Paratiisi

Sana paratiisi on peräisin avestan kielen sanasta paridaeza^[1] (pari, ympäri; daeza, muuri), joka tarkoittaa muurin ympäröimää puutarhaa. Persian kieleen sana omaksuttiin muodossa paridaida. Paratiisi-nimitystä käytettiin Persiassa ensimmäisen vuosituhannen eaa. alkupuolella viinitarhoista, hedelmäpuutarhoista, metsistä, taimikoista ja talleista, joissa oli puita ja muuta kasvillisuutta, puroja ja riistaa kuninkaallisille metsästettäväksi. Persiasta sanan omaksuivat kreikkalaiset muodossa paradeisos ja myöhemmin roomalaiset muodossa paradisos. Hepreaan sana lainattiin muodossa pardes.^[2]

 

Paratiisit ovat yliluonnollisia ja toiveenomaisia maailmoja, joihin pääsyn tiellä on jokin yliluonnollinen tapahtuma tai toimija. Paratiisit ovat usein jumalan luomia. Monissa kuvauksissa paratiisiin voi päästä vain kuoleman kautta.^[3]

Myyttien paratiisit voidaan jakaa kolmeen lajiin. Paratiisi voi olla ihmiskunnan onnellinen alkukoti, jonne palaaminen on ihmisen lopullinen tavoite. Paratiisi voi myös olla paikka, jonne kuolleet siirtyvät kuolemansa jälkeen jatkamaan elämäänsä, yleensä ikuisesti. Tällaiseen paratiisiin pääsy edellyttää usein oikeanlaista elämistä tässä maailmassa. Kolmas paratiisin laji on tässä maailmassa ja elämässä todeksi tuleva maailma: Jumala hävittää vanhan maailman ja luo tilalle maanpäällisen paratiisin, täydellisen aikakauden, jossa valitut saavat jatkaa elämäänsä joutumatta kuitenkaan kuolemaan sitä varten.^[4] Ajatus paratiisista alkukotina esiintyy esimerkiksi Raamatussa ja afrikkalaisissa mytologioissa. Apokalyptinen hävityksen kautta syntyvä maanpäällinen paratiisi esiintyy muun muassa Raamatun profetioissa ja monissa nykyajan kulteissa.^[5]

Paratiisit voi myös jakaa niiden ominaisuuksien perusteella ”abstrakteihin” ja ”konkreettisiin”. Abstraktit paratiisit ovat uskonoppineiden muotoilemia teologisia oppirakennelmia. Kristinuskossa tällaiseen paratiisiin viitataan yhteytenä Pyhään Henkeen ja hindulaisuudessa vapautumisena jälleensyntymisen kierrosta ja sulautumisena johonkin käsittämättömään voimaan. Buddhalaisille paratiisi on myös nirvana, joka on enemmänkin tila kuin paikka. Konkreettiset paratiisit ovat helpommin ymmärrettäviä kuin abstraktit, ja ne välittyvät suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle. Ne ovat myös usein virallisten dogmien torjumia. Konkreettisia paratiiseja esiintyy kaikissa traditiossa, mutta abstrakteja paratiiseja esiintyy vain niissä, joissa on vakiintunut teologinen oppi, kuten laajimmalle levinneissä maailmanuskonnoissa.^[6]

Koska konkreettiset paratiisit siirtyvät sukupolvelta toiselle suullisesti, niistä on jäänyt usein vain vähän jälkiä. Niitä on kuitenkin saatu tallennettua esimerkiksi löytöretkien kautta.^[7] Konkreettiset paratiisit ovat laajalle levinneitä, ja niissä on huomattavan paljon yhteistä. Konkreettinen paratiisi on kokijan omaa arkiympäristöä muistuttava elinympäristö. Siellä on kuitenkin runsaasti eloonjäämisen kannalta tärkeitä resursseja, kuten vettä, ruokaa ja suojaa. Paratiiseissa on myös paljon kaunista, kuten kukkia, hedelmäpuita, jalokiviä ja palatseja. Elämä on paratiisissa säännönmukaisesti helppoa, onnellista ja riskitöntä.^[8] Uhat kuten sodat, sairaudet, puutteet ja kuolema puuttuvat paratiiseista. Myöskään paikallisessa arkiympäristössä tuntemattomia asioita ei paratiiseissa esiinny. Jotkin eläimet ja kasvit saattavat kuitenkin käyttäytyä epätavallisesti, kuten ruohoa syövät leijonat, timantteja kasvavat puut tai perhoseksi muuttuvat ihmiset.^[9] Paratiisit sijaitsevat usein jossain kaukaisessa paikassa luonnonesteen takana. Merten rannoilla elävien kansojen paratiisit ovat usein kaukaisella saarella, ja Himalajan kansojen paratiisit ovat luoksepääsemättömän vuoriston laaksossa.^[10]

Uskontotutkija Jani Närhen (2009) mukaan paratiisien samankaltaisuudet toisistaan riippumattomien kulttuurien välillä johtuvat ihmisen mielen samankaltaisuudesta eri puolilla maailmaa. Mieli tuottaa säännönmukaisesti samankaltaisia ideaalisia kuvauksia paratiisinkaltaisista ympäristöistä. Näillä geneettisesti periytyvillä mielen mekanismeilla on paratiisimielikuvista riippumaton adaptiivinen tehtävä, joka kytkeytyy välittömiin eloonjäämisen ongelmiin.^[11] Toisaalta toistensa kanssa läheisesti vuorovaikutuksessa olevien kulttuurien paratiisikertomuksissa on paljon myös toisilta kulttureilta suoraan omaksuttuja piirteitä.^[12]

Paratiisien erot johtuvat kulttuurien eroista. Kunkin kulttuurin paratiisikäsitystä muokkaavat etenkin alueen eliöstö, kulttuuriset hyvinvoinnin symbolit sekä paikalliset rakennukset ja esineistö.^[13]

Ympäristöpsykologisen habitaattiteorian mukaan ihmistä miellyttävät intuitiivisesti maisemat, jotka tarjoavat mahdollisuuksia, näköaloja, ruokaa ja suojapaikkoja. Tämän varmasti ikiaikaisen havainnon toi nykykeskusteluun Jay Appleton vuonna 1970 kirjassaan The Experience of Landscape. Myös "savanniteoriaksi" kutsutun ajatusmallin mukaan ihmisiä miellyttävät erikoisesti ne maisemat, joita esiintyi Itä-Afrikassa ihmislajin syntyessä. Niille ovat ominaisia seuraavat piirteet:

• avoimet ruohotasangot, joita täydentävät siellä täällä kasvien, pensastojen ja puitten ryhmät,
• veden läheisyys,
• avara näkymä horisonttiin ainakin jollakin suunnalla,
• linnut ja muut eläimet,
• kasviston monipuolisuus, kukkien ja hedelmien runsaus.^[14]

Tällaisen maiseman peruspiirteisiin kuuluvat vesi, vehreys, näkösuoja ja samalla hyvä näkyvyys, monimuotoisuus kuten kumpuileva maasto, kirkkaat värit, luonnontilaisuus sekä tuttuus. Sen sijaan esimerkiksi kuivuus, liiallinen avoimuus tai näkyvyyden puute vähentävät maiseman mieluisuutta. Tällaiset preferenssit ovat yhteisiä ihmisille kulttuurista riippumatta.^[15] Paratiisiympäristöt ovat aina noudattaneet monin tavoin juuri tällaisia ihmiselle lajiominaisia ympäristöpreferenssejä.^[16] Tämä on edesauttanut paratiisiuskomusten tuttuutta, mieluisuutta ja niiden siirtymistä kertojalta kuulijalle.^[17] Konkreettiset paratiisit ovat kognitiivisesti optimaalisia, koska ne sisältävät niiden poikkeuksellisuutta korostavia liioiteltuja ominaisuuksia. Ne ovat rajoitetusti intuitionvastaisia, aktivoivat samoja mielen tiedonkäsittelyn mekanismeja kuin muutkin yliluonnolliset asiat, ovat konkreettisina relevantteja, ovat osa uskottavia myyttisiä kertomuksia ja sopivat ihmisen kognitiiviseen arkkitehtuuriin paremmin kuin abstraktit paratiisit.^[18]

Paratiisit ovat ikuisia: niissä elämä jatkuu aina samanlaisena ja yhtä onnellisena. Ikuinen elämä on yhdistetty paratiisiin, koska se on nähty yleensä haluttavana asiana. Samankaltaisuuden toistumisesta aiheutuva habitaatio, eli ärsykkeeseen tottuminen, sekä ihmistä motivoivien haasteiden ja vaikeuksien puuttuminen paratiiseissa voidaan kuitenkin nähdä ristiriitaisena piirteenä onnellisuuden tavoittelun ihanteen kanssa. Tämän vuoksi paratiisissa asuvan ihmisen mielen täytyisikin luultavasti erota tunnetusta ihmismielestä, jotta hän tuntisi itsensä onnelliseksi.^[19]

Muinaisten sumerilaisten vanhimmat säilyneet paratiisimyytit on löydetty savitauluista noin vuodelta 2100 eaa. Sumerilaiset sijoittivat paratiisinsa maan päälle. Heidän paratiisissaan, jumalten asuttamassa Dilmunissa, oli hedelmällistä, oikeudenmukaista, nautinnollista ja kaunista. Siellä oli raikasta vettä, sankkoja metsiä ja puutarhoja, mutta vaikeuksia, kuten sairauksia, nälkää, sotaa, kuolemaa tai surua, ei ollut. Dilmun sijaitsi pyhällä vuorella idässä, mutta sen tarkka sijainti oli epämääräinen, eikä sitä siksi voinut vallata tai tuhota. Sumerilaisille paratiisi oli eettisen elämän malli.^[20]

Sumerilaiset kertoivat luomistarujaan ja paratiisimyyttejään jumaltarujensa johdantoina. Ne esittelivät maailman sellaisena kuin se oli parhaimmillaan, ilman katastrofeja, sotia ja väkivaltaa. Sumerilaisten vedenpaisumusmyytissä ainoa eloonjäänyt, Zisudra, päätyy juuri Dilmunin vuorelle. Sumerilaisten kulttuurin kadottuakin heidän myyttinsä jäivät elämään Lähi-idän mytologiassa.^[21]

 

Muinaiset persialaiset hallitsivat kuningas Kyyroksen aikana (576–529 eaa.) laajaa aluetta Intiasta Välimerelle. Heidän kauttaan sana paratiisi (pers. paridaida) tuli tarkoittamaan muurein ja puin reunustettuja vehmaita puistoja.^[2] Etenkin Kyyros tunnettiin puutarhoistaan. Hän oli luultavasti zarathustralainen; zarathustralaisuudesta on peräisin käsitys hyvän ja pahan dualismiin kytkeytyvästä paratiisista, johon ihmiset saattoivat päästä hyvän ja eettisen elämän palkintona.^[23]

Juutalaiset luultavasti omaksuivat Babylonian vankeuden aikana 500-luvulla eaa. zarathustralaisuudesta käsityksensä kolmiosaisesta maailmasta: taivaasta, maasta paratiiseineen, ja alamaailmasta. Ensimmäisen Mooseksen kirjan tarinat heijastavat sumerilaisten kertomuksia. Siinä mainitaan paratiisin läpi virtaaviksi Tigris- ja Eufratjoet, jotka sijaitsevat todellisuudessa sumerien asuinseuduilla.^[24] Luomiskertomuksen paratiisi, Eedenin puutarha, on maan päällä mutta vaikeasti löydettävä, kuten sumerilaistenkin. Se on yhden suuren joen alkulähde, josta haarautuu neljä jokea: Tigris, Eufrates, Gihon ja Pishon.^[25] Eeden oli keidasmainen puutarha, jossa virtasi vesi, hedelmäpuut kukkivat ja suuret puut antoivat varjoa.^[26] Jumala vihastui luomiinsa Aadamiin ja Eevaan näiden syötyä Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmiä ja karkotti heidät paratiisista vaikeuksien täyttämään maailmaan.^[27]

Heprean kielen paratiisia merkitsevä sana pardes esiintyy vain kolmesti juutalaisten Raamatussa. Laulujen laulussa se viittaa kauniiseen puutarhaan, mahdollisesti juuri luomiskertomuksesta tuttuun. Kreikankielisessä raamatunkäännöksessä Septuagintassa 200-luvulta eaa. alkuperäiset hepreankieliset viittaukset laitumiin, puutarhoihin, viinitarhoihin, hedelmätarhoihin ja pyhiin vuoriin, kuten myös luomiskertomuksen paratiisiin, käännettiin kreikaksi sanalla paradeisos. Myös hellenistisen ajan kreikankielinen kirjallisuus käytti sanaa laajalti, ja paratiisin merkitys kasvoi sen seurauksena.^[28]

Israelin profeetat viittasivat paratiisiin erityisesti kriisien aikana. Profeetta Aamos pyrki 800-luvulla taivuttelemaan Israelin hallitsijat kohtelemaan köyhiä paremmin lupaamalla heille paratiisin nautinnot, jotka he menettäisivät jatkaessaan epäoikeudenmukaisuuttaan.^[29] Jesajan kirjoissa 600- ja 700-luvuilta eaa. kuvaillaan rauhaisaa maailmaa lohdutukseksi assyrialaisten uhan alla eläneille juudalaisille.^[30] Jesajan paratiisin luo Jumala maan päälle ja tähän aikaan.^[26]

»Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. --- Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan!»
(Jes. 11:6–8 ja Jes. 35:1–2^[31])

Myös Babyloniassa kirjoittanut Hesekiel viittaa paratiisiin usein kirjassaan.^[32]

Jeesusta kuvaillaan Uuden testamentin evankeliumeissa luomiskertomuksen paratiisin kuvauksista tutuin ilmaisuin.^[33]

Uuden testamentin kirja Johanneksen ilmestys, joka kirjoitettiin noin 90 jaa., sisältää näyn tulevasta paratiisista. Siinä kristitty profeetta Johannes kuvaa tulevaa loisteliasta, kullasta ja jalokivistä rakennettua uutta Jerusalemia, joka on Jumalan valittujen koti. Johanneksen paratiisi on aikaisemmista paratiiseista poiketen kaupunki- ja kulttuurikeskeinen.^[34]

Paratiisi oli kristittyjen alkukirkon hallitseva visuaalinen teema heidän pyhätöissään. Jeesus ja hänen seuraajansa kuvattiin vehreässä neljän joen halkomassa maisemassa, joka vastasi apostoli Paavalin apokalypsin kuvausta paratiisista.^[35] Alkukirkon jäsenille paratiisi ei ollut taivas tai elämänjälkeinen paikka, vaan tässä maailmassa oleva paikka, jonka Jumalan henki on siunannut. Kristinuskon ensimmäisten vuosisatojen kirkkojen seiniltä löydetyt lukuisat värikkäät kuvaukset paratiisista mukailivat alkukristittyjen silmien edessä senaikaisia rukouksia, tarinoita, psalmeja ja hymnejä, ja korostivat todellista maailmaa, joka luotiin hyväksi ja onnelliseksi.^[36] Vasta noin 800-luvulta alkaen kristinusko siirtyi maanpäällisen paratiisin korostamisesta ristiinnaulitsemisen korostamiseen, samalla sysäten paratiisin kuolemanjälkeiseen elämään.^[37] Ensimmäinen säilynyt krusifiksi on vasta vuodelta 965.^[38] Aloittaessaan ensimmäisen ristiretken vuonna 1095 Paavi Urbanus II julisti paratiisin kuolemanjälkeiseksi paikaksi, jonne Pyhässä sodassa kuollut pääsisi palkaksi juutalaisten ja muslimien tappamisesta.^[38]

 

Pääartikkeli: Janna

Islamin paratiisi Janna on puhdas, täydellinen ja ikuinen puutarha, jossa elämä on kaikin puolin helppoa, iloista ja mukavaa. Jannaan pääsevät Jumalan tahdon mukaisesti eläneet ja erityisesti marttyyrit.^[40] Muslimit erottavat Paratiisista neljä tasoa: Janna (puutarha), Adn (Eden), Firdaws (Paratiisi) ja Sama (Taivaankansi). ^[41] Mitä oikeudenmukaisempi muslimi on ollut, sitä korkeammalle tasolle Paratiisissa hän pääsee.^[42] Paratiisin halki kulkee jokia, joiden nimiä ovat Saihan, Jaihan, Eufrat ja Niili. Suuri kultainen puu antaa varjoa auringolta. Uskovien asumukset ovat kultaisia palatseja. Koraanin kuvauksissa Paratiisi on täynnä virtaavia puroja, hedelmiä, viiniä, hunajaa ja maitoa. Siellä on myös ylenpalttinen markkinatori sekä tilaisuus viljellä maata niille, jotka haluavat.^[43] Paratiisin asukkaat voivat halutessaan keskustella Helvetissä kärsivien kanssa. Tarjolla on myös seksuaalisia nautintoja, mistä pitävät huolen huurit, naispuoliset neitsyet, jotka palkkiona odottavat oikeauskoisia miehiä Paratiisissa.^[44] Huurit ovat ikuisesti neitsyitä, ja miehille on luvassa ikuinen erektio.^[45]

Hindulaisuuden paratiiseissa soi kaunis musiikki ja tuoksuvat hienot hajusteet. Nymfit täyttävät kaikki asukkaiden toiveet. Tiet ja palatsit ovat kultaisia ja jalokivin koristeltuja. Paratiisiin pääsevät jumalien kutsumat hurskaat uskovaiset ja taistelussa kuolleet sankarit.^[40] Buddhalaisten paratiisi muistuttaa ulkoisesti hindujen paratiisia. Sinne pääsevät ihmiset, jotka luottavat Buddhaan ja ovat omistautuneet valaistumispyrkimyksille.^[40]

Muinaisten egyptiläisten paratiisissa työn tekevät hautajaismenojen yhteydessä vainajan mukaan annetut palvelijat.^[40] Asteekkien paratiisissa asukkaat voivat ottaa perhosen muodon.^[40] Kelttien paratiisissa juhlitaan, metsästetään ja iloitaan. Se sijaitsee joko haltijakummun sisällä tai kaukaisella saarella, ja sinne pääsevät sankarit ja kuninkaat.^[40] Muinaisskandinaavisessa Valhallassa on 540 ovea, kullattu sali ja kaikkien vesien alkulähde. Siellä soturit taistelevat myyttistä sutta vastaan ja juhlivat porsaanlihaa ja simaa syöden. Naispuoliset valkyyrit palvelevat asukkaita.^[40]

Saamelaisten muinaisuskossa paratiisi sijaitsee kaksipohjaisen järven pohjan alapuolella tai tunturin tai vuoren uumenissa. Siellä porot ja muut syötävät eläimet ovat suuria. Saamelaisten paratiisiin pääsevät ihmiset kuoltuaan, noidat tosin myös eläessään.^[40]

Ufouskontojen paratiisit ovat ulkoavaruudessa sijaitsevia utopioita tai avaruuden muukalaisten Maahan tuomia. Jotkin itsemurhakultit ovat viime vuosikymmeninä tehneet joukkoitsemurhan päästäkseen tällaiseen paratiisiin.^[40]

• Brock, Rita Nakashima & Parker, Rebecca Ann: Saving Paradise : How Christianity Traded Love of This World for Crucifixion and Empire. Boston: Beacon Press, 2008. ISBN 9780807097632
• Närhi, Jani: Paratiisien synty: Ihmismieli, evoluutio ja taivaalliset puutarhat. Art House, 2009. ISBN 978-951-884-462-7
• Ramsey-Kurz, Helga & Ganapathy-Doré, Geetha (toim.): Projections of Paradise: Ideal Elsewheres in Postcolonial Migrant Literature, s. 145–149. New York: Editions Rodopi, 2011. ISBN 9789401200332

• Honey flows through fertile valleys : The cognitive and evolutionary foundations of paradise representations Jani Närhi, väitöskirja, 2009
• Sommar, Heidi: Kadonnut paratiisi, löytäjä saa pitää. Yle: Blogit / Elävä arkisto. 22.8.2012. Arkistoitu 14.9.2013.