Kekkosen I hallitus

Kekkosen I hallitus oli Suomen tasavallan 33. hallitus. Se oli Maalaisliiton, Edistyspuolueen ja RKP:n muodostama porvarillinen vähemmistöhallitus, joka toimi 307 päivän ajan 17. maaliskuuta 1950 – 17. tammikuuta 1951.

Fagerholmin I hallitus erosi 1. maaliskuuta 1950. Seuraavana päivänä eduskunnan puhemies Urho Kekkonen ja eduskuntaryhmien edustajat kävivät keskustelemassa presidentti J. K. Paasikiven kanssa hallituskysymyksestä. Kekkonen ilmoitti 14. maaliskuuta ottaneensa vastaan tehtävän muodostaa hallitus. Kekkosen hallitus nimitettiin lopulta 17. maaliskuuta.^[1]

Ulkoministerinä yhtäjaksoisesti elokuusta 1944 lähtien toiminut, presidentti Paasikiven lähimpiin avustajiin ja neuvonantajiin kuulunut, puolueisiin sitoutumaton ammattiministeri Carl Enckell kieltäytyi ikäänsä ja heikentyneeseen terveyteensä vedoten enää jatkamasta tehtävässä, ja presidentti nimitti ulkoministeriksi Ahlström Oy:n apulaisjohtajan, vuorineuvos Åke Gartzin. Sisäministeri Lauri Riikonen siirtyi syksyllä 1950 Kuopion läänin maaherraksi ja uudeksi sisäministeriksi tuli kansanedustaja Johannes Virolainen.

Kekkosen I hallitus merkitsi eräänlaista ulkopoliittista käännekohtaa Suomen suhteissa Neuvostoliittoon. Kekkonen otti presidentti Paasikiveä aktiivisemman roolin, ja suostui, toisin kuin presidentti, allekirjoittamaan Neuvostoliiton sponsoroiman Maailman rauhanneuvoston vetoomuksen atomiaseen kieltämiseksi. Lisäksi kesäkuussa 1950 Kekkonen matkusti Moskovaan sopimaan ensimmäisen viisivuotissopimuksen Suomen ja Neuvostoliiton keskeisestä kaupankäynnistä.

Hallituksen toimintaa vaikeuttivat Korean sodan laukaisema inflaatiokehitys, sekä työmarkkina- ja muiden etujärjestöjen vaatimukset. SAK uhkasi hallitusta yleislakolla kaksi kertaa ja MTK kieltäytyi keväällä 1950 korottamasta työntekijöidensä palkkoja, ellei maidon ja viljan hintaa saataisi nostettua.

Virkamiesliitto vaati 5. huhtikuuta 1950 hallitusta vastaamaan palkkavaatimuksiinsa. Hallitus vastasi 11. huhtikuuta esittelemällä alustavan suunnitelman kiistan ratkaisemiseksi.^[2] Virallinen esitys virkamiesten palkkausuudistuksesta annettiin 8. toukokuuta 1950.^[3] Hallitus päätti 12. huhtikuuta 1950 nostaa kahvitullia sekä -veroa ja sokerin hintaa^[2], mutta eduskunta hylkäsi korotukset 26. toukokuuta 1950.^[3] Hallitus asetti myös 26. huhtikuuta ministerivaliokunnan selvittämään työmarkkinakiistoja.^[2]

Veturimiehet aloittivat 3. toukokuuta 1950 lakon. Hallitus määräsi vastatoimena veturimiehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Päätös kuitenkin peruttiin kolme päivää myöhemmin ja lakko päättyikin 8. toukokuuta.^[4]