Kirjastoauto

Suomessa toimi liikkuva kirjasto jo vuosina 1913–1914 silloisessa Helsingin maalaiskunnassa eli nykyisen Vantaan kaupungin alueella. Liikkuvista kirjastoista käytettiin Suomessa 1930-luvun loppuun asti nimitystä ”kirja-auto”.

Eduskunnassa esitettiin vuonna 1947 parin kirjastoauton käytön kokeilemista, ja seuraavalla vuosikymmenellä toimintaa oli Helsingin maalaiskunnan lisäksi Karjaalla, Munsalassa ja Nokialla. Kirjastoautoiksi rakennettuja autoja tuli vasta 1960-luvulla vuonna 1961 voimaan tulleen uuden kirjastolain myötä. Ensimmäisen varta vasten kirjastokäyttöön rakennettu kirjastoauto hankittiin Turkuun. Samainen auto on entisöity ja edelleen joissain yhteyksissä käytetty esiteltäessä kirjaston historiaa. Turkulaiset hankkivat kirjastoauton omilla varoillaan heti lain tultua voimaan vuonna 1961 ja pari vuotta tämän jälkeen kirjastoautot hankittiin valtion avustamina Lohjan maalaiskuntaan ja Urjalaan. Vuonna 1965 saatiin kirjastoautot Espooseen, Tammelaan ja Kangasalle, ja vuonna 1966 alkoi kirjastoautotoiminta Helsingissä ja Tampereella.^[1]

Suomen ensimmäiset kirjastoautot rakennettiin yleensä kuorma-auton alustalle, vaikka muutamissa tapauksissa perustana oli käytetty pakettiautoa. Pakettiautot olivat kuitenkin kirjastoautoiksi liian pieniä. Käytännössä alustalle oli voitava rakentaa noin 10 metrin pituinen kori, koska kirjakokoelma vei tilaa ja lisäksi autoon oli varattava kunnolliset yleisö- ja työskentelytilat. Vaatimukset auton koon suhteen merkitsivät sitä, että kirjastoauton alustaa valittaessa kyseeseen tuli vain suurehkon kuorma-auton tai vielä mieluummin linja-auton alusta. Suuri osa 1970-luvun kirjastoautoista oli rakennettu Sisun alustalle, mutta käytössä oli muitakin merkkejä, muiden muassa Ford, Bedford, Scania ja Volvo. Kirjastoautojen koreja ovat rakentaneet Kiitokori Oy Kausalassa, Ajokki Oy Tampereella, Nummela Oy Kaarinassa ja Erikoiskori Oy Iisalmessa.^[1]

Kirjastoauton henkilökunnalle on kuulunut varsinaisen lainaustoiminnan lisäksi erilaisia neuvontaan liittyviä tehtäviä. Kirjastoautojen reitit suunnitellaan usein siten, että autot käyvät muiden muassa koulujen, vanhainkotien ja erilaisten hoitolaitosten pihoilla. Normaalien kirjastoautojen ohella joissakin kunnissa on ollut myös monitoimiautoja, joiden varusteina on ollut erilaisia audiovisuaalisia laitteita. Kirjastoautotoimintaan on lisäksi vahvasti liittynyt sosiaalinen merkitys, koska kirjastoautot ovat perustehtävänsä ohella tarjonneet ihmisille kohtaamispaikan, jossa on voitu tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttavien kanssa.^[1]

Enimmillään Suomessa on toiminut yhtäaikaisesti 234 kirjastoautoa vuonna 1991.^[2] Vuonna 2018 kirjastoautojen määrä oli 135^[3] ja vuonna 2021 määrä näyttää vähentyneen entisestään.^[4] Kirjastoautojen tämänhetkinen käyttöikä on kahden vuosikymmenen paikkeilla.^lähde? Suomessa on järjestetty Kirjastoautopäiviä vuodesta 1992 lähtien noin joka toinen vuosi eri paikkakunnilla.^[5]

Ensimmäisen kirjastoauton Yhdysvalloissa perusti Mary Lemist Titcomb (1857–1932), joka oli huolissaan siitä, etteivät kirjastot saavuttaneet kaikkia ihmisiä. Gerstenslager-yhtiö erikoistui 1950-luvulla kirjastoautojen rakentamiseen.

Pohjoismaista kirjastoautotoiminta alkoi ensimmäisenä Norjassa Vestre Totenin kunnassa jo vuonna 1939. Siellä paikallinen leipuri, joka oli sivutoiminen kirjastonhoitaja, alkoi kuljettaa leipomotuotteiden ohella joka toinen sunnuntai pakettiautossaan kirjoja lukuhaluisille. Ruotsissa ensimmäinen kirjastoauto otettiin käyttöön vuonna 1948 ja Tanskassa vuonna 1957.^[1]

• Ninnu Holme ja Pasi Sivenius: Kirjastoautot Suomessa. [Porvoo]: Ninnu Holme, Pasi Sivenius, 2009.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirjastoauto Wikimedia Commonsissa

• Suomen kirjastoautot -sivusto esittelee Suomen entiset ja nykyiset kirjastoautot valokuvien kera
• Kirjastoauto kiertää Lieksan korpikylissä Ylen Elävä arkisto
• Ohjelmia Kirjastoautoista, Kirjastokaista-videoita
• Lehtonen, Jussi: Palvelut pyörillä. Liikkuvien palvelujen kehitysvaiheita. Tekniikan Waiheita, 1/05, s. 5–17. Tekniikan Historian Seura. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 21.8.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)