Kotkansaari
Kotkansaari on saari Suomenlahden pohjoisrannikolla Kotkassa. Kotkan kaupungin keskusta sijaitsee saarella. Saarella on asemakaavassa kaikkiaan viisi kaupunginosaa, eli Kotkansaari 1, 2, 3 ja 4 sekä Katariina (5). Kaupunginosien 1–4 asukasluku on 10 519 ja Katariinan 698 (31.12.2016).[1]
Kotkansaari | |
---|---|
Kaupunki | Kotka |
Kaupunginosa nro | 1. 2. 3. ja 4 |
Väkiluku | 10 519[1] (31.12.2016) |
Postinumero(t) | 48100 |
Maantiede
muokkaaKotkansaaren erottaa Hovinsaaresta kapeimmillaan noin 15 metrin levyinen Kivisalmi. Saaren korkein kohta on Haukkavuoren näkötornin alue. Sapokanlahti työntyy kapeana saaren sisäosiin. Luonnontilaista rantaa on jäljellä lähinnä Katariinan kaupunginosassa saaren eteläosassa.
Historia
muokkaaKotkansaari kuului jo keskiajalta Kyminkartanon maihin. 1790-luvulla Venäjän valtio lunasti alueen Ruotsinsalmen merilinnoituksia varten, ja Kotkansaarelle muodostui Ruotsinsalmen linnoituskaupunki. Saarella olleet linnoitukset ja linnoituskaupunki tuhoutuivat suureksi osaksi Krimin sodassa (Oolannin sota) vuonna 1855.
Kymin kunnan teollistumisen myötä Kotkansaaren asukasluku alkoi nousta uudelleen ja 1870-luvun lopulla se oli noin 1 000. Ruotsinsalmen linnoituskaupungin raunioille alkoi muodostua Kotkan kaupungin keskusta. Saarelle perustettuja sahoja olivat vuonna 1871 valmistunut Carl Henrik Ahlqvistin ja Johan Friedrich Hackmanin yhteisesti perustama saha, jota alettiin kutsua uusien sahojen rakentamisen myötä Vanhaksi sahaksi, sekä vuonna 1872 norjalaisen yhtiön W. Gutzeit & Co perustama saha, joka oli valmistuessaan Suomen suurin.
Sahaa nimitettiin myöhemmin Norjan sahaksi ja sen tehdasalueen ulkopuolella oli kaksi luhtikäytävällistä asuinrakennusta, Kirkkopytinki ja Herrojen pytinki, joissa asuivat sahan norjalaiset työnjohtajat ja ammattimiehet. Tällaiset kaksikerroksiset sivukäytävätalot ovat ainutlaatuisia Suomessa.[2]
Kotkansaarelle syntyneen teollisuusyhdyskunnan ylin järjestyksenvalvoja oli vielä 1870-luvun alkupuolella Hovinsaaren kruununpuiston metsäntarkastaja. 1870-luvun puolivälissä Kotkansaari sai ensimmäisen järjestysmiehensä, postin, lennättimen, majatalon ja tullikamarin. Valtiovalta ryhtyi 1874 valmistelemaan kaupungin perustamista.[3] Kotkan kaupunki erotettiin Kymin kunnasta 1879. Alkuvaiheessa kaupunkiin kuuluivat vain Kotkansaari ja Hovinsaaren eteläosat. Kotkansaari sai rautatieyhteyden Kouvolan kautta vuonna 1890, jolloin Kotkan rata valmistui.
Asemakaava ja kadut
muokkaaRuotsinsalmen linnoituskaupungin aikana Kotkansaarella oli jo suppea asemakaava, jossa nykyinen Kirkkokatu oli pääkatuna. Kotkan kaupungin vanhin asemakaava on vuodelta 1878. Kaava laadittiin pääpiirteissään Ruotsinsalmen linnoituskaupungin katujen suuntaiseksi ruutukaavaksi, tosin Kotkansaaren kallioisuutta pidettiin ongelmana jäykän neliömäiselle kaavalle. Kaavaa laajennettiin vuonna 1891, jolloin muun muassa Kirkkokadun sijaan Aleksanterinkadusta (nykyinen Keskuskatu) suunniteltiin puistokatu. Seuraavan asemakaavan suunnittelivat Valter Thomé ja Hugo Lilius, ja se hyväksyttiin vuonna 1917. Tässä kaavassa vanhan ruutukaavan ympärille suunniteltiin maastoon enemmän mukautuvia aukioita, puistoja ja katuja. Kaavaan tehtiin uudistuksia ja lisäyksiä vuonna 1923 (Birger Brunila) ja 1927 (Otto-Iivari Meurman).[4]
Kotkansaaren ruutukaavan tärkeimmät kadut ovat lounaasta koilliseen kulkevat Satamakatu, Kirkkokatu, Keskuskatu, Kymenlaaksonkatu ja Puutarhakatu sekä näitä risteävät luoteesta kaakkoon kulkevat Koulukatu, Kotkankatu, Kapteeninkatu, Kaivokatu, Ruotsinsalmenkatu ja Kauppakatu. Tammikatu ja Puistotie kulkevat Katariinan kaupunginosaan, johon kuuluvat Kotkansaaren eteläosat.
Kotkan kadunnimistössä oli alun perin useita nimiä, jotka periytyivät tsaarinvallan ajalta ja nimettiin uudelleen vuonna 1937. Näitä ovat Aleksanterinkatu (nykyinen Keskuskatu), Katariinankatu (Kymenlaaksonkatu) ja Konstantiininkatu (Koulukatu). Muita muutoksia kadunnimissä verrattuna vuoden 1923 asemakaavaan on esimerkiksi Koulukatu (nykyinen Kauppakatu), Iso Satamakatu ja Pieni Satamakatu (nykyinen Ruotsinsalmenkatu), Kauppamiehenkatu (nykyinen Kaivokatu), Postikatu (nykyinen Kotkankatu) ja Bulevardinkatu (nykyinen Puistotie).[5]
Arkkitehtuuri
muokkaaSaaren vanhinta rakennuskantaa ovat Ruotsinsalmen linnoituskaupungin aikaiset Pyhän Nikolaoksen kirkko (1801, uusklassismi), joka mainitaan usein Kotkan vanhimpana rakennuksena sekä Ruotsinsalmen merilinnoitukseen kuuluneet Fort Katarinan rauniot. Pieneen Ruotsinsalmen merilinnoitukseen kuuluneeseen linnoitusrakenteeseen, Redutti Kotkaan, on perustettu yrttipuutarha.
Vanhaa puutaloarkkitehtuuria edustavat Norjan sahan pytingit, jotka ovat norjalaisten kirvesmiesten rakennuttamia (1872), Ahlqvistin talo (S. Gripenberg 1878), Vanha paloasema (Th. Borchardt 1898, uusrenessanssi) ja Vapaakirkko Beetel (Kotkan Vapaakirkko, Arthur Gauffin 1914).
Vuosisadan vaihteen ja 1900-luvun alkupuolen arvokkaisiin kivirakennuksiin kuuluvat muun muassa:
- Stellan talo (Grahn, Hedman & Wasastjerna 1896)
- Kotkan kirkko (Josef Stenbäck 1898, uusgotiikka)[6]
- Kotkan lyseo (Usko Nyström, Albert Petrelius, Vilho Penttilä 1905)
- Kotkan konserttitalo (entinen työväentalo, Eliel Saarinen ja Herman Gesellius 1907, jugend)
- Suomen Pankin talo (nykyinen Kotkan Oikeustalo, Gustaf Nyström 1909)
- Globus (entinen kauppaopisto ja Kymenlaakson maakuntamuseo, von Essen, Kallio, Ikäläinen 1911)
- Tukkukaupantalo (Vilho Penttilä 1912, jugend)
- Satamakonttori (entinen Pohjoismainen Osakepankki 1908, laajennus Waldemar Aspelin 1914)
- Haukkavuoren näkötorni (entinen vesitorni, Jussi Paatela 1914)
- Heiliön talo (A. Toivonen 1909–1914)
- Kotkan Klubi (Sven Kuhlefelt 1926)
- Vuorelankulma (Kaarlo Könönen 1927, 1920-luvun klassismi).[7]
Funktionalismia edustavat Kotkan kaupungin rahatoimisto (entinen Suomalainen Säästöpankki, Pauli E. Blomstedt 1934) ja Kotkan kaupungintalo (Erkki Huttunen 1934).
Uudempaa merkittävää arkkitehtuuria ovat:
- Kotkan kaupunginkirjasto (Lauri Heinänen, Mikael Enegren, Juha Rouhiainen 1978)
- Valtion virastotalo (Kaarina Löfström 1994)
- Maretarium (David Newman ja Mirja Tommila 2002)
- Datariina (entinen Kotkan tyttölyseo, Georg Wikström 1937, V. J. Myyrinmaa 1956, uusimmat laajennusosat Mirja Tommila 2004 ja 2008)
- Suomen Puuvenekeskus (Ilmari Lahdelma, Rainer Mahlamäki 2008)
- Merikeskus Vellamo (Ilmari Lahdelma 2008),
- Satama Areena (Arkkitehtitoimisto ALA 2023).
Arkkitehtonisesti merkittävimpiin purettuihin rakennuksiin kuuluu Kotkan kauppahalli (Grahn, Hedman & Wasastjerna 1898, purettu 1974).
Puistot
muokkaaSibeliuksenpuisto on keskeinen, tyyliltään muotopuutarhaa edustava puisto Keskuskadun ja Kirkkokadun välissä. Ortodoksisen kirkon ympärillä sijaitsee maisemapuutarhaa edustava Isopuisto, joka on Kotkan vanhin puisto. Sapokan vesipuisto käsittää Sapokanlahden ympäristöä. Katariinan Meripuisto on Kotkansaaren uusin puistoalue saaren eteläosassa. Palotorninvuorenpuisto sijaitsee Kantasataman vieressä, Haukkavuorenpuisto Haukkavuoren näkötornin ympärillä ja Fuksinpuisto Puistotien varrella. Kotkansaaren länsiosissa sijaitsevia pieniä puistoja ovat Mutalahdenpuisto ja Lenininpuisto, jossa sijaitsee Leninin patsas. Patsas poistettiin Kotkan kaupunginvaltuuston päätöksellä lokakuussa 2022.[8]
Keskuskadun vieressä kulkeva lehmusbulevardi on osa Kotkan veistospromenadia, joka on laajentunut lisäksi Sibeliuksenpuistoon, Toivo Pekkasen puistoon, Haukkavuorenpuistoon, Kirkkokadulle, Kauppakadulle ja Puistotielle.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Väestö ikäluokittain ja osa-alueittain 31.12.2016 (pdf) Tilastotietoja 2016. Kotkan kaupunki. Arkistoitu 2.9.2017. Viitattu Viitattu 16.4.2019.
- ↑ Stora Enson Kotkan tehtaat Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 21.8.2013.
- ↑ Useita kirjoittajia: Kotkan historia 1, s. 91–92. Frenckellin Kirjapaino Oy, 1953.
- ↑ Useita kirjoittajia: Kotkan historia 1, s. 109–115. Frenckellin Kirjapaino Oy, 1953.
- ↑ Useita kirjoittajia: Kotkan historia 1, s. 104. Frenckellin Kirjapaino Oy, 1953.
- ↑ Kotkan kirkko ympäristöineen Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. Viitattu 21.8.2013.
- ↑ Kotkan arkkitehtuurikohteita Kotkan kaupunki. Viitattu 30.01.2018.
- ↑ Suomen viimeinen esillä oleva Lenin-patsas poistetaan ensi viikolla – myös patsaan jatkeena toimiva käsi lähtee Yle Uutiset. 29.9.2022. Viitattu 2.12.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- 01.01.1908 Eteenpäin : Kyminlaakson työväen joulujulkaisu no 1 Työväen asunto-oloista Kotkassa