Liettualaiset

Liettualaiset polveutuvat useista balttiheimoista, jotka asuivat nykyisen Liettuan alueella. Ensimmäinen kirjallinen maininta liettualaisista on teoksessa Annales Quedlinburgensis vuodelta 1009. Liettualaiset kääntyivät kristinuskoon vuonna 1387.^[5] Liettuan suuriruhtinaskunnan (1263–1795) myötä Liettuan balteille alkoi kehittyä yhteinen kansallishenki. Puola-Liettuan (1569-1795) aikana kehittyivät läheiset suhteet puolalaisten ja liettualaisten välille, vaikka ne eivät aina ole olleetkaan hyvät.^lähde?

Ensimmäinen liettuaksi julkaistu kirja on katekismus (Catechismusa prasty szadei). Sen julkaisemisen toteutti Martynas Mažvydas vuonna 1547 Königsbergissä.^[6] Liettuan kieli oli pitkään toisarvoisessa asemassa ja yläluokka käytti kielenään saksaa tai puolaa. Tämä tilanne johti kielen puhujien määrän vähenemiseen ja sitä myöten myös liettualaisten määrän vähenemiseen, kun monet liettualaiset omaksuivat puolalaisen tai saksalaisen identiteetin. Tilanne paheni Venäjän keisarikunnan hallitessa Liettuaa, tällöin alkoivat voimakkaat venäläistämistoimet liettualaisia vastaan ja liettuan käyttö yleisillä paikoilla kiellettiin. Tuolloin pelättiin jopa liettuan kielen ja kansallisen identiteetin häviämistä kokonaan^{kenen mukaan?}.^lähde?

Maaorjuus lakkautettiin Liettuassa 1860-luvun alussa.^[7] Puolan kapinan yhteydessä vuosina 1863–1864 liettualaiset nousivat kapinaan Venäjän herruutta vastaan, mutta heidät kukistettiin verisesti.^[8] 1800-luvun lopussa alkoi liettualaisten kansallinen herääminen. Liettua itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja liettualle saatiin virallinen kirjakieli. Uusi Liettuan valtio sai kuitenkin vain pienen osan niistä alueista joita se oli historian aikana hallinnut. Liettuan historiallinen pääkaupunki Vilna joutui Puolalle Puolan-Liettuan sodan jälkeen. Memelin mandaattihallintoalue luovutettiin Saksalle 1939. Neuvostoliitto miehitti Liettuan samana vuonna ja Liettuasta tuli Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta. Liettualaiset yhteisöt Itä-Preussissa tuhoutuivat melkein kokonaan sodan aikana, kun suurin osa heistä pakeni Saksaan muiden alueen asukkaiden tavoin vuonna 1944.^lähde?

 

Suurin liettualaisten keskittymä on Liettuassa, jossa oli vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan 2 815 700 etnistä liettualaista. Liettualaiset voidaan jakaa viiteen alaryhmään, jotka ovat žemaičiait, suvalkiečiait, aukštaičiait, dzūkait ja prūsait^[9]. Näistä viimeinen ryhmä, prūsait, olivat Itä-Preussissa asuneita liettualaisia ja he ovat nykyisin^milloin? hävinneet lähes täydellisesti. Suurissa kaupungeissa asuvat liettualaiset eivät yleensä miellä itseään kuuluvaksi mihinkään näistä ryhmistä, vaan mieltävät itsensä pelkiksi liettualaisiksi. Vanhoja liettualaisia vähemmistöjä on Puolassa, Valko-Venäjällä, Saksassa sekä Latviassa.^lähde?

Siirtolaisuus on luonut suuria liettualaisyhteisöjä ympäri maailmaa, tahti on kiihtynyt sen jälkeen kun Liettua liittyi Euroopan unioniin, mikä mahdollistaa työvoiman vapaan liikkumisen. Eniten liettualaisia on siirtynyt Yhdysvaltoihin, Britanniaan, Kanadaan, Saksaan, Irlantiin ja Espanjaan. Liettuassa on vaara että suuresta maastamuuttajien määrästä ja alhaisen syntyvyyden takia Liettuassa tullaan törmäämään vakaviin väestöllisiin ongelmiin lähitulevaisuudessa^{milloin?kenen mukaan?}.^lähde?

Liettuan väestö on geneettisesti hyvin homogeenistä ja erot vähemmistöjenkin välillä ovat pieniä^[10]. Vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen mukaan liettualaiset ovat sukua slaaveille sekä suomalais-ugrilaisille kansoille. Liettualaisten läheisimmät geneettiset sukulaiset ovat latvialaiset ja virolaiset^[11]. Liettualaisista 14 prosentilla on CCR5-D32-geeni, joka aiheuttaa immuniteetin HI-virukselle. Muunnoksen oletetaan syntyneen mustan surman vaikutuksesta väestöön.^[12]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Liettualaiset Wikimedia Commonsissa