Juhani Vuori
Juhani Tapio Vuori (s. 23. toukokuuta 1940)[1] on suomalainen yleisurheilija päälajinaan 110 metrin aitajuoksu. Hän edusti koko uransa Kärkölän Kisa-Veikkoja.
Juhani Vuori oli kansallista kärkeä 110 metrin aitajuoksussa neljällä vuosikymmenellä. Hän selviytyi Kalevan kisojen finaaliin vielä 37-vuotiaana vuonna 1977. Vuoren päälaji uran alussa 1950-luvulla oli korkeushyppy. Siinä hän sai ensimmäiset maaotteluedustuksensa. Korkeushyppy vaihtui kuitenkin varsin pian aitajuoksuun. Lisäksi hän kilpaili 10-ottelussa ja hyppäsi myös kolmiloikkaa 15,03.
Vuoren paras vuosi oli 1963, jolloin hän sivusi Bengt Sjöstedtin legendaarista SE-aikaa 14,4. Samana vuonna hän saavutti myös Suomen mestaruuden. Hän oli saavuttanut jo vuonna 1960 pronssia sekä vuonna 1962 hopeaa. Lisäksi hän aitoi hopealle Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Göteborgissa. Seuraavana vuonna Vuori loukkasi akillesjänteensä, mutta kuntoutti itsensä ja jatkoi uraansa. Kaikkiaan hän oli urallaan mukana 12 maaottelussa.
Siviiliuransa Vuori teki huonekaluteollisuuden palveluksessa. Vuori oli Tauno Korhosen palveluksessa kaksi vuotta ja perusti sen jälkeen oman yrityksen. Hän oli työurallaan yhdeksän vuotta Kaliforniassa Yhdysvalloissa, mutta palasi vuonna 1993 Suomeen.
Juhani Vuoren tyttärenpoika on jalkapalloilija Joel Pohjanpalo.
Lähteet
muokkaa- Jarkko Juselius: Juhani Vuori – Kärkölän teräsvaari näyttää mallia nuoremmilleen. Urheilusanomat, 2014, nro 47.
Viitteet
muokkaa- ↑ Juhani Vuori Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).