Huurumadonlakki

Huurumadonlakin lakki on 2–8 cm leveä, kartiomainen ja iän myötä kupera leviten itiöemän myöhemmässä vaiheessa vaakatasoon asti säilyttäen usein pienen kohouman keskellä lakin yläosaa. Lakki on kosteusmuuntuva ja kosteana lievästi tahmea. Aikaisessa vaiheessa lakki on väriltään punertava vaalentuen kultaisen ruskeaksi tai lähes valkoiseksi.

Heltat ovat liittyneet jalan yläosaan ja sijaitsevat lähekkäin toisiinsa nähden, laajeten hieman lakin reunoja kohti. Väriltään heltat ovat aluksi vaaleita ja harmahtavia, minkä jälkeen ne värjäytyvät tummanpurppurasävyisiksi ja lähes mustiksi itiöiden vaikutuksesta jääden kirjaviksi ja vaaleammiksi lakin reunoilta.

Huurumadonlakin jalka on 4–15 cm pitkä, 0,5–1,5 cm leveä, valkoinen tai hieman kellertävä sekä ainakin osittain ontto. Lakista irtoutunut suojus jää usein itiöiden tummentamana kiinni jalkaan.

Sieni värjäytyy rihmastoa myöten sinertäväksi pienemmänkin käsittelyn tai vaurion vaikutuksesta vaurioituneella alueella.

Ensimmäinen kirjattu kuvaus sienestä tunnetaan vuodelta 1904 Kuubasta- Sen lajitteli F.S. Earlen kaulussieniin (Stropharia), siinä yhteydessä sieni sai tieteellisen lajinimensä cubensis, joka tarkoittaa Kuubasta tulevaa.

Vuonna 1907 N. Patouillard löysi sienen Vietnamin Tonkinista ja lajitteli sen lahokkasukuun Naematoloma caerulescensiksi.

Vuonna 1941 W. A. Murrill nimesi sienen Floridassa uudelleen nimelle Stropharia cyanescensis.

Myöhemmin laji on vakiintunut luokiteltavaksi madonlakkeihin (Psilocybe).

Huurumadonlakki kasvaa kosteilla, ravinteikkailla ruohomailla usein suurten laiduntavien kasvinsyöjien, kuten lehmien ja hevosten lannalla useimmiten muiden sienilajien rinnalla.

Sientä esiintyy laajalti trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla Meksikossa, Belizessä, Costa Ricassa, Guatemalassa, Hondurasissa, Kuubassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Ecuadorissa, Guadalupessa, Martiniquessa, Puerto Ricossa, Trinidadissa, Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa, Kolumbiassa, Ranskan Guayanassa, Perussa, Kambodžassa, Intiassa, Malesiassa, Filippiineillä, Thaimaassa, Vietnamissa, Australiassa, Tasmaniassa, Uudessa-Seelannissa sekä Yhdysvaltojen eteläisemmissä osissa.

Sienen levittyä erilaisiin paikkoihin siitä on kehittynyt useita eri nimien alle eriteltyjä kantoja, jotka eroavat toisistaan lähinnä ulkomuodollisten seikkojen perusteella.

Sienen hallussapito, käyttö, kasvattaminen ja myynti on kielletty Suomen huumausainelainsäädännössä.^[2] Itiöt eivät sisällä psykoaktiivisia aineita, ja niiden hallussapito on sallittua, mikäli niitä ei aiota käyttää kasvatustarkoituksiin.^lähde?