Pedro I

Pedro I:n koko nimi oli Pedro de Alcântara Francisco António João Carlos Xavier de Paula Gonzaga Pascoal Cipriano Serafim de Bragança e Bourbon. Hän oli Portugalin kuninkaan Juhana VI:n (João VI) ja kuningatar Carlota Joaquinan toiseksi vanhin poika. Hänen isänsä vanhemmat Pietari III ja Maria I olivat olleet toistensa setä ja veljentytär. Pedron äidin vanhemmat olivat Espanjan kuningas Kaarle IV ja kuningatar Maria Luisa.^[3]

Pedrolla oli kahdeksan sisarusta.^[4] Hänen vanhempi sisarensa Maria Isabella oli Espanjan kuninkaan Ferdinand VII:n puoliso.^[5]

 

Pedron vanhempien avioliitto oli onneton. Äiti Carlota Joaquina oli kunnianhimoinen ja pyrki aina ajamaan Espanjan etuja, jopa Portugalin kustannuksella. Hän oli kuulemma uskoton aviomiehelleen,^[6] ja suunnitteli jopa puolisonsa kukistamista sala​​liitossa tyytymättömien portugalilaisten aatelisten kanssa.^[7] Vanhemmat asuivat toisistaan erillään eikä äiti halunnut tavata lapsiaan.^[8]

Pedron kasvatuksesta vastasivat kotipettaja Maria Genoveva do Rêgo e Matos ja munkki António de Arrábida. Pedron opetus sisälsi laajan joukon aineita, kuten matematiikka, poliittinen talous, logiikka, historia ja maantiede. Hän oppi puhumaan ja kirjoittamaan paitsi portugalia myös latinaa ja ranskaa, minkä lisäksi hän ymmärsi englantia ja saksaa. Pedro omisti hallitsijanakin joka päivä vähintään kaksi tuntia opiskeluun ja lukemiseen.

Pedron koulutus osoittautui puutteelliseksi eikä hän aina noudattanut opinto-ohjelmaansa.^[8] Hän oli impulsiivinen eikä oppinut hallitsemaan itseään tai arvioimaan päätöstensä seurauksia ja mukauttamaan näkemyksiään tilannemuutoksiin. Hänen isänsä ei koskaan antanut kenenkään kurittaa poikaansa.

 

Nuorena miehenä Pedro oli komea ja energinen ja piti fyysisistä aktiviteeteista, kuten ratsastuksesta, jossa hän oli erinomainen. Hänellä oli vain vähän kärsivällisyyttä häntä kyllästyttäviin asioihin, kuten opiskelemiseen tai valtionhallintoon, mutta hänestä kehittyi erittäin taitava puutyömies ja muusikko. Hän piti myös naisista ja aloitti sarjan suhteita jo nuorena.^[8]

Kuningasperhe pakeni vuonna 1807 Napoleonin valloituksia Brasiliaan, jolloin Rio de Janeirosta tuli tosiasiallisesti Portugalin imperiumin pääkaupunki. Kuningas Juhana VI:n palattua 1820-luvulla Portugaliin Brasilia menetti monet etuoikeuksistaan, mikä raivostutti kansallismieliset. Kruununprinssi Pedro jäi Brasiliaan, asettui kansallismielisten puolelle ja tuki jopa vuonna 1820 puhjennutta kapinaa Portossa.^[1]

Pedro ympäröi itsensä ministereillä, jotka olivat Brasilian itsenäistymisen puolella. Portugalin Cortês (parlamentti) halusi säilyttää Brasilian siirtomaana ja vaati Pedroa palaamaan Lissaboniin saattamaan koulutuksensa loppuun.^[9]

 

Kieltäydyttyään palaamasta Portugaliin Pedro menetti asemansa Portugalin kruununperillisenä, ja hänet alennettiin hovin edustajaksi Brasiliassa. Kuultuaan tästä hän julisti Brasilian itsenäiseksi 7. syyskuuta 1822. Hänet julistettiin Brasilian keisariksi 12. lokakuuta 1822 ja kruunattiin 1. joulukuuta.^[1][9]

Pedron alkuperäinen suosio hiipui. Brasilian yleiskokouksen valmisteltua liberaalia perustuslakia hän hajotti sen vuonna 1823 ja karkotti radikaalien johtajan José Bonifácio de Andrada e Silvan. Pedro hyväksyi 25. maaliskuuta 1824 jonkin verran vähemmän liberaalin perustuslain, jonka valtioneuvosto oli laatinut hänen pyynnöstään. Vaikka peruskirjan hyväksyminen saattoi pelastaa Pedron aseman, se ei palauttanut hänen suosiotaan. Hänen itsevaltainen tyylinsä, oppimattomuudesta johtuva innostuksen puutteensa parlamentaarista hallintoa kohtaan ja jatkuva kiinnostus Portugalin asioihin eivät miellyttäneet hänen alamaisiaan. Samoin armeijan epäonnistuminen sodassa Argentiinaa vastaan Cisplatinan provinssista eli nykyisen Uruguayn alueesta vähensi hänen suosiotaan.^[9]

 

Pedron ensimmäinen puoliso oli Itävallan arkkiherttuatar Maria Leopoldina (1797–1826), joka oli keisari Frans I:n ja Napolin ja Sisilian prinsessa Maria Teresan toiseksi vanhin tytär. He avioituivat 6. marraskuuta 1817 Rio de Janeiron katedraalin kuninkaallisessa kappelissa. Heidät kruunattiin 1. joulukuuta 1822.

Pedrolle ja Maria Leopoldinalle syntyi seitsemän lasta.^[10] Maria Leopoldina kärsi useita keskenmenoja ja kuoli yhdeksännen raskautensa keskenmenon komplikaatioihin 29-vuotiaana. Hän oli ollut kansan rakastama keisarinna, ja alamaisten parissa kiersi jopa huhu, että hän olisi kuollut aviomiehensä väkivallan uhrina. Heidän avioliittonsa ei ollut onnellinen, ja Pedro antoi pitkäaikaisen rakastajatartaan Domitila de Castron ja tämän lasten asua palatsissa vuodesta 1822.^[11]

• Maria II (1819–1853), Portugalin hallitsija 1826–1853 ja Brasilian kruununperijä, kunnes hänen kruununperimysoikeutensa poistettiin 1835.^[12]
• Miguel (k. 1820), syntyi kuolleena^[13]
• João Carlos (1821–1822), Beiran prinssi, kuoli alle vuoden ikäisenä^[14]
• Januária Maria (1822–1901), Brasilian ja Portugalin prinsessa, Molempain Sisiliain prinssin Luigin puoliso.^[15]
• Paula Mariana (1823–1833), Brasilian prinsessa, kuoli 9-vuotiaana luultavasti aivokalvontulehdukseen.^[16]
• Francisca (1824–1898), Brasilian prinsessa, Ranskan prinssin François d’Orléansin puoliso.^[17]
• Pedro II (1825–1891), Brasilian keisari 1831–1889, suljettiin pois Portugalin kruununperimysjärjestyksestä.^[18]

 

Ensimmäisen puolisonsa kuoltua Pedro lähetti Barbacenan markiisin etsimään hänelle uutta puolisoa Euroopan kuningassuvuista. Vaatimuksina olivat hyvä syntyperä, kauneus, hyveellisyys sekä kultivoitunut sivistys. Koska Pedrolla oli julkinen pitkäaikainen suhde rakastajattareensa ja viisi aviotonta lasta^[19] ja hän oli kohdellut edellistä puolisoaan huonosti, hänellä oli niin kyseenalainen maine, että kahdeksan ruhtinas- ja kuningashuonetta torjuivat suoralta kädeltä morsiankyselyt.^[20] Lisäksi Pedron entinen appi Frans I pyrki kaikin voimin estämään uuden avioliiton, jotta tämän lapsenlapset perisivät aikanaan Brasilian kruunun.^[21]

Pedro joutui tinkimään vaatimuksistaan puolison syntyperän osalta. Brasilian Pariisin-lähettiläälle, Pedra Brancan varakreivi Domingos Borges de Barrosille oli vihjattu Amélie de Leuchtenbergistä, jonka ainoa ”vika” oli se, että hänen isänsä Eugène de Beauharnais oli ollut Napoleonin vahva tukija ja adoptiopoika ja siten Portugalin sekä Brasilian vihollinen. Amélien Wittelsbach-sukuinen äiti, Baijerin prinsessa Augusta oli innokas saamaan Beauharnais’n suvulle kuninkaallista statusta.^[21]

Prinsessa Amélie oli pitkä, kaunis ja sopusuhtainen, ja hänellä oli herkät kasvonpiirteet, siniset silmät ja kullanruskeat hiukset.^[21] Hän oli myös sivistynyt ja herkkä sekä yksi saksankielisten maiden parhaiten koulutetuista prinsessoista.^[22]

Pedro ja Amélie vihittiin välittäjän avulla 2. elokuuta 1829 Münchenissä vaatimattomassa seremoniassa ilman sulhasta ja 16. lokakuuta Rio de Janeiron katedraalin keisarillisessa kappelissa. Pedron ja Amélien ainoa lapsi oli myöhemmin maanpaossa Pariisissa syntynyt tytär Maria Amélia (1831–1853), joka kuoli 21-vuotiaana tuberkuloosiin.^[23] Toisen avioliittonsa aikana Pedro ei ottanut uusia rakastajattaria.

Pedrolla oli vuodesta 1822 pitkäaikainen rakastajatar, Santosin markiisitar Domitila de Castro (1797–1867). Heille syntyi vuosina 1823−1830 viisi lasta. Suhde päättyi lopullisesti elokuussa 1829 ennen kuin Pedro avioitui toisen puolisonsa kanssa.^[24][11] Pedro tunnusti aviottomista lapsistaan vanhimman tyttären, Goiásin herttuatar Isabel Marian (1824–1898),^[25] joka otetiin pois äidiltään nelivuotiaana ja lähetettiin viisivuotiaana sisäoppilaitokseen Ranskaan. Hän avioitui vuonna 1843 Treubergin kreivi Ernst Joseph Johann Fischler von Treubergin kanssa. Nuorempaa tytärtä Maria Isabel de Alcântara Bourbonia (1830–1896)^[26] Pedro ei koskaan tunnustanut eikä antanut hänelle aatelisarvoa eikä perintöä.

Näiden lisäksi Pedrolla oli ainakin kaksi muuta aviotonta lasta.^[27]

Isänsä kuollessa Pedro I sai 10. maaliskuuta 1826 myös Portugalin kuninkaan kruunun Pietari IV:nä. Hän asetti voimaan Portugalin uuden perustuslain, mutta hänet pakotettiin luopumaan Portugalin kruunusta tyttärensä Maria II:n hyväksi jo 28. toukokuuta samana vuonna. Koska Maria oli vain seitsenvuotias, Pedro IV asetti veljensä Mikaelin (Miguel) sijaishallitsijaksi ja lupasi tämän naivan Marian. Mikael kuitenkin julistautui itse kuninkaaksi ja kumosi Pedron perustuslain.^[9][28]

Poliittinen kriisi, voimakas vastustus Brasilian parlamentissa ja joukko paikallisia kansannousuja saivat Pedron luopumaan kruunusta viisivuotiaan poikansa Pedro II:n hyväksi 7. huhtikuuta 1831 ja lähtemään maasta. Pedro I miehitti Azorit ja hyökkäsi veljeään Portugalia hallinnutta Mikaelia vastaan. Kolmivuotisen sisällissodan jälkeen Mikael pakotettiin luopumaan vallasta vuonna 1834 ja ajettiin maanpakoon ja Maria II palautettiin Portugalin valtaistuimelle.^[9]

Pedro I kuoli syntymäpaikassaan Queluzin palatsissa 35-vuotiaana pitkälle edenneeseen tuberkuloosiin.^[2]

 

Pedron maalliset jäänteet sydäntä lukuun ottamatta palautettiin Brasiliaan vuonna 1972 maan 150-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä.^[2] Pedro I:n toiveiden mukaisesti hänen sydämensä on säilötty kirkkoon Portossa Portugalissa. Vuonna 2022 sydän kuljetettiin muutamaksi viikoksi Brasiliaan osana maan 200-vuotisjuhlia.^[29] Pedro I ja hänen molemmat puolisonsa on sittemmin haudattu São Pauloon vuonna 1922 valmistuneen Brasilian itsenäisyyden monumentin keisarilliseen kryptaan.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pedro I Wikimedia Commonsissa