupunginosa-alueeseen. Aiemmin kaupunginosa muodosti yksinään Rinkebyn kaupunginosa-alueen. Kaupunginosaa rajaavat Kistan, Tenstan ja Bromstenin kaupunginosat sekä Sundbybergin kunta. Maa-alaltaan kaupunginosa on 1,27 neliökilometrin laajuinen.
Historia
muokkaaRinkebyn nimi esiintyi ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1347 nimellä Rynkaby. Nimen perustana on muinaisruotsin sotilasta tarkoittanut sana rinker. Ennen nykyisen lähiön rakentamista, 1960-luvulla, alueella suoritetuissa arkeologisissa kaivauksissa löytyi useita muinaishautoja, jotka ajoitettiin 700-luvulle ajanlaskun alun jälkeen.[1]
Rinkeby tunnetaan miljoonaohjelma-hankkeen tuotoksena. Alueen kerrostalot rakennettiin pääosin vuosina 1968–1971.[2] Rinkebyssä oli 1980-luvun alussa 14000 asukasta, joista 2000 suomalaista. Suomalaiset muodostivat tuolloin suurimman ei-ruotsalaisten joukon Rinkebyssä. [3]
Rinkeby on 2000-luvulla saanut leiman ongelmalähiönä, jossa on väkivaltaisia rikollisjengejä.[4][5]
Asukkaat
muokkaaVuonna 2004 Rinkebyssä oli 15 613 asukasta. Vuoden 2009 lopussa 89,6 prosentilla sen asukkaista oli ulkomaalainen tausta,[6] mutta 16–64-vuotiaiden ikäryhmässä peräti 93 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia[7]. Asukkaita oli tuolloin yhteensä noin 16 000. Vuonna 2020 asukkaita oli liki 20 000, ja heistä suuri osa oli työttöminä.[8]
Rinkeby on tunnettu siellä puhutun sosiolektin, rinkebysvenskan eli Rinkebyn ruotsin, takia.
Julkinen liikenne
muokkaaKaupunginosassa on vuonna 1975 avattu Rinkebyn metroasema Tukholman metron sinisellä linjalla.
Levottomuudet
muokkaaRuotsin poliisi on luokitellyt 23 ruotsalaista lähiötä, muiden muassa Rinkebyn, erityisen ongelmalliseksi asuinalueeksi (särskilt utsatt område). Tällaiselle alueelle ovat ominaisia korkea työttömyys, korkea rikollisuus, asukkaiden epäluulo yhteiskuntaa ja viranomaisia kohtaan sekä ajoittainen väkivalta.[9]
Vuonna 2010 Rinkebyssä oli kaksipäiväisiä levottomuuksia, kun jopa sata nuorta heitteli kiviä, sytytti tulipaloja ja hyökkäsi paikallista poliisiasemaa vastaan. Myös vuoden 2013 Tukholman mellakat ulottuivat kaupunginosaan.[10] Vuonna 2016 australialaisen 60 Minutes -ohjelman kuvausryhmä vieraili kaupunginosassa tehdessään dokumenttiohjelmaa maahanmuuttokriisistä. Kuvausryhmää heiteltiin esineillä, lyötiin ja potkittiin ja kameramiehen jalan yli ajettiin autolla.[11][12]
Samana vuonna Norjan yleisradion kuvausryhmää heiteltiin kivillä ja uhkailtiin heidän ollessaan paikallisen poliisin mukana kaupunginosassa.[13]
Helmikuussa 2017 Rinkebyssä puhkesi levottomuuksia, kun poliisi teki pidätyksen metroasemalla. Paikalle kerääntyi nuorisojoukko, joka kivitti poliisia, poltti autoja ja ryösteli kauppoja. Poliisi vastasi ampumalla mellakoitsijoita kohti yhden laukauksen, mutta se ei osunut keneenkään. Dagens Nyheterin -sanomalehden valokuvaajaa vastaan hyökättiin, ja hänen kameransa varastettiin.[14][15]
Rinkebyn alueella toimii kaksi rikollisjärjestöä, Shottaz ja Dödspatrullen (3MST). Niiden välisissä väkivaltaisuuksissa on kuollut kymmenen ihmistä. Shottazin johtajiin kuuluu suosittu rap-artisti Yasin, joka on saanut vankeustuomion aserikoksista, ryöstöstä[15] ja ollut epäiltynä murhasta sekä vapaudenriistosta. Vuoden 2021 alussa poliisi totesi, että Shottazin ja Dödspatrullenin konflikti on Tukholman historian verisin jengisota.[16][17] Saman vuoden lopulla alueella sattuneissa ampumavälikohtauksissa oli kuollut jo useita nuoria somalitaustaisia poikia.[18] Alueella oli tuolloin käynnissä vakava kostonkierre, jossa jengit toimivat niin, että jos ne eivät löytäneet henkilöä, joille ne olivat aikeissa kostaa, ne ottivat kohteikseen hänen nuorempia sisaruksiaan, ystäviään tai sukulaisiaan.[18]
15. huhtikuuta 2022 tanskalainen Stram Kurs ja sen johtaja Rasmus Paludan tulivat Rinkebyhyn pitämään tilaisuutta, jonka osana poltettiin Koraani. Poliisi suojeli tilaisuutta ja useita luokkaantui kivenheittelystä. Myös pippurikaasua käytettiin. Poliisi lopetti tilaisuuden kahdelta iltapäivällä.[19] Levottomuudet levisivät myös Örebrohun ja Linköpingiin, jossa Paludan kävi, tai hänen oli tarkoitus mennä.
Rikollisuuden taustaa
muokkaaMonet jengiläisistä ovat maahanmuuttajataustaisia. He eivät pääse mukaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan, ja ratkaisuksi tähän he ovat kehittäneet itselleen gangsteri-identiteetin.[15]
Rinkebyssä monella jengiin liittyneellä nuorella on ollut haasteita koulussa. He eivät ole saaneet peruskoulusta päättötodistusta. Osalla heistä on mielenterveyden ongelmia, joihin he eivät ole aina halunneet hoitoa.[15]
Lähteet
muokkaa- ↑ Rinkeby – Stockholmskällan Stockholms stad.
- ↑ HSBs hyresrätter i Rinkeby, Stockholm HSB.
- ↑ Weckström, Lotta: Suomalaisuus on kuin vahakangas arkisto.org. 2011.
- ↑ Einár räppäsi lähiöistä ja kertoi avoimesti hankalasta taustastaan – 19-vuotias "ihmelapsi" surmattiin useilla laukauksilla Yle Uutiset. Viitattu 23.10.2021.
- ↑ Näin sai alkunsa Tukholman pahin jengisota – toimittaja selvitti verisen konfliktin taustat ja toteaa Suomen kehityksessä näkyvän varoitusmerkkejä Yle Uutiset. 16.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
- ↑ stockholm.se − Stadsdel områdesfakta Rinkeby
- ↑ stockholm.se − Stadsdel områdesfakta Rinkeby
- ↑ Tuleeko Tanskan ja Ruotsin katuväkivallasta arkipäivää meilläkin? Tämä alakulttuuri ei syntynyt ulkomailla, sanoo tanskalainen Rachid Moutiq Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2020.
- ↑ Jaskari, Kai: Ruotsissa 23 erityisen ongelmallista asuinaluetta, Suomessa ei yhtään 18.8.2017. Yle Uutiset.
- ↑ The Australian: Sweden riots revive immigration debate (englanniksi)
- ↑ Aftenposten.no − TV-team fra 60 Minutes angrepet i Sverige (norjaksi)
- ↑ Expressen.se − Australiskt tv-team attackerat i Rinkeby (ruotsiksi)
- ↑ NRK.no − NRK-team truet og kastet stein etter i Sverige (norjaksi)
- ↑ The Washington Post − Riots erupt in Sweden’s capital just days after Trump comments (englanniksi)
- ↑ a b c d Yle.fi − Ruotsin poliisi ampui kohti naamioituneita mellakoitsijoita Rinkebyssä
- ↑ Ruotsissa Spotifyn huippusuosittu artisti on epäiltynä toisen laulajan sieppauksesta — gangstaräppärien edesottamukset kuohuttavat kansankodissa yle.fi 5.1.2021
- ↑ Analys: Gängkonflikten i Järva — en blodig våldsspiral svt.se 31.8.2020 (ruotsiksi)
- ↑ a b Kirjeenvaihtajalta: Maahanmuuttajavanhemmat menettivät lapsensa jengiväkivallassa Ruotsissa, ja nyt he pelkäävät lisäkostoa: “Miksi poliisi ei suojele meitä?” Yle Uutiset. 15.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
- ↑ https://www.svt.se/nyheter/lokalt/stockholm/oroligt-i-rinkeby-polis-skadad