[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Opportunity

Mars-mönkijä

Opportunity eli "Mahdollisuus" (virallinen lyhenne on MER-B) on toinen NASAn kahdesta luotaimesta sen Mars Exploration Rover Missionissa. Opportunity laskeutui onnistuneesti Marsin pinnalle 24. tammikuuta 2004 kello 21:05 PST (25. tammikuuta 05:05 UTC). Opportunityn kaksonen Spirit laskeutui Marsin pinnalle kolme viikkoa aiemmin 3. tammikuuta.

Opportunity NASAn puhdastilassa.

NASA julisti luotaimen virallisesti kuolleeksi 13. helmikuuta 2019. Alun perin 90 Marsin vuorokauden (eli noin kolmen Maan kuukauden) pituiseksi tarkoitettu tehtävä kesti lopulta 5351 Marsin vuorokautta eli yli 15 Maan vuotta.[1]

Opportunityn matkan vaiheet

muokkaa

Opportunity laskeutui Meridiani Planum -tasangolle 25. tammikuuta 2004.[2] Laskeutuminen onnistui, kuten pari viikkoa aikaisemmin laskeutuneen Spiritin laskeutuminen. Heti ensimmäiset kuvat olivat mullistavia. Aikaisemmin laskeutuneet luotaimet olivat kuvanneet kivistä pintaa, mutta nyt kuvissa näkyi sileä tummahiekkainen maaperä, joista puuttuivat kivet kokonaan. Toinen historiallinen seikka oli se, että kuvissa näkyi marsilaista kallioperää. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tutkijat pystyivät katsomaan tarkemmin Marsin historiaan, koska peruskallio on hyvin vanhaa ja pysyvää.

Opportunityn havaittiin laskeutuneen pieneen kraatteriin, joka oli noin 20 metriä halkaisijaltaan. Kraatteri nimettiin myöhemmin Eagle-kraatteriksi.

Mönkijän liikkeelle lähtö sujui nopeammin kuin sisarluotaimensa ja mönkijä ajettiin saman tien lähimmälle peruskalliolle. Jonkin aikaa kallioita tutkittaessa saatiin varmimmat merkit siitä, että Meridiani Planum-tasanko on ollut joskus suolaisen meren peittämä.

 
Opportunityn panoraamakameralla toukokuussa 2007 otettu väärävärikuva Victoria-kraatterista
 
Endurance-kraatterin dyynimuodostelmia

Opportunity vietti kauan aikaa kraatterissaan, kunnes se ajettiin ympäröivälle tasangolle. Ensimmäinen yritys epäonnistui, kun mönkijän renkaat sutivat hiekkaa. Lopulta onnistuttiin ja paljastui, että tasanko oli ennennäkemättömän tasainen ja kivetön. Lähellä noin 700 metrin päässä sijaitsi suurempi Endurance-kraatteri, jonka halkaisija oli noin 130 metriä. Myös laskeutujan yläosa ja laskuvarjo näkyivät kuvissa

Ennen sitä mönkijä tutki Bounce-kiveä, joka sattumalta alueen suunnilleen ainoana kivenä oli jäänyt Opportunityn alle, kun se pomppi heti laskeutumisen jälkeen kaasutyynyjen varassa.

Ohitettuaan Fram-kraatterin, mönkijä saapui viimein Endurancelle ja se ajettiin riskeistä huolimatta sisään. Sisällä Opportunity tutki eri ikäisiä kalliokerrostumia, ja käytti myös poraansa. Mönkijä kävi myös kraatterin pohjalla, jossa tuuli oli kasannut hiekkaa dyyneiksi. Sen jälkeen kohteena oli suurehko Wopmay-kallionlohkare, joka oli varsin erikoinen. Opportunity kuvasi myös Marsin pilviä, jotka olivat noin 80 kilometrin korkeudessa. Tämän jälkeen mönkijä ajettiin onnistuneesti ulos kraatterista.

Opportunity ohjattiin tutkimaan omaa lämpökilpeään, joka oli pudonnut lähelle Endurancea. Kilpi oli hajonnut ja palasia oli ympäri aluetta. Tutkijoitten ihmetykseksi iskeytymiskohta oli varsin matala, joka kertoo maaperän tiivistymisestä kenties muinaisen meren takia.

Seuraava löytö oli ensimmäinen meteoriitti Marsissa. Kivi paljastui rautapitoiseksi, ja siinä oli erikoisia jälkiä, mutta ei kraatteria

Tämän jälkeen alkoi pitkä matka etelään kohti suuria kallioalueita ja jättimäistä Victoria-kraatteria. Matkalla ohitettiin monia pieniä kraattereita, kuten Vostok-kraatteri, Viking-kraatteri ja Voyager-kraatteri.

Matkalla Opportunity jäi kiinni suureen hiekkadyyniin, mutta pääsi pois kuukauden kuluttua. Hiekkadyynit suurenivat sitä mukaa mitä etelämmäksi päästiin ja näin myös ajettiin varovaisemmin.

Pian mönkijä saapui vanhan Erebus-kraatterin lähelle, joka puolestaan oli vielä suuremman ja vanhemman Terra Nova-kraatterin sisällä. muutamia kallioita tutkittiin, mutta matka jatkui nopeasti kohti etelää. Ohitettuaan Beagle-kraatterin, mönkijä vihdoin ja viimein yhdeksän ajetun kilometrin jälkeen pääsi lähes 800 metriä halkaisijaltaan olevan Victoria-kraatterin reunalle. Toistaiseksi mönkijää ei ajeta sisään jyrkkien rinteiden ja pehmeän hiekka-aineksen takia.

Yhteys mönkijään menetettiin tuntemattomasta syystä Marsin hiekkamyrskyn aikaan 10. kesäkuuta 2018 ja mönkijä siirtyi horrostilaan 12. kesäkuuta. Tämän jälkeen Opportunity ei koskaan enää vastannut yhteydenottoihin ja lopulta "julistettiin kuolleeksi" 13. helmikuuta 2019. Mönkijä, jonka oli suunniteltu toimimaan 90 Marsin vuorokautta ja etenemään Marsin pinnalla noin 1000 metriä, oli toiminut 5351 Marsin vuorokautta ja liikkunut yli 45 kilometriä.[1]

 
Opportunity Marsin Endurance-kraatterissa. Kuvasimulaatio.

Lähteet

muokkaa
  1. a b NASA's Record-Setting Opportunity Rover Mission on Mars Comes to End (viitattu 13.2.2019)
  2. Kenneth R. Lang: A Companion to Astronomy and Astrophysics: Chronology and Glossary with Data Tables, s. 223. Springer, 2006. ISBN 9780387333670 (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.