Jacques Cartier

Cartier syntyi pienessä Saint-Malon kylässä Bretagnen herttuakunnassa, joka liitettiin osaksi Ranskaa vuonna 1532. Hän kuului arvostettuun merenkävijäperheeseen ja kohensi sosiaalista asemaansa avioiduttuaan vuonna 1520 johtavan laivanomistajaperheen tyttären Catherine des Granchesin kanssa. Hänen maineestaan Saint-Malossa todistavat useat merkinnät kummina tai todistajana toimimisesta kastetilaisuuksissa.

Vuonna 1534 Cartier aloitti purjehduksensa etsiäkseen läntistä väylää Aasian kukoistaville markkinoille. Samana vuonna, 10. toukokuuta alkaen, hän tutki Newfoundlandia ja muita Kanadan merellä sijaitsevia provinsseja. Hän kävi vaihtokauppaa mi’kmaq-intiaanien kanssa ja sai tietoonsa, että kauempana lännessä on joki (St. Lawrence), jonka hän toivoi olevan etsitty reitti Aasiaan.

Cartier ei päässyt joelle ensimmäisellä matkallaan. Hän päätyi Gaspénlahdelle ja nousi ensimmäistä kertaa maihin nykyisessä Gaspén kaupungissa Québecissä, Gaspén niemimaalla. Hän iski maahan suuren ristin ja julisti alueen Ranskalle kuuluvaksi. Irokeesipäällikkö Donnaconalle hän väitti ristin olevan vain merkityksetön maamerkki. Matkansa aikana hän vangitsi Donnaconan pojat Domagayan ja Taignoagnyn ja vei heidät Ranskaan.^[1] Cartier alkoi myös luoda diplomaattisia suhteita alkuperäiskansan kanssa.

Toiselle purjehdukselleen Cartier lähti 13. toukokuuta seuraavana vuonna. Hän varustautui kolmella laivalla, 110 miehellä ja mukanaan kaksi alkuasukaspoikaa. Saapuessaan jälleen St. Lawrence -joelle hän purjehti ensimmäistä kertaa pitkin jokea ja saapui huron-kylään Stadaconassa (nykyinen Québec), missä päällikkö Donnacona sai poikansa takaisin.

Cartier jätti kaksi pääalustaan satamaan lähellä Stadaconaa ja käytti pienempiä laivojaan jatkaessaan matkaansa joen yläjuoksulle. Hän saapui Hochelagaan (nykyinen Montreal) 2. lokakuuta 1535. Hochelaga oli vaikuttavampi paikka kuin pieni kylä Stadaconassa. Siellä Cartieria oli vastassa yli tuhat huron-intiaania, jotka tulivat joenpenkalle tervehtimään ranskalaismiehistöä. Paikan on todettu olevan sama, missä Jacques Cartierin silta nykyisin sijaitsee. Vietettyään kaksi päivää huronien luona Hochelagassa Cartier palasi Stadaconaan 11. lokakuuta. Hän päätti miehistönsä kanssa viettää talven Kanadassa. Talven aikana Cartier kirjasi muistiin useita sivuja tietoja intiaanien tavoista ja tottumuksista.

Lokakuusta 1535 huhtikuuhun 1536 ranskalainen laivasto oli jäätyneenä St. Charles -joen suulla. Jää oli yli 1,8 metrin paksuista ja lunta oli 1,2 metriä. Niukoissa olosuhteissa huronit ja ranskalaiset potivat keripukkia. Päiväkirjassaan Cartier arvioi 50 huronin kuolleen ja kertoo oman miehistönsäkin olevan heikossa kunnossa.

Yksi talvesta selviytyneistä oli intiaanipäällikön poika Domgaya. Hän opetti Cartierille, että setripuu nimeltä annedda parantaisi keripukin. Todennäköisesti juuri tämä parannuskeino pelasti tutkimusryhmän kuolemalta, ja talven lopussa 85 ranskalaista 110:stä oli yhä hengissä.

Valmiina palaamaan Ranskaan toukokuussa 1536 Cartier päätti siepata itse päällikkö Donnaconan mukaansa, jotta tämä voisi itse kertoa maastaan, jonka väitettiin olevan täynnä kultaa, rubiineja ja muita aarteita. Vaivalloisen matkan jälkeen Cartier miehineen saapui Saint-Maloon 15. heinäkuuta 1536. 14 kuukautta kestänyt toinen ja Cartierin matkoista tuottoisin päättyi. Paikallistettuaan St. Lawrencen jokiuoman jo ensimmäisellä matkallaan hän avasi nyt parhaan vesireitin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan.

Kolmannelle matkalleen Cartier lähti viidellä laivalla. Puheet laivareitin löytämisestä itään oli unohdettu – nyt päämääränä oli löytää mystinen rikkauksia pursuava Saguenayn valtakunta, ja perustaa pysyvää asutusta Lawrence-joen varrelle.

Cartier ankkuroi ensin Stadaconaan ja kohtasi jälleen irokeesit. Koska hän ei ollut varma heidän rauhantahtoisuudestaan, hän purjehti jokea ylävirtaan joitakin maileja, pysähtyi nykyisen Cap Rougen kohdalle ja komensi rangaistusvangit ja muut uudisasukkaat maihin. Karja, joka oli kestänyt elossa kolme kuukautta merillä, laskettiin laitumelle, kasvimaita kylvettiin ja kaksi linnoitusta rakennettiin. Miehet vaskasivat jokihiekasta mineraaleja, joita luulivat kullaksi ja timanteiksi, mutta jotka osoittautuivat kvartsikiteiksi ja pyriitiksi. Cartier palasi Eurooppaan kuvitellen tuovansa kulta- ja mineraalilastin, ja Roberval jäi uudisasutuksen päälliköksi.

Ranskaan palattuaan Cartier pysyi Saint-Malossa, toimien välillä portugalin kielen kääntäjänä. Hän kuoli 66-vuotiaana vuoden 1557 ruttoepidemiassa. Häneltä ei jäänyt jälkeläisiä.^[2]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jacques Cartier Wikimedia Commonsissa