Henry Kvist
Torsten Henry Sigurd Kvist (11. huhtikuuta 1920 Helsinki – 23. tammikuuta 1999 Mäntyharju)[1] oli suomalainen metsänhoitaja sekä jääkiekkopuolustaja ja -valmentaja, joka valmensi maajoukkuetta vuosina 1946–1949.
Henkilöhistoria
muokkaaKvistin vanhemmat olivat ravintoloitsija Sigurd Aleksander Kvist ja Maria Aurora Laakso ja puoliso vuodesta 1948 Heli Aulikki Päiviö. Urheilulääkäri Helmer Kvist oli hänen veljensä. Metsänhoitajaksi sotien jälkeen valmistunut Henry Kvist työskenteli ensin Ruotsissa, mutta tuli vuonna 1949 Kymin Osakeyhtiön palvelukseen, aluksi apulaismetsänhoitajaksi Kuopioon. Yhtiön aluemetsänhoitaja Joensuussa hän oli vuodesta 1953 ja Jyväskylässä vuodesta 1962 ja sitten ylimetsänhoitaja Heinolassa vuodesta 1965 ja hankintapäällikkö Kuusankoskella vuodesta 1968. Koko yhtiön metsäpäällikkönä Kvist toimi 1973–1984. Hänellä oli myös monia asiantuntija- ja luottamustehtäviä. Metsäneuvoksen arvonimen Kvist sai vuonna 1976. Sotilasarvoltaan hän oli reservin majuri.[1][2]
Urheilu-ura ja saavutukset
muokkaaKvist pelasi urallaan Tampereen Ilveksessä kaudet 1938–1947. Hän voitti kaksi Suomen mestaruutta. Viimeisellä kaudellaan Kvist toimi myös Ilveksen valmentajana. Hän valmensi vuodet 1946–1949 sekä Ilvestä että maajoukkuetta.
- 2 Suomen mestaruutta pelaajana (1945, 1946)
- 3 SM-pronssia pelaajana
- 1 Suomen mestaruus valmentajana (1947)
- Suomen Jääkiekkoleijona #12
Lähteet
muokkaa- Kvistin tiedot Jääkiekkomuseon sivulla
- Ilveksen valmentajat (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
muokkaa- ↑ a b Henry Kvist Biografiasampo. Viitattu 18.5.2022.
- ↑ Ihmiset. Kuolleet. Metsäneuvos Henry Kvist. Metsämies käytti aikaansa jääkiekkoon. (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 24.2.1999. Viitattu 18.5.2022.