Kurdistanin työväenpuolue

PKK:n aseelliset siivet ovat HPG (Hêzên Parastina Gel) ja PJAK (Partiya Jiyana Azad a Kurdistanê). Järjestöllä on myös edustajia KCK:ssa.^[10]

Kurdit olettivat, että he saavat oman itsenäisen valtion ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun eurooppalaiset piirsivät Lähi-idän uudet rajat, mutta Turkin johtaja Kemal Atatürk otti suurimman osan alueesta hallintaansa ja aloitti joukkoteloitukset kurdien asuttamilla alueilla.^[10] Kesäkuussa 1934 hyväksytty laki 2510 jakoi Turkin alueet kolmeen ryhmään: ”(1) alueisiin, jotka varataan turkkilaisen kulttuurin omaavien henkilöiden asuinalueeksi; (2) alueisiin, joille ei-turkkilaista kulttuuria edustavat ihmiset voidaan siirtää sopeuttamiseksi turkkilaiseen kulttuuriin; (3) täydellisesti evakuoitaviin alueisiin.” Kurdikulttuuria ryhdyttiin turkkilaistamaan, eikä kurdien olemassaoloa tunnustettu. Vuonna 1936 armeija valtasi Dersimin kurdialueen ja murhasi 40 000 ihmistä.^[11] Turkin hallitus kutsui kurdeja pitkään "vuoristoturkkilaisiksi".^[12] Kurdien alue oli vuoteen 1966 asti suljettua sotilasaluetta.^lähde?

 

Vuonna 1978 Abdullah Öcalan perusti opiskelutoveriensa kanssa Kurdistanin työväenpuolue PKK:n ja 1980-luvulla alkoi kurdien aseellinen 'kansannousu' Öcalanin johdolla. PKK:n toimintaan ovat kuuluneet sissi-iskut Turkin armeijaa vastaan ja konfliktissa on kuollut yli 50 000 ihmistä.^[11] PKK järjesti vuodesta 1978 sissi-iskuja, sabotaasia, väijytyksiä, mellakoita ja mielenosoituksia Turkkia vastaan. PKK toimi myös niitä kurdeja vastaan, jotka eivät suostuneet toimimaan sen kanssa yhteistyössä tai tukivat hallitusta.

Vuoden 1980 sotilasvallankaappauksen jälkeen Öcalan ja hänen lähimmät avustajansa pakenivat Syyriaan.^[2] Vuonna 1984 PKK alkoi toimia tehokkaammin järjestäen propagandaa, sissi-iskuja, pidätyksiä ja jopa itsemurhapommituksia armeijan ja poliisien kohteita vastaan. Hallituksen sotilaita, poliiseja, viranomaisia ja PKK:ta vastustavia kurdijohtajia kidnapattiin ja surmattiin. Sabotaasiteot jatkuivat, ja PKK sieppasi myös turisteja mutta vapautti heitä myöhemmin. PKK toimi 1980- ja 90-luvuilla yleensä Turkissa, mutta joskus myös Irakissa ja Iranissa. Hallitus vastasi monin toimin: vuonna 1982 perustuslaissa kiellettiin separatismi, vuodesta 1983 julistettiin kurdialueille poikkeustila, vuodesta 1985 perustettiin kyläkaarteja ja kurdin kieli kiellettiin laissa.^[13] Vielä vuoteen 1991 asti kurdin kielen käyttö oli kokonaan kielletty vankeuden uhalla.^[14]

PKK:n jäsenistö koostui pääosin maatyöläisistä sekä maaseutu- ja kaupunkiköyhälistöstä, mutta sen riveissä oli myös koulutettuja kurdeja. Suurin osa sisseistä oli kotoisin Kaakkois-Turkin maaseudulta. Nuoria kurdinaisia liittyi mukaan vapaaehtoisina, ja heitä oli jopa kolmasosa aktiivijäsenistä. He saivat saman sotilaskoulutuksen kuin miehet ja osallistuivat taisteluihin miesten rinnalla. Aktiivijäseniä PKK:lla oli puoli miljoonaa. Sissejä oli 1990-luvun puolivälissä yli 15 000. Vuoristossa sissit saivat tukea paikallisilta maanviljelijöiltä ja paimentolaisilta. Euroopassa asuneet kurdit perustivat kansalaisjärjestöjä, jotka toimivat PKK:n tukena. Puolue rakensi myös verkoston, joka keräsi rahoitusta. PKK:n päätöksenteko oli jaettu Öcalanin ja sotilaskomentajien kesken siten, että Öcalan teki poliittiset ja ideologiset päätökset ja sotilaskomentajat operationaaliset päätökset. Ongelmaksi muodostui se, että suurin osa Turkin kurdeista ei tukenut PKK:n tavoitteita.^[2]

PKK muutti toimintatapojaan ja ideologiaansa 80-luvun lopusta alkaen. PKK ei enää hyökännyt pelkästään kurdialueiden sotilas- ja poliisikohteisiin vaan myös turkkilaisalueisiin. 1990-luvun alussa Turkin hallituksen PKK:n pois kitkemiseksi tekemä väkivalta oli pahimmillaan. Hallituksen palkkaamat kuolemanpartiot tappoivat kurdien asiaa ajaneita toimittajia ja aktivisteja. Poliisi kidutti kurdeja ja niitä tukevia aktivisteja.^[13] Hallituksen joukot hävittivät tuhansia kurdikyliä pakkosiirtäen kurdeja niistä pois.^[15]

Vuonna 1998 Turkin armeija uhkasi hyökätä Syyriaan, mikäli Syyrian presidentti Al-Assad jatkaa Öcalanin suojelemista. Uhkauksen seurauksena Öcalan häädettiin Syyriasta.^[2] Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA ja Turkin tiedustelupalvelu kaappasivat Öcalanin vuonna 1999 Kenian Nairobista, missä hän oli piilotellut Kreikan suurlähetystön suojissa. Öcalan tuomittiin kuolemaan maanpetturuudesta ja terrorismista, mutta Turkin lakkautettua kuolemantuomion Öcalanin tuomio muuttui elinkautiseksi vankeudeksi. Myöhemmin selvisi, että CIA oli asettanut ehdoksi Öcalanin pidätyksestä "kuolemantuomion lakkauttamista kokonaan Turkissa". Kun Öcalan pidätettiin, PKK julisti virallisesti yksipuolisen tulitauon, mikä ei täysin lopettanut Turkin armeijan toimia kurdeja vastaan. Turkin armeija hyökkäsi vuonna 1999 Irakiin vetäytyviä kurditaistelijoita vastaan. Öcalanin pidätyksen jälkeen monet Turkkilaiset sanomalehdet ja televisiokanavat ilmoittivat PKK:n hävinneen lopullisesti.^[16] Kunnes vuonna 2004 Murat Karayılanin johtama PKK:n aseellinen siipi, HPG (Kansan puolustusjoukot, ent. ARGK) julisti kuitenkin lopettavansa yksipuolisen tulitauon, jota se oli pitänyt yllä Öcalanin kiinnijäämisestä lähtien, ja ilmoitti PKK:n jatkavan toimintaansa.

Vuodesta 2004 lähtien PKK:ta on johtanut Murat Karayilan. Hänen aikanaan PKK aloitti sissitoiminnan uudestaan. 2006 monen pommi-iskun tekijäksi epäiltiin PKK:sta eronnutta TAK ryhmää. 7. lokakuuta 2007 PKK:laiset väijyttivät ja tappoivat 15 erikoisjoukon sotilasta ja haavoittivat kolmea. Isku oli verisin PKK:n tekemistä 90-luvun jälkeen. Vuonna 2008 Turkin armeija teki Irakin puolelle ilmaiskuin ja maajoukoin "operaatio Auringon" kyeten tappamaan kymmeniä sissejä. Vuonna 2009 Turkissa alkoi ensimmäinen kurdinkielinen televisiokanava ja pääministeri Erdoğan tarjosi kurdeille joitain myönnytyksiä kuten kylien nimien palautamisen kurdinkielisiksi. Samalla PKK aloitti 6. tulitaukonsa. Kuudes tulitauko loppui, kun hallitus kielsi ja hajotti pidätyksin kurdien vaaleissa samana vuonna voittaneen DTP puolueen.^[17]

PKK on vuodesta 2004 aktivoinut toimintaansa Iranissa, missä se toimii iranilaisen siipensä PJAK:n (myös Pejak) nimissä. Turkki epäilee, että Yhdysvallat tukisi PKK:ta salaisesti. Yhdysvaltalainen yksityinen turvallisuusalan yritys Xe (Blackwater) oli myöntänyt myyneensä PJAK:ille aseita. Xe:ta (Blackwater) ei kuitenkaan voitu tuomita, koska PKK:n aseellinen siipi PJAK ei ollut terroristijärjestöjen listassa. Arvioiden mukaan Turkki on kuluttanut yli 300 miljardia dollaria PKK:n vastaiseen sotaan, Turkin armeijan mukaan 800 miljardia dollaria. Vuonna 2010 PKK:lla oli yli 11 000 jäsentä ja sen vuositulot olivat yli 760 miljoonaa euroa. PKK:lla on Turkissa yli 5 miljoonaa tukijaa ja Euroopassa lähes miljoonaa tukijaa (arvioitu).^[11] Kesällä 2011 PKK laajensi toimintansa täysimittaiseksi sodaksi, ensi kertaa sitten 90-luvun.^lähde?

• Rendezvous with the PKK BBC News. 29.7.2008. Viitattu 25.11.2018 (englanniksi).
• Rocket attack 'kills six' at Turkish naval base BBC News. 31.5.2010. Viitattu 25.11.2018 (englanniksi).
• Salih, Mohammed A.: Kurdit pelkäävät uutta sotaa maailma.net. 12.3.2007. Viitattu 25.11.2018.
• [1]PKK:n uutistoimisto (Arkistoitu – Internet Archive)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurdistanin työväenpuolue Wikimedia Commonsissa