Lahoaminen

Lahoamiseksi kutsutaan tapahtumaa, kun bakteerit ja sienet hajottavat kuollutta eliötä hapellisessa ympäristössä. Toisin kuin mätäneminen, lahoaminen ei tuota voimakasta hajua. Lahoaminen luokitellaan hitaaksi palamiseksi, eli aineen reaktioksi hapen kanssa ilman liekkiä.

Lahoamalla hajoavaa ainesta ovat luonnossa tyypillisesti puu sekä lehdistä, neulasista ja muusta kasviaineksesta muodostuva karike. Puun lahotessa kaarna lahoaa ensimmäisenä, jolloin lahottajina ovat kaarnakuoriaiset. Pari vuotta myöhemmin puuta alkavat lahottaa sienet. Lopulta sammalet peittävät puun ja vähitellen puuaines maatuu kokonaan.^[1]

Puulla lahot voidaan hajoamistavan mukaan jakaa kolmeen lahotyyppiin eli ruskolahoon, valkolahoon ja katkolahoon. Puun lahoamista on perinteisesti torjuttu tervalla ja nykyisin myös erilaisilla pintakäsittely- ja kyllästysaineilla. Nämä pintakäsittelyaineet suojaavat puuta kosteudelta ja samalla estävät lahoamista aiheuttavien homeiden ja sienten pääsyä vaikuttamaan puuhun.^[2]

Puun kasvunaikaisina lahottajina toimivat juurikäävät ja mesisienet kuten pohjanmesisieni. Puun pintavaurioihin pesiytyy helposti verinahakkasieni (Stereum sanguinolentum) alkaen lahottaa puuta. Rakennuksissa lahottajina esiintyviä lahottajasieniä ovat esimerkiksi lattiasieni (Serpula lacrymans), kellarisieni (Coniophora puteana) ja kelokääpä (Antrodia sinuosa).

Monet eliölajit tarvitsevat lahopuuta elääkseen. Lahoamisen edetessä eri lahottajaeliöt seuraavat toinen toistaan muodostaen ekologisen sukkession ja tämän seurauksena lahoamisen eri vaiheissa lahopuulla elävät eri eliöt. Lahopuilla esiintyvistä lajeista monet ovat metsätalouden tehostuessa harvinaistuneet. Lahopuissa elävät useat hyönteislajit.^[3] Jotkut hyönteislajit ovat erikoistuneet tietyssä lahoamisvaiheessa olevaan puuhun. Myös valkoselkätikka elää lahopuumetsissä.^[4]