[go: up one dir, main page]
More Web Proxy on the site http://driver.im/

Jean Buridan (myös Johannes Buridan, latinaksi Joannes Buridanus) (13001358) oli ranskalainen filosofi ja nominalisti, jonka sanotaan kylväneen uskonnollisen skeptisismin siemenen eurooppalaiseen ajatteluun. Hänen nimensä on kaikkein tunnetuin argumentista nimeltä Buridanin aasi, joka on suunnattu hänen determinististä kantaansa vastaan.

Elämä

muokkaa

Buridan sai koulutuksensa Pariisissa ja toimi siellä koko akateemisen uransa ajan. Hän poikkesi monista aikansa kuuluisista oppineista siinä, että ei kuulunut yhteenkään hengelliseen sääntökuntaan, vaan oli tavallisen papiston jäsen. Buridan luennoi metafysiikasta, etiikasta, luonnonfilosofiasta sekä logiikasta. Uransa varrella hänet valittiin kahdesti yliopiston rehtoriksi.[1]

Monia vahvistamattomia ja värikkäitä tapahtumia on liitetty Buridanin elämään. Eräiden tarinoiden mukaan Buridan olisi erotettu yliopistosta nominalististen oppiensa takia ja hän olisi siirtynyt Wieniin perustamaan uutta yliopistoa. Toisessa tarinassa taas kuningas sullotuttaa Buridanin säkkiin ja heitättää hänet Seine-jokeen, koska hänellä oli suhde kuningattareen. Varmuudella tiedetään, että Buridan oli kuuluisa ja suosittu opettaja. Eräiden lähteiden mukaan Buridan olisi syntynyt jo vuonna 1295.[1]

Filosofia

muokkaa
 
Jean Buridanin teoksen Expositio et quaestiones in Aristotelis De anima käsikirjoitus 1300-luvulta.

Elinaikanaan Buridan mm. "todisti" Jumalan olemassaolon tarkastelemalla seuraavia lauseita:

  1. Jumala on olemassa
  2. Kumpikaan näistä lauseista ei ole tosi

Buridan osoitti, että ainoa tapa välttää ristiriita päättelyketjussa on päätellä Jumalan olevan olemassa, eli lauseen 1 olevan tosi ja lauseen 2 epätosi. Todistus on eräs muoto ns. valehtelijan paradoksista. Todistusta on kuitenkin arvosteltu muun muassa siitä, että tarkastelemalla lauseen 1 sijasta sen negaatiota voidaan vastaavasti "todistaa", ettei Jumalaa ole olemassa.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Hirvonen, Vesa & Saarinen, Risto (toim.): Keskiajan filosofia, s. 77, 248. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-093-0

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Turner, William: Jean Buridan Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  • Zupko, Jack: John Buridan The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)