Lastensuojelu Suomessa

Vanhemmat tai muut huoltajat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen hoidosta ja hyvinvoinnista. Viranomaisten tulisi tukea huoltajia tässä tehtävässään.^[3] Äärimmäisissä tilanteissa lapsi voidaan kuitenkin siirtää pois huoltajiltaan.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaan lapsiperheillä on oikeus saada kunnalta apua arkeensa, vaikka eivät olisikaan lastensuojeluasiakkaita.^[4]

Lastensuojelun piiriin tullaan yleensä lastensuojeluilmoituksen perusteella. Monilla viranomaisilla on ilmoitusvelvollisuus tapauksissa, joissa he havaitsevat lapsen hoidon tai olosuhteiden olevan heikot. Ilmoitus tulee tehdä jo kun epäilee, että lapsen lastensuojelun tarve tulee selvittää.^[5]

Varhaista puuttumista pienten merkkien ja huolien perusteella on alettu korostaa lasten hoidossa ja suojelussa 2000-luvulla. Tällä periaatteella on tavoiteltu sitä, että asioita olisi helpompi korjata ennen kuin lapsen tai nuoren tilanne on kriisiytynyt.^[6][7] Tämän tyyppisestä lapsista ilmoittelusta katsotaan myös seuranneen ongelmallista lastensuojelutoimintaa etenkin kehityshäiriöisten lasten kohdalla.^[8]

Jos lapsi on välittömässä vaarassa, lapselle voidaan järjestää kiireellisesti sijaishuoltona hänen tarvitsemansa hoito ja huolto.^[9]

Lapsi voidaan sijoittaa kiireellisesti joko vastaanottoperheeseen tai vastaanotto-osastolle.

Pääartikkeli: Huostaanotto

Lapsi, jota huoltajat eivät pysty hoitamaan, voidaan ottaa huostaan ja sijoittaa hoitoon laitokseen tai perheeseen. Vakavissa tapauksissa sosiaalitoimella on velvollisuus huostaanottoon.^[10] Huostaanoton pelkääminen estää toisinaan perhettä hakemasta apua^[11].

Lastensuojelun jälkihuolto on tukimuoto, jota voi saada sijoitettuna ollut lapsi sijoituksen päätyttyä enintään 25–vuotiaaksi.^[12] Jälkihuollon tehtävänä on tukea nuorta itsenäistymisessä, kuten raha-asioissa, opiskeluun, työhön ja asumiseen liittyvissä asioissa.^[13] Jälkihuoltoa on velvollisuus järjestää, jos lapsi on ollut sijaishuollossa tai avohuollon tukitoimena sijoitettuna yli puolen vuoden ajan. Jälkihuollon toteuttamista varten laaditaan jälkihuoltosuunnitelma. Jälkihuolto päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun se on alkanut tai lapsen täyttäessä 25 vuotta^lähde?.^[14]

Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi toukokuussa 2012 lastensuojeluselvityksen, jonka mukaan kuntien hoitamassa sijaishuollon valvonnassa oli huomattavia puutteita. Kunnissa oli liian vähän päteviä sosiaalityöntekijöitä, eikä kuntien sosiaalihuollon valvonta pysynyt Etelä-Suomen Sanomien mukaan lastensuojelun kasvun perässä. Laitosten valvonta koostui lehden mukaan lähinnä niiden lähettämiin raportteihin perehtymisestä. Selvityksen mukaan sosiaaliviranomaisten ja nuoren tapaamiskerrat jäävät vähimmillään harvempaan kuin yhteen kertaan vuodessa velvoitetun puolivuosittaisen suunnitelmanteon sijaan.^[15]

Valtiontalouden tarkastusviraston 2012 vuosikertomuksen mukaan lain vaatimukset toteutuvat vain alle puolessa Suomen kunnissa. Lastensuojelun laatusuositusten mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saisi olla 20–30 lasta vastuullaan.^[16] Kuitenkin Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinosen mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saattoi olla 2012 yli 120 lasta huolehdittavanaan.^[17]

Esimerkiksi Hämeenlinnassa yksi työntekijä hoiti 2012 noin 70 lasta ja tehtäviin oli vaikea saada päteviä työntekijöitä. Lastensuojeluilmoitusten määrä oli kasvanut kuudessa vuodessa yli 400 %. Tähän oli vaikuttanut lakimuutos.^[18] Turussa yhtä työntekijää kohti oli 90 ja Tampereella 60 asiakasta ja pätevien työntekijöiden rekrytoiminen oli vaikeaa.

Vuoden 2011 lopulla pätevien sosiaalityöntekijöiden määrä oli aluehallintoviraston mukaan laskenut niin, että vain 58 prosenttia lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä oli päteviä.^[19]

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Aija Strömin mukaan noin 20–30 prosenttia sosiaalityöntekijöistä oli kouluttamattomia eli epäpäteviä ja suurin osa heistä työskenteli lastensuojelun toimialalla.^[20].

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ilmoitti toukokuussa 2012 aikovansa tutkia, miten 15 eteläsuomalaista kuntaa olivat valvoneet lastenkotiin sijoitettujen lasten lainmukaista kohtelua.^[21][22] Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston vuoden 2012 selvityksen mukaan viraston alaisista kunnista 88 alueella vain 62 prosenttia lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä omasi kelpoisuuden työhönsä.^[23]

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mielestä lastensuojelun puutteet Helsingissä vaaransivat vakavasti perusoikeuksia. Laissa säädettyjä määräaikoja ei ole pystytty noudattamaan, ja vuoden 2011 lopulla laiminlyönnit koskivat liki 20 prosenttia ilmoituksista ja noin 25 prosenttia selvityksistä.^[24]

Vuoden 2012 lopulla Suomessa oli 80 000 lastensuojelun avohuollon asiakasta.^[25]

Tammikuussa 2012 lastensuojelun asiantuntijat olivat sitä mieltä, että vanhempien ja päiväkotien yhteistyötä lastensuojelun kanssa esti jälkimmäisen huono maine. Lastensuojelun puuttuminen nähtiin asiantuntijoiden mukaan rangaistuksena, eikä auttavana toimena. Lastensuojelu samaistettiin huostaanottoon.^[26] Satakunnan kansan mielestä vuonna 2008 lastensuojelu oli vinoutunut siinä mielessä, että varhaisen puuttumisen sijaan oli jouduttu turvautumaan kalliisiin korjaaviin toimiin. Huostaanotettujen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä oli lisääntynyt vuosi vuodelta.^[27]

Sijaisvanhempien etujärjestöt puolestaan ovat arvostelleet oman asemansa heikkoutta. Perhehoitoliiton toiminnanjohtajan Pirjo Hakkaraisen mielestä sijaisvanhempien juridiset oikeudet ovat heikot. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Islannissa, Suomessa ei ole mahdollista hakea lapsen pysyvää huostaanottoa. Huostaanotetun lapsen vanhemmat saavat siis anoa huostaanoton purkua yhä uudelleen. Varsinais-Suomen sijoituslasten vanhempien puheenjohtaja Arto Takala taas oli sitä mieltä, että biologisten vanhempien tahto ajoi usein lapsen edun edelle. Kun sijaisvanhempien kädet ovat sidotut, on usein lapsen avoimuudesta kiinni, kuinka todenmukainen kuva kodin oloista saadaan.^[28]

Vuoden 2012 alussa voimaan tullut lakimuutos velvoitti kuntia järjestämään huostaan otetuille ensisijaisesti perhehoitoa. Lastensuojelun Keskusliiton 2011 selvityksen mukaan kunnat ja biologiset vanhemmat olivat usein suosineet laitoshoitoa perhehoidon kustannuksella. Huostaanoton yleisimmät syyt olivat Helsingin, Espoon ja Vantaan sosiaalitoimien mukaan aikuisen päihdeongelmat, perheväkivalta, mielenterveysongelmat ja vanhemmuuteen liittyvät vaikeudet.^[29] Lastensuojeluilmoituksia tehdään myös kateudesta ja kiusaksi.^[30] ==Lastensuojelu liiketoimintana== Yhden sijoitetun lapsen laitoshoito maksaa keskimäärin 100 000 euroa vuodessa. Sijaisperhehoidon kulut jäävät neljännekseen tästä, eli noin 25 000 euroon. Esimerkiksi Tampereella sijaisperhe sai vuonna 2012 kokoaikaisesti sijoitetusta lapsesta hoitopalkkiota 1 200–1 740 euroa kuussa, riippuen lapsen iästä ja sijoituksen kestosta. Vähimmäispalkkio oli lakisääteinen 650 euroa. Tampereella päälle tulee 450–650 euroa verottomia kulukorvauksia, käynnistymiskorvauksia ja mahdollisia hoitopalkkioiden korotuksia erityishoidettavuuden perusteella. Lisäksi sijaisperheelle saatetaan maksaa päivystyksestä varallaolo- tai päivystyskorvausta. Sijaisperhe voi saada myös lomatukea, kilometrikorvausta ja sovitusti korvauksia vapaa-ajakseen palkkaamansa hoitajan kustannuksista. Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan toiminta on täysin bisneslogiikan mukaista ja sijaishuolto on varsin luonteva liiketoiminnan kohde: kysyntä kasvaa, tehtävä on selkeä, valvonta ja laaduntarkkailu puuttuu, kunta palveluiden maksajana on takuuvarma, ja asiakkaat ovat heikkoja. Rimpelän mukaan edelleenkään ei tiedetä, millaisia tuloksia ja vaikutuksia lasten sijoittamisella on. Valvonnan puutteen takia on mahdotonta arvioida, milloin lapset perheineen ovat toipuneet, ja sijaishuolto voitaisiin purkaa. "Taloudellisesti osaamattomat kunnat ovat luoneet tilanteen, jossa kysyntä ja tarjonta ovat epätasapainossa. Lapsibisnestä ei valvo kukaan." Rimpelän mukaan ehkäisevä perhetyö tulisi lasten ja nuorten sijoittamista paljon halvemmaksi. Taloussanomat katsoo lastensuojelun olevan tuottoisa bisnesala, joka tarjoaa mahdollisuuksia konsulttifirmoille, rekrytoijille ja monenkirjaville koulutuspalveluille, sekä sijoittajille.^[31]

Lasten huostaanotto on Suomessa noin 620 miljoonan euron liikeala. Alan markkinoilla ulkomaalaisten pääomasijoittajien omistamat sosiaali- ja terveysalan yhtiöt, kuten Mehiläinen, Attendo, Mikeva ja Mainio Vire pyrkivät kasvuun alalla. Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhosen mukaan vajaat 70 prosenttia lastensuojelulaitosten ja perhekotien hoitopäivistä hankittiin 2012 yksityiseltä sektorilta.^[32] Lokakuussa 2012 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esitti mahdollisuutena kuntien lasten sijaishuollon siirtämistä kilpailuttamisen ulkopuolelle. Hänen mielestään voittoa tavoitteleva liiketoiminta ei sovi lastensuojeluun. Myös ministeri Guzenina-Richardson painotti avohoidon kehittämistä ja ongelmien aikaista selvittämistä. Hän kiisti kuntien voitonpyynteet huostaanotoista ansaituilla valtiontuilla, sanoen että "sijoitusten kustannukset ovat kuitenkin niin korkeat, että sellainen ajattelu, jonka mukaan huostaanotto olisi kannattava kunnalle, ei ole ihan pitävää"^[33]

• Mannerheimin Lastensuojeluliitto
• Lastensuojelun Keskusliitto
• Ensi- ja Turvakotien liitto ry
• Pelastakaa Lapset ry
• Parasta Lapsille ry
• Lapsi 2000

• Lapsen kaltoinkohtelu
• Lapsen hyväksikäyttö
• Lapsityö

• Lastensuojelulaki (417/2007).

• Bardy, Marjatta (toim.): Lastensuojelun ytimissä. 
Helsinki : Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2009.
• Paavilainen, Marko: Ristiaallokosta lapsen oikeuksiin. Lastensuojelun yhteistoiminnan historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-318-0
• Räty, Tapio: Lastensuojelulaki – käytäntö ja soveltaminen. (3., uudistettu painos) Helsinki: Edita, 2015. ISBN 978-951-37-6673-3

• Lastensuojelun käsikirja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
• Findikaattori: Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0–17-vuotiaat (aikasarja vuodesta 1991 alkaen).
• Hintikka, Kaisa: Varhainen puuttuminen valtasuhteena. Huoli, valta ja tiedon tuottaminen varhaisen puuttumisen käytännöissä. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Epäluottamus lastensuojelua kohtaan ei syntynyt tyhjästä. Yle 17.1.2014.