Herman Frank
Herman Frank on saksalainen kitaristi ja lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi 80-luvulla yhtyeiden Accept ja Victory kitaristina. Frank on toiminut myös tuottajana ja julkaissut neljä soololevyä.
Herman Frank | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Ammatti | muusikko, lauluntekijä, tuottaja |
Muusikko | |
Tyylilajit | heavy metal, speed metal |
Soittimet | kitara |
Yhtyeet | Accept, Hazzard, Victory (yhtye), Sinner, Moon'Doc , Pänzer, Poison Sun |
Aiheesta muualla | |
www.hermanfrank.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Ura
muokkaaHerman Frank liittyi heavy metal -yhtyeeseen Accept vuonna 1982 vähän ennen albumin Restless and Wild julkaisua. Frank lähti yhtyeestä seuraavan albumin Balls to the Wall julkaisun jälkeen. Vuonna 1983 hän perusti yhtyeen nimeltä Hazzard, joka julkaisi jo samana vuonna albumin Hazzard. Vuonna 1985 Frank liittyi Sinneriin, missä hän oli mukana toisena kitaristina albumilla Touch of Sin.[1][2][3][4][5]
Vuodesta 1986 lähtien Frank on soittanut yhtyeessä Victory. Hän on tehnyt yhtyeen kanssa yhteensä viisi studio- ja kaksi live-albumia. 90-luvulla Frank perusti yhtyeen Moon'Doc, jonka kanssa hän julkaisi vuosina 1995 - 2000 kolme albumia Moon'Doc (1995), Get Mooned (1996) ja Realm of Legends (2000). Vuonna 2002 hän liittyi takaisin Victoryyn ja hän on sävelsi ja tuotti Tommy Newtonin kanssa albumit Instinct (2003), Fuel to the Fire (2006) ja Don’ t Talk Science (2011). [6][1]
Frank soitti Acceptissa vuoden 2005 kesäkiertueella ja yhtyeen tehtyä paluun Mark Tornillon kanssa vuonna 2009. Hän oli mukana yhtyeen kolmella paluun jälkeisellä albumilla: Blood of the Nations (2010), Stalingrad (2012) ja Blind Rage (2014) ennen eroamistaan vuoden 2014 lopussa.[2][7] Saman vuoden lopussa Frank ja Stefan Schwarzmann julkaisivat perustamansa yhtyeen Pänzer ensimmäisen albumin Send Them All To Hell.[8] [9][10][11]
Vuonna 2009 hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa, Loyal for None, jossa on mukana laulaja Jioti Parcharidis (Victory), basisti Peter Pichl (Running Wild) ja rumpali Stefan Schwarzmann (Accept). Hän on tehnyt tämän jälkeen kolme soololevyä: Right in the Guts (2012), The Devil Rides Out (2016) ja Fight the Fear (2019).[12][13][14][1] Herman Frank ja hänen vaimonsa Martina Frank perustivat yhtyeen Poison Sun, joka julkaisi ensimmäisen albuminsa Virtual Sin vuonna 2010.[15][16]
Frank on tuottanut omien yhtyeiden levyjen lisäksi myös muiden yhtyeiden kuten Saxonin, Molly Hatchetin ja tuottajana ja miksaajana.[17][18]
Diskografia
muokkaaAccept
muokkaa- Restless and Wild (1982 creditoitu, ei soittanut)
- Balls to the Wall (1983)
- Blood of the Nations (2010)
- Stalingrad (2012)
- Blind Rage (2014)
Hazzard
muokkaa- Hazzard (1983)
Sinner
muokkaa- Touch of Sin (1985)
The Element
muokkaa- Time (1985)
Victory
muokkaa- Don't Get Mad ... Get Even (1986)
- Hungry Hearts (1987)
- Culture Killed the Native (1989)
- Temples of Gold (1990)
- You Bought It – You Name It (1992)
- Instinct (2000)
- Fuel to the Fire (2006)
- Don't Talk Science (2011)
Moon'Doc
muokkaa- Moon'Doc (1995)
- Get Mooned (1996)
- Realm of Legends (2000)
Poison Sun
muokkaa- Virtual Sin (2010)
Panzer
muokkaa- Send Them All To Hell (2014)
Soololevyt
muokkaa- Loyal to None (2009)
- Right in the Guts (2012)
- The Devil Rides Out (2016)
- Fight the Fear (2019)
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Herman Frank - Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives www.metal-archives.com. Viitattu 1.7.2019.
- ↑ a b Accept | Biography & History AllMusic. Viitattu 1.7.2019. (englanti)
- ↑ HAZZARD (D)-Remember-Artikel @ UNDERGROUND EMPIRE the ONLINE EMPIRE www.underground-empire.com. Viitattu 7.9.2019.
- ↑ Sinner NOISE RECORDS. Viitattu 7.9.2019. (englanti)
- ↑ Sinner | Biography & History AllMusic. Viitattu 7.9.2019. (englanti)
- ↑ Moon'Doc - discography, line-up, biography, interviews, photos www.spirit-of-metal.com. Viitattu 7.9.2019.
- ↑ Blabbermouth: Former ACCEPT Guitarist HERMAN FRANK To Release 'Fight The Fear' Solo Album In February BLABBERMOUTH.NET. 5.11.2018. Viitattu 7.9.2019.
- ↑ Anna-MaijaLippu: Accept menetti kaksi jäsentä toiselle bändiprojektille Rumba.fi. Viitattu 7.9.2019.
- ↑ bravewords.com: Germany's PANZER Release New Send Them All To Hell Trailer Video bravewords.com. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Wojtek Gabriel: PÄNZER / DESTRUCTION - Interview with Schmier Noizz Eater. Tammikuu 2018. Arkistoitu 7.9.2019. Viitattu 7.9.2019.
- ↑ bravewords.com: Former ACCEPT Guitarist Herman Frank Talks New Band PANZER - "It Gives Me The Chance To Put Out The Music In My Head" bravewords.com. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Matt Coe: Herman Frank – Metal for the Team Dead Rhetoric. 22.11.2016. Viitattu 7.9.2019.
- ↑ Herman Frank - Accept and Victory Guitarist Strikes Back with Fight the Fear! ZRockR Magazine. 9.1.2019. Viitattu 7.9.2019. (englanti)
- ↑ Steel Druhm: Herman Frank - Fight the Fear Review Angry Metal Guy. 7.2.2019. Viitattu 7.9.2019. (englanti)
- ↑ Johnny H: Poison Sun - 'Virtual Sin' (Metal Heaven) Über Röck-Kick Ass Rock N Roll. Arkistoitu 29.11.2011. Viitattu 7.9.2019. (englanti)
- ↑ Poison Sun - Virtual Sin www.rockpages.gr. Viitattu 7.9.2019.[vanhentunut linkki]
- ↑ http://DeanoJou:+Interview: HERMAN FRANK Antihero Magazine. 6.3.2019. Viitattu 7.9.2019. (englanti)
- ↑ Herman Frank | Credits AllMusic. Viitattu 7.9.2019. (englanti)