Matti Inkinen

Pääartikkeli: SIG

Inkinen alkoi soittaa kitaraa 13-vuotiaana ja huomasi, että osaa myös tehdä lauluja^[3]. Musiikissa hänen suosikkeihinsa kuuluivat muun muassa 60-luvun tyttöbändit, vanha suomalainen iskelmä, Brian Enon soololevyt, New Yorkin punkkarit, Canin ja Neu!:n kaltaiset saksalaiset 70-luvun yhtyeet.^[4] Inkinen innostui laulajaksi mm. Rauli Badding Somerjoen esimerkistä.^lähde?

Ensimmäisen yhtyeensä Raisio Kidsin Inkinen perusti vuonna 1976. Se soitti ajan hengen mukaisesti punk-musiikkia. Raisio Kidsin hajottua Inkinen perusti uuden yhtyeen SIG vuonna 1978. Inkinen ja rumpali Matti Ranta halusivat luoda uudesta yhtyeestään raisiolaistyyppisen Ramonesin. Inkinen oli laulajana yhtyeen keulakuva ja vastasi teksteistä sekä osin musiikista. Yhtye muistetaan myös Inkisen persoonallisesta lauluäänestä, joka oli väitetysti seurausta nuoruuden huonoista lauluvahvistimista. Inkinen on kertonut, että niitä käyttäessään laulajan ”oli pakko huutaa erottuakseen tehokkaampien meluajien seasta”.^[5][6][7]

SIG alkoi esiintyä vuonna 1979, ja seuraavana vuonna se nousi suosioon hittikappalella ”Tiina menee naimisiin”. Samana vuonna ilmestyi debyyttialbumi Matkalla maineeseen. Vuonna 1982 julkaistu kappale ”Vuosisadan rakkaustarina” kasvatti yhtyeen suosiota. ”Älä sinä huoli” oli myös radiohitti. Inkinen kertoi myöhemmin haastattelussa, että kappale liittyi hänen avioeroonsa. Teksti, jossa puhuttiin kyynelten hyödyttömyydestä sekä tanssin ja laulun tärkeydestä oli osoitettu entiselle vaimolle, jotta tämä ei turhaan surisi päättynyttä liittoa. Inkinen on kertonut, että monet laulut kertovat hänen omasta elämästään. Toisaalta hän on myös sanonut tarinoiden tulevan herttasarjoista ja ”nettamusketteista”, koska ne olivat heistä vitsikkäitä.^[5]

SIG-yhtyeen menestys jatkui vuosina 1984–1985. T. T. Oksalan tuottamana yhtye teki monta hittiä, mm. ”Ludwig van Beethovenin”, ”Sadan vuoden yksinäisyyden” ja ”Hyvää syntymäpäivää”. ^[6] Tuohon aikaan yhtyeellä oli nuoria tyttöfaneja, koska yhtye ilmeisen tietoisesti pyrki jäljittelemään Dingoa. Inkinen kertoi myöhemmin SIGin laulujen sentimentaalisuuden olleen huumoria. Inkinen oli huumorintajuinen ja innostava, mutta myös vaativa ja riitaisa musiikintekijä. Vaikka SIG oli valtakunnallisesti tunnettu, jokin muu yhtye menestyi aina sitä paremmin.^[8] Vaihtelevalla miehistöllä esiintynyt SIG hajosi vuonna 1987 yhtyeen kyllästyttyä jatkuvaan keikkailuun.^[9]

Inkinen julkaisi ensimmäisen sooloalbumin, Dave Lindholmin tuottaman Allapäin-albumin, vuonna 1984. SIGin viettäessä hiljaiseloa Inkinen julkaisi seuraavan sooloalbumin Ihmeellinen maailma Ismo Laakson kanssa perustetun Inkinen-yhtyeen kanssa vuonna 1990. Tämän jälkeen hän kokosi SIGiä edeltäneen Raisio Kids -yhtyeen uudelleen vuonna 1992. SIG teki paluun vuonna 1995 mutta hajosi pian uudelleen. Seuraava paluu tapahtui uuden vuosituhannen alussa, ja vuonna 2003 yhtye julkaisi albumin Suomalainen pop-levy, jolta nousivat radiosoittoon mm. kappaleet ”Tuhannen ja yhden yön tarinat”, ”Tähtisadetta” ja ”Näkinkenkä”. Matti Inkinen pyöritti myös syntymäpäiväpalvelua, jossa päivänsankarille saattoi tilata Inkisen soiton ja onnittelulaulun. Vuodessa puheluita kertyi kuutisensataa.^[9][5]

Matti Inkinen syntyi Maskun pitäjässä vuonna 1958. Suku oli sodan tuomia siirtolaiskarjalaisia. Matti oli vakaumuksellinen pasifisti ja suoritti siviilipalveluksensa sairaala-apulaisena.^lähde? Inkinen oli ideanikkari, joka imi vaikutteita kaikkialta ympäristöstä.^[10] Yhteiskunnallisesti aktiivinen Inkinen oli jo lukioaikana. Raisiossa risteysonnettomuuksissa kuoli 1970-luvulla kolme lukion oppilasta, joista yksi oli Inkisen läheinen kaveri. Inkisen vetämä kolmen oppilaan lähetystö vieraili liikenneministeri Esa Timosen luona, minkä jälkeen Raision keskustan liikenneturvallisuutta ryhdyttiin parantamaan.^[5]

Inkinen oli kesällä 1984 liftausmatkalla. Hän erosi aiemmasta tyttöystävästään Marjutista ja löysi Kirsin, jonka kanssa meni naimisiin. Inkiselle ja Kirsille syntyi 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa ja puolivälissä lapsia.^lähde?

Vaikka SIG menestyi yhtyeenä, Inkinen halusi pitää musiikin ja yhtyeen toiminnan harrastuksena. Ajatus rocktähteydestä tai taiteilijaelämästä tuntui hänestä vieraalta. Hän opiskeli ensin yliopistossa tarkoituksenaan valmistua luokanopettajaksi. Häntä kiinnosti etenkin äidinkieli, mutta hän ei suorittanut tutkintoa loppuun. Rahat loppuivat, ja hän meni mielisairaalan kouluttamattomaksi sijaiseksi. Keskellä SIGin suosion vuosia vuonna 1984 Inkinen aloitti mielisairaanhoitajaopinnot, joista valmistui vuonna 1987. Aluksi hän päätyi muihin töihin yritykseen, joka toi maahan videofilmejä, mutta myöhemmin palasi koulutustaan vastaaviin tehtäviin ja työskenteli muun muassa lastensuojelussa. Vuonna 2006 hän aloitti kolmivuotisen täydentävän sairaanhoitajakoulutuksen ammattikorkeakoulussa.^[11][5]

Inkinen erosi 2000-luvun loppupuolella vaimostaan vähäksi aikaa, mutta pari palasi pian yhteen.^[11]

Inkinen oli vuosina 1996–2004 kaksi kautta Raision kaupunginvaltuustossa SDP:n edustajana. Hän oli jäsenenä sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä -jaostossa.^[11][5]

Lokakuussa 2008 Inkisellä todettiin suuri, mutta hyvälaatuinen aivokalvon kasvain.^[12][11] Se oli aiheuttanut Inkiselle elo-syyskuussa flunssan kaltaisia oireita: alussa vatsatautia, myöhemmin afasiaa ja tasapainohäiriöitä.^[13] Häntä vaivasi kova päänsärky, ja syyskuun lopussa yksi SIGin keikka peruttiin.^[14] Kasvain leikattiin lokakuussa,^[15] minkä jälkeen alkoi rankka sädehoitojakso.^[16] Sädehoidon sivuvaikutusten Inkinen kertoi väsyttäneen ja vieneen keskittymiskykyä sekä ”syöneen puhetta”.^[17]

Huhtikuussa 2009 Seiska ja Iltalehti julkaisivat uutisen, jonka mukaan poliisi oli kuulustellut Inkistä epäiltynä laittomasta lapsipornon lataamisesta ja levittämisestä.^[18] Kyse oli vasta epäilystä, eikä Inkistä vastaan oltu nostettu syytettä.^[19] Joku oli vuotanut tiedon Inkisen rikosepäilystä Seiskalle.^[5][20][21]

Matti Inkinen katosi 29. huhtikuuta vuonna 2009.^[22] Hän jätti kotiin lompakkonsa^[23] ja matkan varrella hylkäsi pyöränsä Viheriäisiin. Viimeisiä havaintoja Inkisestä oli, kun hän oli menossa kohti Raisionlahtea^[24] kello 13. Samoihin aikoihin Inkisen matkapuhelin sammui.^[25] Hänet nähtiin viimeistä kertaa venesataman laiturilla.^[26][27]

Inkistä etsivät kaksi viikkoa sekä viranomaiset että vapaaehtoiset mm. ruumiskoiran avulla veneellä merestä sekä maastoa haravoiden. Alussa ei saatu hänen mukanaan olleen matkapuhelimen teletunnistetietoja, jotka olisivat voineet auttaa etsinnöissä.^[28] Ohikulkija löysi hänen ruumiinsa Raisionlahdelta 25. toukokuuta 2009. Se kellui Kukonpään rantavesissä Viheriäistenaukon kohdalla.^[29] Inkinen oli jättänyt reppunsa laiturille ja hukuttautunut mereen.

Inkisen itsemurha oli SIGin jäsenten mielestä hänen reaktionsa siihen, että Inkisen katoamispäivänä Seiska ja Iltalehti olivat uutisoineet tähän kohdistuvista lapsipornon levitysepäilyistä ja asiaan liittyneestä poliisitutkinnasta.^[30][31] Toimittajat kävivät puhumassa asiasta Inkisen luona. Tämä kiisti syytteet^[32] ja sanoi lapsipornon tulleen koneelleen vahingossa hänen ladatessaan musiikkia eMule-vertaisverkko-ohjelmalla^[33][34][35]. Inkinen oli edelleen toipilaana ja hänellä oli vahva lääkitys, minkä vuoksi hänen mielialansa vaihtelivat rajusti. Hän oli vaimon mukaan muuttunut sädehoitojen jälkeen kuin toiseksi ihmiseksi^[23], hänen vointinsa oli huonontunut^[36] ja hän oli pelännyt kasvaimen uusiutuvan. Vaikka Inkinen olikin kotonaan käyneille Seiskan toimittajille rauhallinen, hän soitti muille yhtyeen jäsenille sanoen, että Seiskan juttu oli kauhea.^lähde?

Toimittaja Panu Hörkkö sanoi Seiskaan kirjoittamassaan jutussa Inkisen vellovan lapsipornoskandaalin ytimessä.^[37][38] Yhtye ilmoitti kaksi päivää Inkisen ruumiin löytymisen jälkeen asettavansa boikottiin Seiskan ja Iltalehden, joiden otsikot olivat yhtyeen jäsenten lausuman mukaan ala-arvoisia. Seiska kiisti osuutensa Inkisen kuolemaan ja sanoi Inkisen saaneen vastata lehden juttuun.^[39] Seiska poisti uutisen nettisivultaan pian.^[40] Keskusrikospoliisin komisario Lars Henriksson kertoi Iltalehdelle, että on teoriassa mahdollista, että lapsiporno latautuu käyttäjän koneelle tämän tietämättä.^[41]

Inkisestä kertovan jutun tehnyt toimittaja Panu Hörkkö oli saanut tietonsa lähteestä, jota lehden edustaja ei lähdesuojaan vedoten suostunut paljastamaan ulkopuolisille. Poliisin epäiltiin rikkoneen vaitiolovelvollisuuttaan ja vuotaneen tiedon.^[42][43] Poliisin lisäksi myös muita viranomaisia oli päässyt Inkisen esitutkintatietoihin.^[44] Yhtyeen jäsenen lausunnon mukaan ”Matti Inkistä koskeva uutisointi Seiskan ja Iltalehden osalta on ollut ala-arvoista, mahdollisesti myös laitonta”. Muun muassa Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri kyseli, miten tieto vuosi lehdistölle^[45] ja Veltto Virtanen syytti lehdistöä Inkisen kuolemasta.^[46][47]

SIG-yhtye teki poliisin mahdollisesta tietovuodosta Seiska-lehdelle rikosilmoituksen ja julisti kotisivullaan kilpailun tietovuodon lähteen löytymisestä. Muutaman kuukauden tutkimuksen jälkeen kihlakunnansyyttäjä ilmoitti, ettei tietovuotajaa löytynyt.^[48] SIG saattoi julistaa tietovuotoa koskevalle kesäkisalleen voittajan, joka arvasi päivän ja tutkinnan tuloksen oikein. Tämän jälkeen Marjaana Koskinen ja joukko muita Varsinais-Suomen kansanedustajia jätti eduskunnalle kirjallisen kysymyksen tietovuototutkimuksista.^[49] Vielä saman vuoden lokakuussa entinen ministeri Osmo Soininvaara oli sitä mieltä, että Inkisen omaisten kannattaisi haastaa Seiska oikeuteen yksityisyyslain rikkomisesta.^[50]

Oikeusministeri Tuija Brax vastasi kirjalliseen kysymykseen, ettei yksittäinen rikosasia ei kuulu oikeusministerille tai hallitukselle, vaan valitukset tulee suunnata oikeuskanslerille.^[51] Julkisen sanan neuvoston (JSN) antaman lausunnon mukaan Seiska ei rikkonut hyvää journalistista tapaa julkistaessaan tiedon Inkiseen kohdistuneista lapsipornoepäilystä, koska jutussa ei ollut asiavirheitä ja kyse oli vasta epäilystä.^[52] JSN:n mukaan myöskään Inkisen yksityisyyttä ei ollut lapsipornojutussa loukattu, koska Inkinen oli aiemmin antanut haastatteluja Seiskalle, minkä vuoksi hänen yksityisyytensä suoja oli jo kaventunut.^[53]

SIG kertoi yhtyeen kotisivulla, että luottamus poliisiin ja muihin viranomaisiin oli tapauksen vuoksi horjunut. SIGin jäljelle jääneet jäsenet päättivät Inkisen kuolemasta huolimatta jatkaa yhtyeen toimintaa.^[54] Seiskan toimittaja Panu Hörkkö kertoi haastattelussa vuonna 2016, että on silloisen Seiskan julkaisujohtajan kanssa sopinut, etteivät julkisuudessa kommentoi Inkisen tapausta.^[55]

• Allapäin (Beta 1984, tuottaja Dave Lindholm)^[56]
• Ihmeellinen maailma (Kräk! 1990, yhdessä Ismo Laakson kanssa, tuottaja R.E.L.S.)^[56]

• Mattila, Aku-Tuomas: Portaat purppurasumuun – SIG-yhtyeen tarina. Turku: Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2018. ISBN 978-952-483-364-6

• YLE Elävä arkisto: Matti Inkinen
• Jokelainen, Jarkko: Matti Inkinen HS.fi Muistot. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.8.2013.