[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Matthew Hopkins

noidanmetsästäjä

Matthew Hopkins (s. noin 1620 - k. 12. elokuuta 1647) oli englantilainen noitavainojen johtaja. Hän oli vastuussa suurimmasta osasta Englannin ja eritoten East Anglian alueen noitavainoista 1640-luvulla, saman aikaan kun Oliver Cromwellin armeija taisteli sisällissodassa lojalisteja vastaan. Lait eivät enää estäneet yksityishenkilöitä tekemästä kylien magistraattien luvalla mitä hyvänsälähde? Hopkins ja hänen apurinsa John Stearne käyttivät tätä häikäilemättä hyväkseen etsiessään kylistä noitia, jotka kylänväen avulla teloitettiin. Hopkins levitti kauhua erityisesti Suffolkin, Essexin ja Manningtreen kaupungeissa, joissa hänet maineen kasvettua tunnettiin nimellä ”Witch-Finder General” (suom. noidanetsijäkenraali).[1]

Matthew Hopkinsin teoksen The Discovery of Witches (1647) esiökuva, jossa noidat esittelevät apuolentojaan.

Hopkinsin kuoleman todennäköisemmän version mukaan hän kuoli kotonaan tuberkuloosiin. Hänen kuolemaansa kietoutuu myös tarina, että hän olisi joutunut vesitestiin ja hänet olisi teloitettu noitana.

Hopkinsin tarinasta tehtiin vuonna 1968 brittiläinen kauhuelokuva Noidantappajat (Witchfinder General 1968). Nimiroolia esittää Vincent Price. Tarinan historiallisuus on enintään viitteellinen: Hopkinsin roolihahmon surmaa hänen uhrinsa. Samoin hänen tapojaan repostellaan ankarasti: annetaan ymmärtää, että hän vapauttaa noidaksi syyttämiään nuoria viehättäviä naisia, jos nämä suostuvat makaamaan hänen kanssaan.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Tieteen Kuvalehti Historia 13/2014, s. 60-63.
  2. Elokuvan Witchfinder General, arvosteleva käsiohjelma, Suomen Elokuva-arkisto

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Cabell, Craig: Witchfinder General – The Biography of Matthew Hopkins. Sutton Publishing, 2006. ISBN 978-0-7509-4269-0 (englanniksi)
  • Deacon, Richard: Matthew Hopkins – Witch Finder General. Frederick Muller, 1976. ISBN 978-0-584-10164-5 (englanniksi)
  • Gaskill, Malcolm: Witchfinders – A Seventeenth Century English Tragedy. John Murray, 2005. ISBN 0-7195-6120-5 (englanniksi)
  • Hopkins, Matthew: Noitain paljastaminen. (A Discovery of Witches, 1647.) Suomentanut Eero Korpinen. Helsinki: Salakirjat, 2014. ISBN 978-952-5774-73-3
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.