Marcel Proust

Marcel Proust syntyi 10. heinäkuuta 1871 Auteuilissa lähellä Pariisia kuuluisan lääkärin ja epidemiologin Adrien Proustin perheeseen. Hänen isänsä oli katolilainen ja äiti Jeanne o. s. Weil juutalainen. Proust kastettiin katoliseksi, mutta hän ei harjoittanut uskontoa.^[2][1]

Proust kärsi astmasta koko loppuikänsä vuodesta 1880 alkaen. Hän vietti kesänsä äidinäitinsä luona Normandian rannikolla Illiers'ssä ja Auteuil’ssä, joista hän käytti myöhemmin romaanissaan nimitystä Combray.^[1]

 

Kouluaikana Lycée Condorcet’ssa vuosina 1882–1889 Proust kirjoitti koululehtiin. Hän palveli armeijassa Orléansissa vuosina 1889–1890.^[1] Hänet todettiin kelvottomaksi kenttätehtäviin ja siirrettiin pääesikuntaan kirjoitustöihin. Siellä hänen pitkät kiemuraiset lauseensa aiheuttivat harmia.^[3]

 

Armeijan jälkeen Proust suoritti oikeustieteen (1893) ja kirjallisuuden (1895) lisensiaatin tutkinnot. Opiskeluaikana hän sai ajatteluunsa vaikutteita etenkin filosofi Henri Bergsonilta ja filosofi Paul Desjardinilta sekä historioitsija Albert Sorelilta. Hän liikkui paljon seurapiireissä.^[1] Proust oli homoseksuaali, ja hänellä oli useita rakkaussuhteita nuoriin miehiin. Vanhemmilleen ja heteroystävilleen hän ei puhunut homoseksuaalisuudestaan. Romaanissaan hän on siirtänyt monia kokemiaan homoseksuaalisia tunteita heteroseksuaalisiksi.^[4]

Proust julkaisi novellikokoelman Les Plaisirs et les jours vuonna 1896. Kokoelman tarinat olivat ilmestyneet Le Banquet- ja La Revue Blanche -lehdissä vuosina 1892–1893.^[1] Yhdeksää pois jättämäänsä tarinaa Proust piti liian rohkeina julkaistavaksi. Kertomukset julkaistiin syksyllä 2019 nimellä Le Mystérieux correspondant et autres nouvelles inédites.^[5][6]

Vuosien 1895–1899 välillä Proust kirjoitti omaelämäkerrallista romaania Jean Santeuil. Hän osallistui myös Dreyfusin tapaukseen järjestämällä vetoomuksia ja auttamalla Dreyfusin asianajajaa Fernand Laboria.^[1]

Terveytensä yhä heiketessä Proust alkoi jättäytyä pois seuraelämästä. Hän kiinnostui vuonna 1899 John Ruskinin taidekritiikistä, ja hän jätti Jean Santeuilin kesken ja suuntasi huomionsa luonnonkauneuteen ja goottilaiseen arkkitehtuuriin. Hän vieraili Venetsiassa ja Ranskan kirkoissa sekä käänsi Ruskinin teoksia.^[1]

Proustin isä kuoli vuonna 1903 ja äiti vuonna 1905. Perinnön ansiosta Proust oli taloudellisesti riippumaton.^[1] Proust oli ollut hyvin läheinen äitinsä kanssa, ja äidin kuolema vaikutti Proustiin vahvasti tämän loppuelämän ajan. On arveltu, että Proust ryhtyi viimein tositarkoituksella kirjoittamaan romaaniaan velvollisuudentunnosta äitiään kohtaan, koska tämä oli eläessään niin usein siihen poikaansa kehottanut.^[7]

Proust ryhtyi vuodesta 1905 alkaen tekemään muistiinpanoja ja alkoi muistella aiempaa elämäänsä tulevaa romaaniaan varten. Hänellä oli kyky muistaa lapsuutensa hyvin, eikä hän ollut vielä ”tuhlaillut” lapsuusmuistojaan aiempiin romaaneihinsa.^[8]

 

Proust jäi vanhempiensa kuoleman jälkeen vielä runsaan vuoden ajaksi asumaan näiden huoneistoon Pariisissa, kunnes muutti joulukuussa 1906 Boulevard Haussmannille vuokralle enonsa lesken omistamaan asuntoon. Proustin vanhempien palvelijat Félicie ja Antoine jäivät Proustin palvelukseen. Proust äänieristi työhuoneensa korkkilevyillä ja vietti kotonaan suurimman osan ajastaan pahenevia astmakohtauksiaan parannellen. Hän otti vastaan vieraita, ravintolassa useammin kuin kotonaan, mutta kävi itse ulkona niinä harvoina hetkinä kun tunsi itsensä tavallista terveemmäksi. Tavatessaan ihmisiä hän yleensä tiedusteli näiltä muistoja ja tietoja ihmisistä, paikoista ja asioista, joita hän saattoi hyödyntää romaanissaan.^[9] Hänen romaaninsa henkilöhahmonsa ovat komposiitti useasta elävästä esikuvasta, niin ettei kukaan ole elävän esikuvan kopio.^[10]

Kahden keskeytyneen yrityksen ja joidenkin sivuhankkeiden jälkeen Proust löysi teokselleen filosofisen perustan. Sen mukaan kirjailijan tehtävä on vapauttaa tiedostamattomiin muistoihin haudattu elävä todellisuus, jolle tottumus ihmisen sokeuttaa.^[1]

Proust koki vuonna 1909 takauman lapsuutensa aikoihin maistettuaan teetä ja korppua, mistä hän kirjoitti myöhemmin romaanissaan kuuluisassa madeleine-leivoskohtauksessa. Samana vuonna hän alkoi kirjoittaa suurteostaan Kadonnutta aikaa etsimässä ja vetäytyi asuntoonsa.^[1]

Teoksen ensimmäinen luonnos valmistui syksyllä 1912. Aluksi moni tunnettu kustantaja torjui teoksen ensimmäisen osan Du côté de chez Swann (Swannin tie), mutta lopulta nuori kustantaja Bernard Grasset suostui julkaisemaan sen kirjailijan omalla kustannuksella. Proust suunnitteli teoksestaan vain kolmiosaista, mutta ensimmäisen maailmansodan aikana hän päätti kirjoittaa enemmän. Laajentamisen lisäksi hän muokkasi ja paranteli luonnosta ja lisäsi siihen realistisia ja satiirisia aineksia.^[1] Heikkenevä Proust omisti viimeisinä vuosinaan kaiken aikansa vuoteessaan kirjoittamiseen ja vedosten korjailuun.^[11] Näyttäytyessään kotinsa ulkopuolella hän vaikutti sairaalta ja huolittelemattomalta.^[12]

Kesällä 1919 julkaistu romaanin toinen osa À l’ombre des jounes filles en fleurs (Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa) sai Goncourt-palkinnon ja nosti Proustin maailmanmaineeseen. Proustin elinaikana romaanista ehdittiin julkaista vielä kaksi osaa.^[1]

 

Proust kuoli 18. marraskuuta 1922 keuhkokuumeeseen. Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kolme viimeistä osaa julkaistiin postuumisti, vaikka ne jäivät Proustilta viimeistelemättä.^[1]

• Les plaisirs et les jours, 1896
  • Päivällisvieras ja muita kertomuksia, suom. Annikki Suni. 1983 (Alkuteokset: Un dîner en ville; La mort de Baldassare Silvande, Vicomte de Sylvanie; Violante ou La mondanité; Mélancolique villégiature de Mme de Breyves kokoelmasta: Les plaisirs et les jours.)
• À la recherche du temps perdu, 1913–1927, suom. Kadonnutta aikaa etsimässä
  • Du côté de chez Swann, 1913
    • Swannin tie : Combray, suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen, Otava 1968
    • Swannin tie: Swannin rakkaus; Paikannimet: Nimi suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 1977
  • À l'ombre des jeunes filles en fleur, 1919
    • Kukkaan puhkeavien tyttöjen varjossa 1: Rouva Swannin ympärillä, suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 1979
    • Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2: Paikannimet: paikkakunta (suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 1982
  • Le côté de Guermantes, 1920
    • Guermantesin tie 1-2, suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 1985 ja 1986
  • Sodome et Gomorrhe, 1922
    • Sodoma ja Gomorra I-II, suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 1989
  • La prisonnière, 1923
    • Vanki, suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 1994
  • Albertine disparue, 1925
    • Pakenija, suom. Inkeri Tuomikoski. Otava, 2003
  • Le temps retrouvé, 1927
    • Jälleenlöydetty aika, suomentanut Annikki Suni, Otava 2007
• Pastiches et mélanges, 1919
• Jean Santeuil 1–3, Paris 1951, alkusanat: André Maurois (postuumisti julkaistu keskeneräinen romaani, kirjoitettu 1896–1900)
• Contre Sainte-Beuve, julkaistu postuumisti 1954
  • Vastalause Sainte-Beuvelle, suomentanut ja saatesanat kirjoittanut Martti Anhava. 2003.
• Le Mystérieux correspondant et autres nouvelles inédites, julkaistu postuumisti vuonna 2019

Novellien ja romaanien lisäksi Proustilta on julkaistu myös tuhansia kirjeitä.^[1]

• André Maurois, Marcel Proust, suom. Inkeri Tuomikoski. (2. p.) Otava, 2007 ISBN 978-951-1-21595-0

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marcel Proust Wikimedia Commonsissa

•   Sitaatteja aiheesta Marcel Proust Wikisitaateissa
• Elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
• Proustin teoksia Gutenberg-projektissa