Liikakalastus

Liikakalastuksen haitat eivät rajoitu pelkästään kalakantojen pienenemiseen vaan uhkaavat kokonaisia meriekosysteemejä. Usein suuri osa saaliista (niin kutsuttu oheissaalis) heitetään kuolleena mereen, koska kalateollisuus tarvitsee tasalaatuisia saaliita ja suosii tiettyjä kalalajeja. Vuosittain oheissaalista heitetään pois 20 miljoonaa tonnia^[2]. Usein oheissaaliin määrä on moninkertaisesti halutun saaliin määrää suurempi. Pyydyksiin tarttuu kalojen lisäksi merinisäkkäitä ja lintuja. Kalastus on vähentänyt muun muassa valaiden, delfiinien, albatrossien, merikilpikonnien ja haiden määrää.

Jotkin kalastusmenetelmät ovat erityisen haitallisia meren ja merenpohjan eliöstölle. Esimerkiksi niin kutsuttu puomitroolaus, jossa verkkoon kiinnitetty puomi kaapii merenpohjaa, aiheuttaa pohjan ekosysteemeille laajamittaista tuhoa. Kun troolarit ulottavat pyydyksensä yhä syvempiin vesiin täyttääkseen verkkonsa, ne voivat häiritä herkkiä syvänmeren ekosysteemejä. Lisäksi kalakantojen toipuminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta, mikäli kalojen määrä on päässyt liian pieneksi. Esimerkiksi Kanadan itärannikon turskakannat eivät ole toipuneet, vaikka ne rauhoitettiin täysin liikakalastusta seuranneen romahduksen jälkeen.^[1] Kalakantojen väheneminen on tuhoisaa myös kalastuksesta riippuvaisille ihmisyhteisöille.

Maailmanlaajuisesti kalastus ja kalankasvatus tuotti yli 130 miljoonaa tonnia kalaa vuonna 2002. Tästä noin 100 miljoonaa tonnia käytettiin ihmisravinnoksi. Kalankasvatuksen osuus vuoden 2002 kokonaiskalamäärästä oli vajaa kolmannes, ja määrä on kasvussa. Kalanpyynnin kärkimaita ovat Kiina, Peru, Yhdysvallat, Indonesia, Japani ja Chile. Pyydetyn ja kasvatetun kalan määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen puolen vuosisadan ajan. Yli 2,6 miljardia ihmistä saakin kalasta ainakin viidenneksen eläinproteiinistaan.^[3]

Vuonna 2006 Science-lehdessä julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan noin kolmasosa maailman kalakannoista on romahtanut. Romahtamisella tarkoitettiin tutkimuksessa sitä, että kalakannan suuruus on alle 10 % sen suurimmasta havaitusta määrästä. Tutkimuksen mukaan maailman kaikki kalakannat romahtavat alle 50 vuodessa, mikäli kalastusta jatketaan nykyiseen tapaan.^[4][5] Erityisesti uhattuina ovat suuret petokalalajit, kuten hait ja tonnikalat.

Esimerkiksi Perun rannikko on siellä tapahtuvan kumpuamisen ansiosta lajistoltaan rikasta ja biologisesti tuottoisaa. Perunsardellin kannat romahtivat siellä kuitenkin 1970-luvulla liikakalastuksen ja El Niño -ilmiön seurauksena. Perunsardelli oli aikaisemmin tärkeä luonnonvara valtiolle: 1960- ja 1970-lukujen taitteessa pyyntimäärät olivat noin kymmenen miljoonaa tonnia vuodessa. Seuraavina vuosina saaliis jäi kuitenkin vain noin neljään miljoonaan tonniin, mikä oli kova menetys Perun taloudelle.^[6]

 

Pääartikkeli: Tonnikalat

Monet tonnikalalajit ovat pahasti ylikalastettuja. Varsinaisen tonnikalan, isosilmätonnikalan, sinievätonnikalan ja eteläntonnikalan kannat ovat merkittävästi vähentyneet. Atlantin tonnikalan suojelemiseksi perustettiin jo vuonna 1969 kansainvälinen suojelujärjestö ICCAT (The International Commission for the Conservation of Atlantic Tunas), mutta kannat ovat jatkaneet laskuaan. WWF:n mukaan Atlantin sinievätonnikala on sukupuuton partaalla^[7]. Välimeren tonnikalojen ongelma on laiton kalastus: joka kolmas tonnikala pyydetään siellä laittomasti. Lisäksi tonnikalat pyydystetään usein jo nuorina, ennen kuin ne ovat ehtineet saavuttaa sukukypsyyttä.

Viime aikoina nuoria tonnikaloja on alettu vangita "kalankasvattamoihin", joissa niitä lihotetaan jonkin aikaa ja viedään sitten Japaniin sushin ja sashimin raaka-aineeksi. Tonnikalaverkkoihin joutuu usein myös delfiinejä, jotka hukkuvat takerruttuaan pyydyksiin. Tonnikalan suurkuluttajamaa Japani on luvannut vähentää tonnikalojen saalismääriä^[8].

Pääartikkeli: Turska

Turskan kannat ovat pienentyneet tasaisesti Pohjanmerellä. Pohjanmeren turskaa on arvioitu olevan jäljellä 30 000–40 000 tonnia, kun kalakannan turvaamiseksi sitä pitäisi olla noin kaksinkertainen määrä. Jos kanta pienenee liikaa, se voi hävitä kokonaan.^[9] Tutkijat ovat suositelleet turskan pyynnin lopettamista, mutta EU on toistaiseksi sallinut pyynnin^[10]. Myös Itämerellä turskan tilanne on huono liikapyynnin vuoksi ja siksi, että turska vaatii kutemiseensa riittävän hapekasta vettä. Newfoundlandin rannikolla turskakanta romahti jo vuonna 1992 intensiivisen pyynnin seurauksena, ja noin 40 000 ihmistä jäi työttömiksi^[11].

Kalakantojen suojelemiseksi voidaan asettaa kalastuskiintiöitä tai kieltää kalastus kokonaan joillakin alueilla. Rajoitukset eivät kuitenkaan välttämättä tehoa, koska niitä on hankala valvoa ja ne yllyttävät laittomaan kalastukseen. Liikakalastusta on myös pyritty estämään perustamalla mertensuojelualueita (Marine Protected Area, MPA). Tällä hetkellä valtamerten pinta-alasta kuitenkin vain 0,6 % on suojeltua^[12].

Eräs vaihtoehto kestävän kalastuksen saavuttamiseksi olisi vähentää kilpailua kalastajien kesken. Liikakalastus voidaan nähdä eräänä esimerkkinä niin kutsutusta yhteismaan ongelmasta: kunkin kalastajan etujen mukaista on haalia saalista mahdollisimman paljon ja nopeasti, ennen kuin muut ehtivät tyhjentää apajan. Islannissa kalastaja voi ostaa kalastuskiintiön tiettyyn kalakantaan, jolloin hänen toimeentulonsa on turvattu. Tällä tavalla kalastajat saadaan itse vastuuseen kalakantojen hoidosta, koska kalakannan verottaminen tyhjiin ei ole heidän etujensa mukaista. Islannin turskakanta onkin poikkeuksellisen elinvoimainen. Huono puoli järjestelmässä on se, että suuret yhtiöt voivat haalia kiintiöitä pienyrittäjien kustannuksella.^[1]

Osmo Soininvaaran mukaan liikakalastus tulee ratkaista huutokaupattavilla kalastuskiintiöillä. Hänen mukaansa tällöin 98 % kalastuslaivastosta jää tarpeettomaksi, mutta se on pienempi tehottomuus kuin se, että nyt 100 % kalastuslaivoista on hyödyttömiä 98 % kalastuskaudesta, koska saalista on niin vähän, että 2 % laivaston tehosta riittää. ^[13]

 

Marine Stewardship Council (MSC) on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka perustettiin vuonna 1997 edistämään kestävää kalastusta. Järjestö on kehittänyt ympäristömerkin, joka myönnetään kestävän kalastuksen kriteerit täyttäville kalastusalueille ja kalatuotteille.

• FAO Fisheries Department (Arkistoitu – Internet Archive), joka julkaisee SOFIA-raportteja (Arkistoitu – Internet Archive) (State of World Fisheries and Aquaculture) joka toinen vuosi (englanniksi)
  • State of World Fisheries – yhteenveto FAO:n SOFIA 2004 -raportista, GreenFacts (englanniksi)
• Ryöstökalastus (Arkistoitu – Internet Archive), WWF Suomi
  • Meren herkkuja, ole hyvä! – WWF:n kalaopas kuluttajalle (pdf)
• Liikakalastus (Arkistoitu – Internet Archive), Greenpeace
• Mayell, Hillary (2001): Overfishing Long Ago Tied to Modern Ecosystem Collapse. National Geographic. (englanniksi)
• Fished Out: The Rise and Fall of the North-American Cod Fishery (Arkistoitu – Internet Archive), CBC Archives (englanniksi)
• Marine Stewardship Council (englanniksi)
• ^[vanhentunut linkki Ylikalastus vie geenitkin vedestä]^{[vanhentunut linkki]}