Maahan, senkin hölmö!
Maahan, senkin hölmö! (ital. Giù la testa, engl. A Fistful of Dynamite, Yhdysvalloissa nimellä Duck, You Sucker!) on vuonna 1971 valmistunut lännenelokuva. Elokuvan on ohjannut Sergio Leone.
Maahan, senkin hölmö! | |
---|---|
|
|
Ohjaaja | Sergio Leone |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Ennio Morricone |
Kuvaaja | Giuseppe Ruzzolini |
Leikkaaja | Nino Baraqli |
Tuotantosuunnittelija | Andrea Crisanti |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | |
Tuotantoyhtiö | United Artists |
Levittäjä | Euro International Film |
Ensi-ilta | 1971 |
Kesto |
|
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Elokuva jäi Leonen viimeiseksi western-elokuvaksi. Kritiikeissä on todettu sen jäävän aiempien varjoon[1], ja siitä puuttuu niiden karisma.[2]
Elokuvan työnimi oli Once Upon a Time... the Revolution, joka muutettiin, jotta vältettäisiin sekaannus Bernardo Bertoluccin elokuvaan Ennen vallankumousta (1964).[3]
Roolitus
muokkaaPääosia näyttelevät Rod Steiger ja James Coburn. Leone tarjosi John Malloryn roolia alun perin Clint Eastwoodille, joka kuitenkin kieltäytyi. Juanin roolia puolestaan kaavailtiin alun perin Eli Wallachille, mutta Leone halusi kansainvälisesti tunnetumman tähden, jolloin Rod Steigerin nimi tuli esiin.
Juoni
muokkaaEletään Meksikon vallankumouksen aikoja. Juan Miranda on kapinen rosvo, joka haaveilee isänsä unelman täyttämisestä – ryöstää Mesa Verden pankki ja paeta Amerikkaan. Juan tapaa John Malloryn, irlantilaisen vallankumouksellisen terroristin, joka näyttää tietävän paljon räjähteistä. Juan ehdottaa Johnille pankin ryöstämistä ja niinpä John lähtee Juanin mukaan ja kaksikko alkaa suunnitella ryöstöä. Kaksikko kuitenkin sekoittuu mukaan vallankumouksen melskeisiin, jossa yritetään muun muassa vapauttaa poliittisia vankeja.
Näyttelijät
muokkaaRod Steiger | … | Juan Miranda |
James Coburn | … | John Mallory |
Romolo Valli | … | tohtori Villega |
Antoine Saint-John | … | eversti Günther Reza |
Rik Battaglia | … | kenraali Santerna |
Franco Graziosi | … | kuvernööri Don Jaime |
David Warbeck | … | Nolan, Johnin ystävä takaumissa |
Vivienne Chandler | … | Coleen, Johnin tyttöystävä takaumissa |
Lähteet
muokkaa- ↑ Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 12.5.2012, sivu D 11
- ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma, 19/2012 sivu 5
- ↑ Matthew Thrift: The film with 3 names: in praise of Sergio Leone’s neglected spaghetti western bfi.org.uk. 24.4.2018. Viitattu 23.6.2024. (englanniksi)
- Hanno rubato un tram (1954) (nimeä ei mainittu)
- Pompeijin viimeiset päivät (1959) (nimeä ei mainittu)
- Taistelu Rhodoksesta (1961)
- Kourallinen dollareita (1964)
- Vain muutaman dollarin tähden (1965)
- Hyvät, pahat ja rumat (1966)
- Huuliharppukostaja (1968)
- Maahan, senkin hölmö! (1971)
- Un genio, due compari, un pollo (1975) (nimeä ei mainittu)
- Suuri gangsterisota (1984)