North West Company

Historiankirjoissa on mainintoja North West Companystä vuodesta 1770 alkaen, mutta virallisesti yhtiö perustettiin 1779. Yhtiö oli ensimmäisen neljän vuoden ajan väljä kuudentoista Motréalilaisten kauppiaiden muodostama ryhmä, jotka kävivät keskusteluja kuinka kilpailla Hudson's Bay Companyn hallinnoiman turkismonopolin kanssa. Virallisesti North West Company yhtiöitettiin vuonna 1783 ja yhtiön pääkonttori sijaitsi Vaudreuil-kadulla Montréalissa. Yhtiötä johtamaan valittiin Benjamin Frobisher, hänen veljensä Joseph, ja Simon McTavish, sekä rahoittajajäsenet Robert Grant, Nicholas Montour, Patrick Small, William Holmes ja George McBeath.

 

 

Vuonna 1787 Gregory, McLeod and Co. yhtiö yhdistettiin North West Companyyn josta johtuen Roderick Mackenzie ja hänen serkkunsa Alexander siirtyivät yhtiön palvelukseen. Myöhemmin Alexander oli johtamassa läntisen Kanadan tutkimusmatkoja alkuasukas metsästäjien parissa. Grand Portagen kaupungista (nykyisessä Minnesotan osavaltiossa) Yläjärven rannalla muodostui tärkeä kauppapaikka yhtiölle, kauppapaikalla kohtasivat Montrealista saapuvat tarvikkeita kuljetukset ja lännestä saapuvat kauppiaat. Vuonna 1803 kauppapaikka siirrettiin Fort Williamin tukikohtaan (nykyisessä Ontarion provinssissa) joka sijaitsi Kanadan puolella myöhemmin määriteltävää Kanadan ja Yhdysvaltain rajaa.^[1]

Yhtiön johto laajensi aluettaan Athabascajärven ympäristöön saakka mikä mahdollisti tutkimusmatkat pidemmälle länteen, tutkimusmatkoja suorittivat muun muassa Simon Fraser, Alexander Mackenzie ja David Thompson, nämä tutkimusmatkailijat kartoittivat alueet ulottuen Kalliovuorilta tyynenmeren rannalla sijaitsevaan Gulf of Georgiaan.^[1]

Benjamin Frobisherin kuoltua Simon McTavish perusti yhtiön McTavish, Frobisher and Company jossa McTavish ja Benjamin Frobisherin veli Joseph kontrolloivat yhtätoista North West Companyn kahdestakymmenestä osakkeesta. yhtiöllä oli kaksikymmentäkolme omistajaa, mutta kaikkiaan yhtiöllä oli palveluksessaan noin 2000 henkilöä, edustajia, kauppiaita, oppaita, tulkkeja ja turkiskauppiaita (voyageurs).^[2] Joukkoon kuului myös Alexander Mackenzie, yhdysvaltalainen Peter Pond ja Alexander Henry. muita organisaatiojärjestelyjä suoritettiin vuosina 1795 ja 1802, jossa osakkeita jaettiin pienempiin osiin kaikille osakkaille.

Tuoteketjusta tuli täydellinen 1792 kun lontoolainen kauppias John Fraser yhdessä Simon McTavishin kanssa perustivat yhtiön McTavish, Fraser and Companyn markkinoimaan North West Companyn tuotteita. Suurin osa rahoittajista ja johtohenkilöistä oli englanninkielisiä Quebecilaisia, mutta lukemattomat kanadanranskalaiset omistivat osakkeita yhtiön toimipisteissä ympäri maata, olivat monissa tärkeissä johtotehtävissä ja olivat edustettuina suurena joukkona turkiskauppiaista (voyageurs) jotka tekivät kauppaa intiaanien kanssa.

Yhtiö laajensi aluettaan luoteessa aina Isolle Karhujärvelle saakka ja lännessä Kalliovuorten länsipuolelle. Englannin Itä-Intian kauppakomppanialla oli monopoli rahtikuljetuksista Eurooppaan joten yhtiö yritti markkinoida turkiksia Kiinaan käyttäen yhdysvaltalaisia kauppalaivoja, myöhemmin tämä kuitenkin osoittautui tuottamattomaksi. North West Company laajensi toimintojaan Yhdysvaltain Luoteisterritorioon, jossa Jacques Vieau avasi toimipisteen Milwaukeessa 1795 ja pienempiä kauppapaikkoja Kewauneehen, Manitowociin ja Sheboyganiin. Vuonna 1796 yhtiö avasi väliaikaisen toimipisteen New Yorkissa parantaakseen asemiaan maailmanmarkkinoilla, jossa politiikalla ja henkilökohtaisilla suhteilla oli suuri merkitys kaupankäynnille. Tästä huolimatta North West Company oli alakynnessä johtuen Hudson's Bay Companyn määräävästä markkina-asemasta, omistamastaan Rupertinmaasta (joka käsitti suuren osan läntistä Kanadaa ja josta pyydetyt turkikset olivat parasta laatua) ja rahtimonopolista Euroopan ja uuden mantereen välillä. Yhtiö yritti taivuttaa brittiparlamenttia muuttamaan kauppaehtoja tai edes myöntämään yhtiölle kuljetusoikeudet tarvikkeille turkiskaupan mahdollistamiseksi. Kaikki vaatimuksen, mukaan lukien henkilökohtainen vetoomus Simon McTavishilta pääministeri William Pittille evättiin.

 

Hudson's Bay Companyn rikkumattoman monopoliaseman säilymisestä johtuen yhtiö McTavishin johdolla päätti riskeerata suhteet Hudson's Bay Companyyn ja lähetti matkalle kaksi tutkimusryhmää, ensimmäisen maateitse Montrealista Jamesinlahdelle ja tarvikelaivan meriteitse. Molemmat retkikunnat tapasivat nykyisessä Nunavutin territoriossa sijaitsevalla Charltoninsaarella syyskuussa 1803. Yhtiö julisti alueen hallintaansa. Tämä tuli yllätyksenä Hudson's Bay Companylle ja tulevina vuosina syvensi ongelmia yhtiöiden välillä, vaikka McTavish toivoi rakentavaa keskustelua ja kompromissia yhtiöiden välille.

Simon McTavish palkkasi useita sukunsa jäseniä yhtiön palkkalistoille, sukulaisuus ei ollut syynä näiden palkkausten syynä vaan kyky tomia palkatussa toimessa. Hän palkkasi lankonsa Charles Chaboillezin johtamaan alempaa Red Riverin kauppapaikkaa. McTavish palkkasi myös serkkunsa ja veljenpoikansa William McGillivray ja Duncan McGillivray opettaakseen heille yhtiön toimintaa. Työskenneltyään muutamien vuosien ajan yhtiössä William McGillivray osoitti ymmärryksensä yhtiön toimissa ja vuonna Peter Pondin siirtyessä eläkkeelle hankki hänen omistamansa osakkuuden hallintaansa. Hän nimitti myös enonsa Montrealin edustajien puhemieheksi Grand Portagen vuosittain tapahtuvassa kokouksessa.

Simon McTavish oli liikemies joka ymmärsi liike-elämän vaarat ja oli tietoinen kilpailijoiden halusta käyttää hyväkseen pienintäkin heikkoutta yhtiön strategiassa. Hänen mielipiteensä tai johtamistapansa aiheuttivat eripuraa hänen ja muiden osakkaiden välillä, tämän vuoksi muutamat osakkaat erosivat yhtiön palveluksesta 1790-luvulla ja perustivat oman kilpailevan yhtiön nimellä XY Company. Nimi tuli heidän käyttämästään tunnuksesta turkispaaleissa. Vuonna 1799 tämä yhtiö aloitti turkiskaupan muutamilla North West Companyn perinteisillä alueilla. Uusi yhtiö tuli tunnetummaksi Alexander Mackenzien liityttyä uuteen yhtiöön 1801. Yhtiöiden välinen kilpailu jatkui kiivaana seuraavien vuosien aikana.

William McGillivray otti johtaakseen North West Companyn Simon McTavishin kuoltua 6. heinäkuuta 1804 ja päätti tehdä lopun yhtiöiden välisistä kiistoista, jotka olivat jatkuneet jo viiden vuoden ajan. Tilanne oli lopulta johtanut siihen, että XY Companyn työntekijä ampui Ison Karhujärven toimipisteen johtajan. McGillivray onnistui 1804 neuvottelemaan sopimuksen, jonka mukaan North West Companyn osakkaat omistavat 75 % ja XY Companyn osakkaat 25 % uudesta North West Companystä, ehtona että Alexander Mackenzie jätettiin sopimuksen ulkopuolelle.^[3]

1800-luvun alkupuolella yhtiö menestyi paremmin ja laajensi aluettaan William McGillivrayn johdolla. Kilpailu Hudson's Bay Companyn välillä jatkui edelleen kiivaana ja tämän vuoksi hinnat ja tuottomarginaalit laskivat. Yhtiön New Yorkin toimiston ansiosta se onnistui kiertämään Englannin Itä-Intian kauppakomppanian monopolin rahtikuljetuksissa ja kuljetti turkiksia Kiinan markkinoille Yhdysvaltain lipun alla olevilla rahtilaivoillaan, tämän mahdollisti yhteistyö John Jacob Astorin kanssa.

Tämä yhteistyö ei kuitenkaan ollut ilman ongelmia koska Astor oli yhtä aggressiivinen liikemies kuin McGillivray. Kiivas kilpailu Itä-Aasian markkinoista ja aikaisemmin valtaamattomista alueista länsirannikolla joka nykyään tunnetaan Columbia joen laaksona (nykyisten Washingtonin ja Oregonin osavaltioiden alueella). Astorin oma Pacific Fur Company ehti valloittaa alueen ja perusti Fort Astorian kauppapaikan ennen North West Companyä. Merisaukkokannan laskun vuoksi ja kun brittijoukkojen pelättiin valtaavan kauppapaikan vuoden 1812 sodassa alue myytiin North West Companylle 1813. Tämä johti hankalaan tilanteeseen jossa HMS Racoon laiva kapteeni Blackin johdolla rantautui ja seremoniallisesti julisti alueen Yhdysvaltain omistukseen vaikka alue oli jo luovutettu Brittiläisten omistukseen. Gentin rauhassa määriteltyjen ehtojen mukaisesti alue luovutettiin takaisin Yhdysvaltain omaisuudeksi 1817. North West Companyn uudelleen nimeämä Fort George jatkoi toimintaansa Hudson's Bay Companyyn yhdistymiseensä saakka kunnes se uudelleen nimettiin Fort Vancouveriksi.^[3]

Kanadan turkiskaupan luonne muuttui vuoden 1806 jälkeen kun Napoleon Bonaparte esti brittiläisten laivojen pääsyn Itämerelle osana Britannian ja Ranskan suurvaltataistelua. Britannia oli riippuvainen Baltian maista, New Hampshirestä ja Massachusettsista saatavasta raakapuusta, Britannian ja Yhdysvaltain välit kiristyivät, ja vuonna 1809 Yhdysvaltain hallitus sääti lain joka kielsi kaiken kaupankäynnin maiden välillä, tämän vuoksi Britannia oli täysin riippuvainen Kanadasta saatavasta raakapuusta, pulaa oli eritoten Strobusmännystä jota käytettiin laivojen mastoina. Lähes yhdessä päivässä raakapuu tuotteet syrjäyttivät turkistuotteet Kanadan suurimpana vietituotteena, mutta säilyivät edelleen kannattavana tuotteena ja oli suosittua vaihtotuotetta rahavaikeuksiin joutuneiden Kanadalaisten kauppiaiden keskuudessa joka maksoivat velkojaan turkiksina Lontoossa sijaitseville velkojilleen.

Yhtiö oli vuonna 1810 ajautunut uusiin ongelmiin turkiseläinten liiallisen metsästyksen vuoksi (joista majava oli tärkein). Lisäksi yhdysvaltalaiset olivat tuhonneet Sault Sainte Mariessa sijaitsevan toimipisteen 1812 sodassa, mikä oli vakava isku jo ennestään vaikeuksissa olevalle yhtiölle. Tapahtumat kiristivät kilpailua Hudson's Bay Companyn kanssa. Thomas Douglasin neuvoteltua itselleen Selkirkin toimiluvalla määräämisoikeuden Assiniboian alueeseen johti vihollisuuksiin ja Red River Colonyssa tapahtuneeseen Pemmikaanisotaan ja myöhemmin Seven Oaksin taisteluun 1816. Lordi Selkirk määräsi William McGillivrayn ja useita North West Companyn työtekijöitä vangittavaksi, Fort Williamin linnoituksen takavarikoitavaksi sekä syytti heitä kahakan aikana tapahtuneesta 21 kuolemasta. Kuolemantapaukset käsiteltiin myöhemmin Montrealin oikeusistuimessa. Seuraavien vuosien aikana muutamat suurimmat rahoittajat ja kokeneimmat osakkaat päättivät poistua yhtiö palveluksesta, osittain johtuen McTavishin perheenjäseniä suosivasta henkilöstöpolitiikasta.^[4]

Vuonna 1820 North West Company laski liikkeelle oman maksuvälineensä, yksi kolikko oli yhden majan nahan arvoinen. Tästä huolimatta yhtiön tulevaisuus oli vaakalaudalla, Henry Bathurst (joka toimi Valtiosihteerinä, Sotaministerinä ja Siirtokuntaministerinä) määräsi vihollisuudet lopetettavaksi. Britannian hallitus jatkoi painostusta ja sääti uuden lain turkismetsästyksestä Brittiläisessä Pohjois-Amerikassa. Heinäkuussa 1821 osakkeenomistajat suostuivat North West Companyn ja Hudson's Bay Companyn yhdistämiseen. Uudella yhtiöllä oli 97 North West Companyn aikaisemmin omistamaa ja 76 Hudson's Bay Companyn omistamaa toimipistettä. Rupertinmaan kuvernööri George Simpsonista (1787-1860) tuli yhtiön Kanadan toimintojen johtaja ja perusti päätoimistonsa Québecin provinsissa sijaitsevaan Lachinen kaupunkiin.

• Canada. Bill An Act to Incorporate the North West Company. Ottawa: I.B. Taylor, 2004. ISBN 0659049937
• Fox, William A. Archaeological Investigation of the North West Company Great Hall Cellar, Fort William, 1976. Data box research manuscript series, 348. [Toronto]: Ministry of Culture and Recreation, Historical Planning and Research Branch, 1977.
• Hoag, Donald R. Agents of the North West Company in the Fond du Lac District. Duluth: The Author, 1981.
• Keith, Lloyd. North of Athabasca Slave Lake and Mackenzie River Documents of the North West Company, 1800-1821^{[vanhentunut linkki]}. Rupert's Land Record Society series. Montreal: McGill-Queen's University Press, 2001. ISBN 0773520988
• M'Gillivray, Duncan, and Arthur Silver Morton. The Journal of Duncan M'Gillivray of the North West Company at Fort George on the Saskatchewan, 1794-5. Toronto: Macmillan Co. of Canada, 1929.
• Schwörer, Ute. The Reorganization of the Fur Trade of the Hudson's Bay Company After the Merger with the North West Company, 1821 to 1826. Ottawa: National Library of Canada, 1988. ISBN 0315358122
• Selkirk, Thomas Douglas. A Sketch of the British Fur Trade in North America With Observations Relative to the North West Company of Montreal. New-York: Printed for James Eastburn and Co. [by] Clayton & Kingsland, 1818.
• Wallace, W. Stewart. Documents Relating to the North West Company. New York: Greenwood Press, 1968.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta North West Company.

• Fort Frances Museum & Cultural Centre Fort Frances, Ontario: Celebrating Community (Arkistoitu – Internet Archive)