Nomeansno

Yhtyeen perustivat vuonna 1979 veljekset Rob Wright (basso ja laulu) s. 1954 ja John Wright (rummut, koskettimet ja laulu) s. 1962. 25-vuotias Rob palasi kotikaupunkiinsa Victoriaan työskenneltyään sitä ennen Calgaryssa ja alkoi soittaa silloin 16-vuotiaan veljensä kanssa cover-yhtyeessä ”Castle”^[1]. Pian he kuitenkin alkoivat keskittyä omaan projektiinsa. Nimensä yhtye sai raiskauksia vastustavan mainoskampanjan sloganista. Ensimmäisen neljän vuoden aikana duon musiikki näytti ottavan vaikutteensa yhtä lailla jazzista ja progressiivisesta rockista kuin punk rockistakin. John sai high school -aikanaan muodollisen koulutuksen jazz-rumpaliksi, ja tämän voikin huomata hänen tavastaan pidellä rumpukapuloita (ns. traditional grip). Musiikkilehdet luonnehtivat heidän ensimmäisiä levytyksiään muun muassa ”Devoksi jazz tripillä”, ”taidekoulun käyneeksi Motörheadiksi” ja ”psykoottisia steroideja nauttineeksi Wireksi”.^[2] Yhtyettä on tituleerattu ”math rockin” merkittäväksi vaikuttajaksi, ja jopa sen luojaksi.^[3]

Wrightin veljekset äänittivät ensimmäiset teoksensa kahdestaan vanhempiensa kellarissa vuonna 1979. Ensimmäiset kaksi omakustannetta (”Look, here come the wormies -single” ja ”Betrayal, fear, anger and hatred - EP”) sisälsivät uuden aallon kieroutunutta pop-soundia, hyvin erilaista kuin tätä seuraavat julkaisut. Veljesten alettua keikkailun 1980-luvun alkuvuosina kaksistaan rummut-basso-laulu-kokoonpanolla alkoi muodostua myös heidän sittemmin tutuksi tullut omalaatuinen ja hyvin muista erottuva tyylinsä. Tuon ajanjakson kappaleet on taltioitu ”Mama”-LP:lle (uudelleenjulkaistu 2004).

Vuonna 1983 yhtyeeseen liittyi kitaristi/laulaja Andy Kerr, joka soitti aiemmin John Wrightin kanssa yhtyeessä Infamous Scientists. Kerr yleensä esiintyi salanimillä, kuten ”Buttercup” ja ”None-Of-Your-Fucking-Business”. Hän toi yhtyeeseen Hardcore punk-särmää ja oli sen tärkeä jäsen vuoteen 1992 saakka. Hänet on usein virheellisesti mainittu laulamiensa kappaleiden sanoittajana. Kerrin laululliset avut tulivat tarpeeseen Rob Wrightin kärsiessä äänihuulten kyhmyistä 1980-luvulla, ja Kerr lauloikin muun muassa lähes puolet Small Parts Isolated and Destroyed -levyn kappaleista. Vaikka Rob Wright onkin yhteen pääasiallinen sanoittaja ja säveltäjä, kaikki yhtyeen jäsenet ovat tuoneet oman panoksensa NoMeansNo-levytyksiin ja niinpä melkein koko heidän materiaalinsa onkin päätetty kreditoida yhtyeen nimiin.

Wrong-levyä pidetään yleisesti yhtyeen parhaana ja sen tuotantoa parhaiten edustavana levynä^[4]. ”Soittaminen on hämmästyttävän taitavaa, Wrightin veljekset vaihtavat vaivatta tempoa ja ajastuksia samalla kun Kerrin partaveitsenterävät lyriikat iskevät juuri oikeissa paikoissa”.^[5]

Andy Kerr kyllästyi kahdeksan vuoden jälkeen yhtyeen intensiiviseen keikkarytmiin ja päätti lopettaa. Hän muutti asumaan Amsterdamiin, missä hän asuu tänäkin päivänä perheineen. Kerrin jätettyä yhtyeen, Wrightin veljekset äänittivät kahdestaan levyn Why Do They Call Me Mr. Happy?. Sittemmin yhtyeeseen liittyi kitaristi Tom Holliston (Showbusiness Giants, The Hanson Brothers). Yhtye kiersi myös 90-luvun puolivälin tienoilla jonkin aikaa kokoonpanolla, jossa oli kaksi rumpalia; John Wrightin lisäksi Ken Kempster. Uudella kokoonpanolla on julkaistu mm. Worldhood of the World (as such), Dance of the Headless Bourgeoisie, One ja viimeisimpänä All Roads Lead to Ausfahrt (julkaistu 2006). Viimeisimmän julkaisi Yhdysvalloissa AntAcidAudio ja Euroopassa Southern Records. Vuonna 2004 julkaistiin myös kokoelma The People's Choice, johon on koottu fanien äänestyksen perusteella valitut parhaat kappaleet.

NoMeansNo -levyt julkaisi pitkään legendaarisen Jello Biafran luotsaama levy-yhtiö Alternative Tentacles. Tämä yhteistyö päättyi vuonna 2002. Sittemmin yhtye on uudelleenjulkaissut vanhoja albumeitaan oman Wrong Records -yhtiönsä kautta, Southern Records:in hoitaessa jakelun.

Vuoden 2008 yhtye vietti taukoa^[6], mutta julkaisi heinäkuussa 2009 kotisivuillaan tiedon aikeistaan julkaista uusi studioalbumi tulevan talven kuluessa. Myös albumi Wrong on sivun uutisten mukaan tarkoitus julkaista uudelleen.

Lokakuussa 2016 yhtye ilmoitti Facook-sivuillaan lopettavansa toimintansa.

Jo ensimmäisillä levytyksillään he tekivät vaikutuksen soittotaidoillaan ("todennäköisesti monimutkaisimpia sävellyksiä joita punk rockin saralla voi löytää"^[7]). Yhtye on myös saanut paljon vaikutteita jazzista; Robin ”nilkuttavien” ja melodisten bassokuvioiden on sanottu tuovan mieleen Charles Mingusin ja Johnin rumpujen kuulostavan toisinaan hieman Elvin Jonesin tai Art Blakeyn vastaavilta. Moni muusikko myös mainitsee saaneensa vaikutteita Johnin tyylistä soittaa rumpuja, kuten esim. Dave Grohl^[8][9].

NoMeansNo:n sanoitukset sisältävät paljon "Wright/wrong/right"-sanaleikkiä sekä kosolti mustaa huumoria. Eräs kriitikko esittää että NoMeansNo voisi hyvinkin olla antanut vaikutteita monelle 90-luvun alun math rock ja emo-yhtyeelle.^[10]

Yhtyeen tuotannossa vaikuttavaa on myös heidän kykynsä hyppiä eri tyylilajien välillä silti musiikillisen identiteettinsä säilyttäen. He saattavat vaihtaa valituslaulusta thrash-metalliin, monimutkaisesta yksinkertaiseen ja riitasointuisesta melodiseen onnistuen silti kuulostamaan vain itseltään.

NoMeansNo:n alter ego on The Hanson Brothers, kvartetti jossa John laulaa ja Mike Branum (The Freak Accident) soittaa rumpuja. Aiemmin rumpuja yhtyeessä soitti Ken Kempster. Hanson Brothersia voisi melkein tituleerata Ramones-tribuuttiyhtyeeksi, mutta sanoituksissaan he pilailevat ”punaniskaisten” kanadalaisten jääkiekkofanien kustannuksella. Useimpien levytysten nimet ja kansitaide viittaavat jollain tavalla Ramonesiin. Sanoitukset keskittyvät pääasiassa jääkiekkoon, oluenjuontiin ja naisiin. Nimi viittaa elokuvassa Lämäri (Slap Shot) esiintyviin roolihahmoihin.

Rob Wrightin alter ego on autoritäärisen näköinen Mr. Wrong, joka pukeutuu papin vaatteisiin ja poseeraa usein haulikon kanssa. Mr. Wrong on käytännössä Rob Wright, joka laulaa ja soittaa bassokitaraa ilman muuta säestystä.

Tom Holliston esiintyy usealla The Showbusiness Giants -yhtyeen levyllä ja on julkaissut myös kolme soololevyä.

Andy Kerr ja John Wright soittivat 1980-luvun alussa yhtyeessä Infamous Scientists. Lähdettyään NoMeansNo:sta Kerr julkaisi soololevyn ja on tehnyt yhteistyötä myös muusikko Scott Hendersonin (Shovelhead) kanssa nimellä Hissanol. Kerr myös vaikuttaa duossa nimeltä Two Pin Din.

Yhtye on Suomessa varsin suosittu huolimatta vähäisestä medianäkyvyydestä. He ovat kiertäneet Suomea useaan otteeseen mm. Deep Turtlen kanssa. ”Would we be... Live?” -DVD:llä kitaristi Tom Hollistonilla on Lontoon keikalla päällään Tampereen Tapparan pelipaita ja ”Live + Cuddly” -levylle on otettu introksi Radio 957:n radiomainos Tullikamarin keikasta.

Keikat Suomessa^[11] (lista epätäydellinen, koska esim. em. radiomainos Tampereen keikasta on tehty ennen vuotta -91):

1990

• 00.00 Vaasa Club 25
• 00.00 Turku A-Panimo
• 00.00 Tampere

1994

• 23.06. Joensuu Kerubi Deep Turtle
• 24.06. Joensuu Kerubi Deep Turtle
• 25.06. Nummirock Nummijärvi
• 26.06. Jyväskylä FM Deep Turtle
• 27.06. Helsinki Lepakko Deep Turtle
• 28.06. Tampere Tulliklubi Deep Turtle

1996

• 18.06. Oulu Cafe Rumba Radiopuhelimet, Brüssel kaupallinen
• 19.06. Tampere Yo talo
• 20.06. Joensuu Kerubi

1998

• 03.09. Helsinki Tavastia Greenhouse AC
• 04.09. Tampere Tulliklubi Greenhouse AC
• 05.09. Jyvaskylä Lutakko Greenhouse AC
• 06.09. Oulu 45 special Greenhouse AC

2007

• 17.04. Turku Klubi
• 18.04. Tampere Tulliklubi
• 19.04. Jyväskylä Lutakko
• 20.04. Helsinki Nosturi

• Rob Wright – basso, laulu, kitara (1979–)
• John Wright – rummut, laulu, koskettimet (1979–)
• Tom Holliston – kitara, laulu (1993–)

• Andy Kerr – kitara, laulu, joitain basso-osuuksia (1983–1992)
• Ken Kempster – toiset rummut (1993–1997)

• 1982 - Mama (uudelleenjulkaistu bonusraidoin 2004)
• 1986 - Sex Mad
• 1988 - Small Parts Isolated and Destroyed
• 1989 - Wrong ( uudelleenjulkaistu bonusraidoin 2005)
• 1991 - The Sky Is Falling and I Want My Mommy (mukana Jello Biafra)
• 1991 - 0 + 2 = 1
• 1993 - Why Do They Call Me Mr. Happy?
• 1994 - Mr. Right & Mr. Wrong / One Down & Two to Go
• 1995 - The Worldhood of the World (As Such)
• 1998 - Dance of the Headless Bourgeoisie (uudelleenjulkaistu bonusraidoin 2005)
• 2000 - One
• 2006 - All Roads Lead to Ausfahrt

• 1981 - Betrayal, Fear, Anger, Hatred
• 1985 - You Kill Me
• 1988 - The Day Everything Became Nothing
• 1990 - The Power of Positive Thinking
• 1996 - Would We Be Alive?
• 1997 - In the Fishtank Volume 1
• 2001 - Generic Shame

• 1980 - Look, Here Come the Wormies
• 1987 - Dad
• 1991 - Oh, Canaduh
• 1994 - Leave the Seaside – live bootleg 7"

• 1988 - Live at the Paradiso Amsterdam - bootleg - VPRO-radioaseman äänite.
• 1989 - Peel Sessions – Äänitetty BBC Studioilla, mutta käytännössä live-esitys.
• 1990 - Live in Warsaw – bootleg-kasetti
• 1991 - Live + Cuddly

• 1985 - It Came from the Pit
• 1990 - Terminal City Ricochet (samannimisen elokuvan soundtrack)
• 1992 - Clam Chowder & Ice Vs. Big Macs and Bombers
• 1992 - Virus 100 (a cappella-versio Dead Kennedys -kappaleesta "Forward to Death")
• 1996 - Chaotic Soup (Split with Ultra-Bide)
• 2004 - The People's Choice

• 2004 - Would We Be...Live? (DVD live-taltiointi Lontoosta, NoMeansNo ja The Hanson Brothers)

• Nomeanswhatever.com virallinen sivusto: keskustelufoorumi, kiertuekalenteri, uutisia
• Southern (Arkistoitu – Internet Archive) levy-yhtiön sivusto (Euroopan jakelija)
• NoMeansNo biografia (Arkistoitu – Internet Archive) Alternative Tentacles -sivustolla
• NoMeansNo-profiili Perfect Sound Forever
• NoMeansNo discography fanisivusto
• Nomeansno Last.fm:ssä (englanniksi)
• NoMeansNo MySpace
• Keikka-arvostelu (Arkistoitu – Internet Archive)
• The Ruckus - Tom Hollistonin haastattelu maaliskuulta 2009, mukana NMN ja Hanson Brothers-materiaalia (Arkistoitu – Internet Archive)
• Two Pin Din -yhtyeen kotisivut