Luokki

Luokkivaljastus on ollut käytössä yleisesti vain Itämeren itäpuolisilla alueilla. Luokin käyttöalue on hyvin yhtenäinen: suomalaisten ja virolaisten lisäksi luokkia käyttävät useat muut suomalais-ugrilaiset kansat sekä venäläiset. Keskiaikaisen Codex Aboensis -kirjan kuvituksessa esiintyvien luokkivaljaiden katsotaan osaltaan todistavan, että koko kirja on suomalainen.^[1] Läntinen raja kulkee Kuurinmaalla Latviassa. Suomessa yleisesti käytetty nimitys on luokka tai luokki, karjalassa vemmel tai vempele ja vepsässä vembel. Sana luokki puolestaan on yhtenäinen suomessa, vatjassa, virossa (look) ja liivissä. Venäläiset omaksuivat luokin suomalaisilta, ja Ruotsissa luokkia ovat käyttäneet vain Värmlannin metsäsuomalaiset. Länsi-Euroopassa tai Amerikan mantereella luokkia ei käytännössä tunneta lainkaan.

Kustaa Vilkunan mukaan suomalaisen hevosajokulttuurin tärkein yhdistävä piirre on luokkivaljastus, ja ensimmäiset tiedot luokista ovat peräisin Suomesta ja Virosta. Muinaisrunoissa ja Kalevalassa luokkivaljastus on hyvin tavallinen, ja varhainen kirjallinen maininta on Piispa Henrikin surmanrunossa:

»Otta sitten ohrjlda orojnen / jdulta jsoi lihainen / maatta jouhi maldahjsi jlda / pane luoka kynä päjnen / harjallen hywän hewoisen.»
(Vanhin tunnettu kirjallinen versio)

Virosta maininta on vuodelta 1494.^lähde? Venäjältä kirjalliset tiedot luokista ovat huomattavasti myöhemmältä ajalta. Ruotsissa siitä ei ole vanhojakaan tietoja, ja tutkimusmatkailija Carl von Linnékin näki luokin ensi kertaa vuonna 1732 Suomessa. Vanhoissa suomalaisissa verokirjoissa luokki oli talon omaisuutta. Lemun Nyynäisten talon omaisuudeksi merkittiin vuonna 1549 kaksi maalattua luokkia. 1700-luvun verokirjojen mukaan luokki oli yleinen koko maassa.

Suomenhevoset ovat keveitä mutta sitkeitä sekä erittäin nopeita verrattuna raskaisiin eurooppalaisiin työhevosiin. Kevyelle hevoselle luokkivaljastus on paras ratkaisu raskaan kuorman vetoon. Itä-Suomessa luokkivaljastusta on käytetty ympäri vuoden, tasamaastoisemmassa Länsi-Suomessa yleensä vain talvella rekiajossa; kesällä on käytetty luokkisilavaljastusta sekä sila- eli niin kutsuttua tamppivaljastusta.

 

Paras luokki tulee niinipuusta eli metsälehmuksesta, joka on kevyttä, joustavaa ja sitkeää sekä pitää muotonsa. Muita erinomaisia luokissa käytettyjä puulajeja on pihlaja, marjakuusi, kataja ja koivu. Pajusta luokki valmistettiin vanhastaan yleensä silloin, jos metsässä sattui vahinko ja luokki katkesi. Taivuttamalla kaksi pajua kaarelle ja sitomalla ne yhteen saatiin nopeasti käyttöön tilapäinen luokki.

Nykyään luokki voidaan valmistaa joko raudasta, puusäleistä liimaamalla tai yhdestä puusta taivuttamalla. Rautaluokin ongelmana on, että se voi kovalla pakkasella katketa ja lisäksi kova metalli kuluttaa nopeasti puista aisaa. Puisen niin sanotun painoluokin tekoon sopivia puita ovat tuomi (kestävin), lehmus, koivu ja paju (eli hitaasti kasvavat puulajit). Puun täytyy olla suora ja vähäoksainen, jotta luokista tulisi kestävä. Luokkipuuta on haudutettava lantatunkiossa viikko tai pehmitettävä tulella avotakan loimussa. Nopeimmin luokki saadaan taipumaan laittamalla padan kanneksi T-haarainen putki ja laittamalla puu putken sisälle höyrystymään. Luokki taivutetaan tätä tarkoitusta varten tehdyssä paininpuussa tai paininpenkissä. Niiniluokkia lukuun ottamatta painoluokki pyrkii ajan mittaan suoristumaan, varsinkin jos sitä käytetään vain harvoin. Luokkia onkin hyvä säilyttää päistään narulla yhteen sidottuna, jotta se ei pääse oikenemaan.

• Työhevosharrastajat
• Kuvia painoluokin valmistuksesta
• Vetoeläimet