Kalle Korhonen (kansanedustaja)

Nykyisen Vaalan kunnan Veneheitossa syntyneen Korhosen vanhemmat olivat puuseppä Eero Korhonen ja Eeva Kustaava Leinonen. Kansakoulun käytyään hän työskenteli renkinä ja myöhemmin maanviljelijänä kotikylässään. Vuonna 1902 Korhonen liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen, jossa hän toimi muun muassa puhujana sekä piirijärjestön puheenjohtajana. Korhonen valittiin kansanedustajaksi vuoden 1916 eduskuntavaaleissa.^[1] Sisällissodan käynnistyttyä Korhonen työskenteli kansanvaltuuskunnan maatalousasiainosastossa ja hän oli myös Työväen pääneuvoston varajäsen.^[2]

Korhonen lähetettiin kansanvaltuuskunnan tehtävissä Pietariin, jonne hän jäi sodan päättyessä. Neuvosto-Venäjällä Korhonen työskenteli aluksi Airo-nimisen kommuunin puheenjohtajana Kostromassa. Vuonna 1920 Korhonen muutti Neuvosto-Karjalaan, jossa hän oli uittomiehenä Suunujoella, radanvartijana Vienan Kemissä sekä Uhtuan piirin maa-asiainosaston virkailijana. Vuodesta 1923 lähtien Korhonen asui Uhtualla, jossa hän työskenteli nuorisokoulun talousasiain hoitajana 1923–1930, valtiontilan talousosaston johtajana 1930–1932 ja nuorisokoulun johtajana 1932–1936.^[3] Vuosina 1936–1937 Korhonen työskenteli Venäjän kulttuurintutkimusinstituutin Uhtuan osastossa.^[4]

Korhonen erotettiin Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta vuonna 1935 ja vangittiin marraskuussa 1937 vastavallankumouksellisesta kansalliskiihkoisesta toiminnasta syytettynä. Tammikuussa 1938 Korhonen sai kuolemantuomion artikla 58:n nojalla ja hänet teloitettiin 11. helmikuuta Sandarmohissa. Korhonen rehabilitoitiin vuonna 1988.^[4]

Korhosen puoliso ensimmäinen puoliso oli Hilma Vilhelmiina Nissinaho, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1902. Nissinaho jäi sisällissodan jälkeen Suomeen. Pariskunnalla oli kasvattitytär. Korhosen toinen puoliso oli Neuvostoliitossa Anna Jeremevna (s. 1906), jonka kanssa hänellä oli poika.^[1][4]