Parasiitti (Teräsmies-sarjakuvat)
Parasiitti (eng. Parasite) on nimitys neljälle DC Comicsin sarjakuvissa esiintyneelle superpahikselle. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran Action Comics #340 tarinassa elokuussa 1966 ja hänet loi Jim Shooter[1]. Hahmon toinen versio esiintyi ensimmäisen kerran Firestorm (vol. 2) #58 tarinassa huhtikuussa 1987 ja hänet loivat John Ostrander ja Joe Brozowski. Hahmon kolmas versio esiintyi The Adventures of Superman #633 tarinassa joulukuussa 2004 ja hänet loivat Greg Rucka, Matthew Clark, ja Andrew Lanning. Hahmon neljäs versio esiintyi Superman (vol. 3) #23.4 tarinassa syyskuussa 2013 ja hänet loi Aaron Kuder. Hahmo on tullut tunnetuksi Teräsmiehen vastustajana. Kaikilla hahmon inkarnaatioilla on ollut sama kyky imeä itseensä muiden elinvoimia ja superkykyjä.
Taustaa
muokkaaEnsimmäinen Parasiitin nimeä kantanut hahmo oli Raymond Maxwell Jenson, joka sai työpaikan laitostyöntekijänä tutkimuskeskukseen. Väärin uskoen, että yrityksen palkkalistat olivat piilossa varastosäiliöissä, Jensen avasi sellaisen ja altistui biovaarallisten materiaalien energialle (joka oli itse asiassa Teräsmiehen avaruuteen matkustaessaan keräämää jätettä), mikä muutti hänet violetti-ihoiseksi olennoksi ja alkoi kutsua itseään Parasiitiksi[2]. Aina kun hän kosketti jotakuta, hän pystyi imemään hänen fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksiaan. Teräsmiehen koskettaminen imisi välittömästi suuren osan hänen yli-inhimillisistä voimistaan (varhaisessa vaiheessa todettiin, että hän ei pysty hankkimaan kaikkia Teräsmiehen voimia)[3]. Kerran hänen kehonsa hajosi joksikin aikaa, kun hän yritti ottaa vastaan suuremman osan vastustajansa voimista kuin aikaisemmin, hänen soluissaan vallitsevan paineen vuoksi. Näistä kyvyistä huolimatta Parasiitti masentui, koska hän ei voinut enää syleillä vaimoaan ja lapsiaan[4]. Tarinassa Superman: Whatever Happened to the Man of Tomorrow? paljastetaan, että Parasiitti kuoli yhdessä Terra-Manin kanssa heidän kaksinkamppailunsa aikana.
Toinen Parasiitti oli Rudolph "Rudy" Jones, joka altistui myrkylliselle kemikaalille työskennellessään talonmiehenä S.T.A.R. Labsissa ja muuttui Parasiitiksi, olennoksi, joka imee muista elinvoimaa. Tämä voima oli välttämätöntä hänen selviytymiselle, koska hänen oma kehonsa on jatkuvassa energiannälkätilassa, jota se ei voi ylläpitää yksinään. Hänen ollessa Belle Reven vankilassa lääkärit yrittivät tehdä hänestä uudelleen ihmisen. Aikeistaan huolimatta lääkärit onnistuivat vain vaihtamaan hänen ihonvärinsä tutumpaan violettiin ja lisäsivät myös vahingossa hänen absorptiokykyään, jolloin hän sai voiman imeä muita energiamuotoja, kuten sähköä ja lämpöä[5]. Useiden vuosien jälkeen Parasiitti osallistui juoniin pelastaakseen Teräsmiehen aurinkoenergian ylikuormituksesta. Rudy ja Teräsmies taistelivat kuussa, missä Teräsmies päästi hallitsemattomasti valloilleen valtavan lämpönäön, jonka Parasiitti absorboi ja sai hänet muuntumaan entisestään valtavaksi, kookkaaksi hirviöksi, jonka hampaat muistuttavat iilimatoa[6]. Tämä mutaatio lisäsi jälleen Rudyn tyhjennyskykyjä, mikä antoi hänelle mahdollisuuden imeä nopeasti liikkuvien esineiden inertiaa ja teki hänestä tuntemattomassa määrin läpäisemättömän telepaattisille hyökkäyksille, koska hän pystyi nyt tyhjentämään energiaa henkisen linkin kautta, kuten hän näytti, kun Dubbilex hyökkäsi telepaattisesti häntä vastaan. Hänen ylimääräisellä kokollaan ja voimallaan oli kuitenkin varjopuolensa; hänen täytyi imeä enemmän energiaa useammin pysyäkseen hengissä. Hänet onnistuttiin kukistamaan ja vangitsemaan hänen voimiensa loputtua[7]. Myöhemmin Parasiitista tuli Suicide Squadin jäsen[8].
Kolmas Parasiitin nimeä kantaneet olivat teini-ikäiset Alex Allston ja Alexandra Allston, jotka Ruin niminen superpahis oli luonut ja jotka halusivat kostaa ihmisille, jotka tekivät heidän elämänsä vaikeaksi. Alex oli Parasiittina väriltään vihreä ja Alexandra violetti. Teräsmies kukisti heidät pian taistelun jälkeen[9]. Yritettyään paeta metainhimillisestä vankilasta OMAC tappoi Alexin, kun taas hänen sisarensa Alexandra pakeni ja liittyi Alexander Luthor Jr.:n (joka esiintyi Lex Luthorina) johtamaan Superrikollisten Salainen Yhteisö -yhdistykseen[10].
Neljäs Parasiitti oli Joshua Michael Allen, misantrooppinen jakelupoika, joka joutui keskelle Teräsmiehen ja jättiläisloisen välistä taistelua ja hyökkäsi olennon kimppuun sähköistäen samalla itsensä ja loisen sähkökaapelin kautta. Hänen ollessa tutkittavana S.T.A.R. Labsissa hän huomasi muuttuneensa testien mukaan olennoksi, joka tuntee jatkuvaa nälkää joutuen imemään muiden elinvoimia itseensä. Kyllästyneenä elämäänsä hän yritti itsemurhaa, mutta Teräsmiehen estäessä häntä hän imi hänestä energiaa enemmän kuin koskaan ennen. Tämä helpotti hänen kokemaansa kipua ja nälkää, kunnes hänen energiansa loppuivat[11]. Allen oli myöhemmin vangittuna Belle Revessä, kunnes hän onnistui pakenenaan Forever Evil tarinassa ja liittyi Crime Syndicate of American versioon Secret Society of Super Villainsista. Hänet kukistettiin kun hän absorboi itseensä liikaa energiaa[12]. Myöhemmin hänet pakotettiin liittymään Suicide Squadin jäseneksi[13].
Muussa mediassa
muokkaaTelevisiossa
muokkaa- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi Smallville televisiosarjassa, jossa häntä esitti Brendan Fletcher. Tämä versio oli meta-inhimillinen vanki Black Creekin laitoksessa ennen kuin Tess Mercer järjestää vankilapaon ja värvää Jonesin muiden vankien ohella tiimiin siinä toivossa, että heistä tulisi sankareita. Harjoittaessaan joukkueen kanssa ja auttaessaan heitä löytämään Tuomiopäivän, Jones sai itselleen koodinimen "Parasiitti". Useat joukkueen jäsenistä kuitenkin kuolevat, mikä johtaa siihen, että Jones ja selviytyjät pettävät Mercerin, mutta Clark Kent ja Vihreä Nuoli kukistavat heidät ja he joutuvat poliisin säilöön.
- Rudy Jonesin ja Raymond Jensenin versiot Parasiitista esiintyivät Supergirl televisiosarjassa, jossa heitä esittivät William Mapother ja Anthony Konechny. Tämä versio Rudy Jonesista oli ympäristötiedemies, joka on saanut tartunnan Angonista, joka oli nukkunut arktisen suden ruumiissa ja joka saa kyvyn tyhjentää elämänvoimat fyysisen kontaktin kautta. Terästyttö tappoi hänet saamalla hänet imemään liikaa energiaa ydinvoimalan plutoniumsauvoista. Myöhemmin neljännellä kaudella esiintynyt Raymond Jensenin versio oli DEO:n (Department of Extranormal Operations) agentti, jonka Angon muutti Parasiitiksi ja käytti uusia energiaa imeviä kykyjään tappaakseen muukalaisia. Kun Jensen tähtää avaruusolennon medaljonkiin pitääkseen Angonin hengissä ja ylläpitääkseen kykyjään, hän päätyy koomaan ja joutuu DEO:n haltuun.
- Alexandra Allstonin versioon Parasiitista perustuva hahmo Ally Allston esiintyi Superman & Lois -sarjassa, jossa häntä esitti Rya Kihlstedt. Tämä versio on Inverse Society/Methodin takana oleva kulttijohtaja, joka otti Bizarro Worldin hallintaansa Bizarro-vastineensa (jota myös Kihlstedt esitti) avulla ja josta tuli sen seurauksena Bizarron vihollinen. Myöhemmin hän sulautuu Bizarro-vastineensa kanssa, saa lentokyvyn ja kyvyn tyhjentää energiaa, ennen kuin hän ryhtyy yhdistämään Maan ja Bizarro Worldin, mutta Teräsmies pysäyttää hänet.
Animaatiossa
muokkaa- Raymond Jensenin versioon Parasiitista pohjautuva hahmo nimeltä I.C. Harris esiintyi The New Adventures of Superman -sarjan jaksossa "The Pernicious Parasite". Tämä versio oli kaljupäinen varas, joka oli erikoistunut radioaktiivisten materiaalien varastamiseen ja hänellä ei ollut violettia ihoa.
- Raymond Jensenin versio Parasiitista esiintyi Young Justice -sarjan jaksossa "Performance", jossa häntä ääninäytteli Adam Baldwin.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi animaatiosarjassa Superman: The Animated Series, jossa häntä ääninäytteli Brion James.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi animaatiosarjoissa Justice League ja Justice League Unlimited, joissa häntä ääninäytteli Brian George.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi Justice League Action animaatiosarjan jaksossa "Power Outage", jossa häntä ääninäytteli Max Mittelman. Tämä versio pystyi luomaan hänen vartalostaan lonkeroita, joita hän käytti sekä voiman imemiseen että pintoihin tarttumiseen.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi animaatioelokuvassa All-Star Superman, jossa häntä ääninäytteli Michael Gough.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi nettisarjassa DC Super Hero Girls ja animaatioelokuvassa DC Super Hero Girls: Hero of the Year, joissa häntä ääninäytteli Tom Kenny. Tämä sankarillinen versio hahmosta toimii Supersankareiden koulun talonmiehenä ja on auttanut heitä tarvittaessa.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyi animaatioelokuvassa Superman: Man of Tomorrow, jossa häntä ääninäytteli Brett Dalton.
Videopeleissä
muokkaa- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyy pomovastuksena pelissä Superman: Shadow of Apokolips, jossa häntä ääninäyttelee Brian George.
- Parasiitti esiintyy pomovastuksena pelissä Superman 64 ja pelin Superman Returns Nintendo DS-versiossa.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyy ei-pelattavana hahmona pelissä DC Universe Online, jossa häntä ääninäyttelee Robert Faires.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyy pelattavana hahmona Lego Batman 3: Beyond Gotham pelissä, jossa häntä ääninäyttelee Travis Willingham.
- Rudy Jonesin versio Parasiitista esiintyy pelattavana hahmona Lego DC Super-Villains -pelissä, jossa häntä ääninäyttelee Eric Bauza.
Lähteet
muokkaa- ↑ Cowsill, Alan; Irvine, Alex; Korte, Steve; Manning, Matt; Wiacek, Win; Wilson, Sven (2016). The DC Comics Encyclopedia: The Definitive Guide to the Characters of the DC Universe. DK Publishing. p. 227
- ↑ Greenberger, Robert; Pasko, Martin (2010). The Essential Superman Encyclopedia. Del Rey. pp. 304–306
- ↑ Wells, John (2014). American Comic Book Chronicles: 1965-1969. TwoMorrows Publishing. p. 111
- ↑ Superman #286. DC Comics
- ↑ Adventures of Superman #481, DC Comics
- ↑ Adventures of Superman #512, DC Comics
- ↑ Superboy (vol. 4) #6, DC Comics
- ↑ Suicide Squad (vol. 7) #8. DC Comics
- ↑ The Adventures of Superman #633. DC Comics
- ↑ The Adventures of Superman #641. DC Comics
- ↑ Superman (vol. 3) #23.4: Parasite. DC Comics
- ↑ Forever Evil: Rogues Rebellion #6. DC Comics
- ↑ New Suicide Squad #9. DC Comics