Lopputyö
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Lopputyö, opinnäytetyö tai muu vastaava tutkielma on oppilaitoksen tutkintovaatimuksiin kuuluvan työn yleisnimi. Yliopistoissa lopputyö on pro gradu ja yliopistojen teknillisillä aloilla diplomityö. Ammattikorkeakouluissa lopputyöstä käytetään nimitystä opinnäytetyö.
Lukioissa ei vastaavaa ole, sillä siellä opinnäyte annetaan ylioppilaskirjoituksissa. Poikkeuksena tästä on IB-tutkinto, jonka tutkintovaatimuksiin kuuluu Extended Essay -lopputyö.
Lopputyö on usein luonteeltaan tutkielma. Taidekorkeakouluissa lopputyö voi olla taiteellinen suoritus, johon liittyy kirjallinen työ. Ammattikorkeakouluissa opinnäytteet tehdään lähes aina tilaustyönä yritykselle tai yhteisölle. Yliopistossa toimeksiannosta tehtävien opinnäytteiden määrä vaihtelee paljon aloittain.
Historia
muokkaaKäytännön ammattiin valmistuminen on ennen tapahtunut mestarin opissa. Oppilaan oli annettava kisällinnäyte päästäkseen kisälliksi ja mestarinnäyte valmistuakseen itsenäiseksi ammattilaiseksi, mestariksi.
Katso myös
muokkaaKirjallisuutta
muokkaa- Eco, Umberto: Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. ((Come si fa una tesi di laurea, 1977.) Suomentanut Pia Mänttäri) Tampere: Vastapaino, 1989. ISBN 951-9066-29-2
- Gothóni, René: Oletko neuvoton. Lohdutuksen sanoja opinnäytteen laatijalle. (Suomentanut Elise Miettinen) Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-099-X
- Hakala, Juha T.: Opinnäyte ja sen ohjaaminen. Johdatus tutkimusprosessin hallintaan. Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-650-5
- Hakala, Juha T.: Opinnäyte luovasti. Kehittämis- ja tutkimustyön opas. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-731-5
- Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula: Tutki ja kirjoita. (15. uudistettu painos) Helsinki: Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4836-2
- Kinnunen, Merja & Löytty, Olli: Tieteellinen kirjoittaminen. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-110-0
- Kniivilä, Sonja & Lindblom-Ylänne, Sari & Mäntynen, Anne: Tiede ja teksti. Tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen. Porvoo Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2007. ISBN 978-951-0-30060-2
- Lonka, Irma: Taitava kirjoittaja. Helsinki: Yliopistopaino, 1996. ISBN 951-570-646-7
- Mäkinen, Olli: Tieteellisen kirjoittamisen ABC. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-26-5390-7
- Raunio, Kyösti: radun hyvät käytännöt. Johdatus gradun tekemiseen. Tampere: Tampereen yliopisto, sosiologia, 2011. ISBN 978-951-44-8434-6 Päivitettävä verkkojulkaisu. Päivitetty 31.5.2013 (PDF).[vanhentunut linkki]
- Uusitalo, Hannu: Tiede, tutkimus ja tutkielma. Johdatus tutkielman maailmaan. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17457-2
Aiheesta muualla
muokkaa- Vesa Korhonen ym.: Tuumasta tekstiksi: Perusopas seminaari- ja opinnäytetyön tekijälle 1999. Tampere: Tampereen yliopisto, Hoitotieteen laitos.
- Millaisia korkeakoulujen opinnäytteet ovat? (Arkistoitu – Internet Archive) korkeakouluosaajat.fi