Erno Paasilinna
Erno Antero Paasilinna (14. maaliskuuta 1935 Petsamo – 30. syyskuuta 2000 Tampere) oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Paasilinnan esseekokoelma Yksinäisyys ja uhma sai vuonna 1984 ensimmäisen Finlandia-palkinnon. Teoksesta löytyvät myös Paasilinnan usein siteeratut, hänen motokseen mielletyt sanat ”Kirjailijaksi ei synnytä. – – On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”.
| Erno Paasilinna | |
|---|---|
 Erno Paasilinna heittämässä tikkaa Perunkajärven kirjailijakokouksessa vuonna 1963. Kuvassa myös Jorma Etto, Rauni Kivilinna ja Eila Etto (istumassa). |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. maaliskuuta 1935 Petsamo, Suomi |
| Kuollut | 30. syyskuuta 2000 (65 vuotta) Tampere, Suomi |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Ammatti | kirjailija, toimittaja |
| Kirjailija | |
| Aikakausi | 1967–2000 |
| Tyylilajit | satiiri, essee, aforistiikka, tietokirjallisuus |
| Esikoisteos | Kylmät hypyt (1966) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Erno Paasilinnaa on luonnehdittu suomalaisen kirjallisuuden äänekkääksi toisinajattelijaksi. Paasilinnan kirjat ovat usein yhteiskuntakriittisiä. Monet niistä kuvaavat Lappia ja Petsamoa ja ottavat kantaa luonnon ja syrjäseutujen sekä niiden asukkaiden puolesta. Useimmat kirjoitukset ovat lyhyitä ja niukkasanaisia, mutta samalla niiden sisältö ja sanoma käyvät helposti lukijalle selväksi. Paasilinna haastoi mielellään keskusteluun vaikutusvaltaisia päättäjiä ja joutui myös monesti heidän epäsuosioonsa.
Paasilinnan erityisesti suosimia tyylilajeja olivat satiiri, essee ja aforistiikka, mutta häneltä ilmestyi myös matkakirjoja, romaani, omaelämäkerta, novelleja sekä historiallisia teoksia. Hänen tuotantoaan on käännetty ainakin 13 kielelle.
Erno Paasilinnan tunnettuja kirjailijaveljiä ovat Arto Paasilinna, Reino Paasilinna ja Mauri Paasilinna.[1]
Elämä ja ura
muokkaaPaasilinnan vanhemmat olivat poliisikonstaapeli, asioitsija Väinö Paasilinna (ent. Gullstén) ja emäntä Hilda Maria (Maija) o.s. Niva. Erno Paasilinna syntyi Petsamon Salmijärven kylässä, perheen kolmantena lapsena. Talvisodan sytyttyä perhe joutui lähtemään evakkoon Norjan Narvikiin, Ofotvuorelle ja Harstadiin. Erno oli tuolloin neljävuotias. Evakoita kyydinneessä Aunus-laivassa syntyi Ernon veli Reino. Lapin sodan aikainen toinen evakkomatka suuntautui Ruotsin Jokkmokkiin.
Sotien jälkeen Paasilinnan perhe asui ensin Pohjois-Iissä, kunnes asettui vuonna 1948 Tervolan Varejoen asutusalueelle, Kuikeron tilalle. Isä Väinö kuoli parin vuoden päästä kuten myös seitsemän kuukauden ikäinen Riitta Kaarina -sisko. Kansakoulun lopettanut Erno Paasilinna työskenteli metsätöissä ja aloitti kirjailijan uraansa osallistumalla kirjoituskilpailuihin. Lukukauden 1958–1959 Paasilinna opiskeli Lapin kansankorkeakoulussa, josta hän päätyi Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajaksi (1959) ja Kaltion päätoimittajaksi Ouluun (1963). Kaltion kaudella Paasilinna ja muu nuorempi toimituskunta ajautuivat kiistoihin lehden konservatiivisesta linjasta Atte Kalajoen ja kustannusyhtiön jäsenten kesken. Kaltiosta eronnut Paasilinna oli perustamassa radikaalimpaa Pohjoinen-lehteä, jonka päätoimittajana hän toimi vuosina 1964–1966. Paasilinna avusti myös Oulun ylioppilaslehteä.
Vuonna 1966 Erno Paasilinna siirtyi kustannusyhtiö Kariston kirjalliseksi johtajaksi Hämeenlinnaan. Seuraavana vuonna ilmestyi Paasilinnan esikoisteos Kylmät hypyt. Toisen teoksen (Alamaisten kyyneleet, 1970) jälkeen hän jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi.
Yksi tunnetuimmista Paasilinnan väittelyistä oli ympäristönsuojeluaiheinen kiistely silloisen Helsingin Arvopaperipörssin johtajan Raimo Ilaskiven kanssa 1970-luvun alkupuolella. Väittelyä käytiin Parnasso-lehden sivuilla kaksi vuotta. Muitakin julkisuudessa esiintyviä toisinajattelijoita, muun muassa kalastaja Pentti Linkola, osallistui tähän Paasilinnan ja Ilaskiven väittelyyn.[2] Paasilinna esiintyi 1970-luvulla myös usein television keskusteluohjelmissa (muun muassa Tästä puhutaan -keskusteluohjelman puheenjohtajana 1973–1974). Ohjelmien esittämisen jälkeen hän kertoi saaneensa usein nimettömiä kirjeitä, joissa oli jopa tappouhkauksia.
Paasilinna oli kaksi kertaa naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Elvi Maria Harju 1961–1989. Heille syntyi kaksi lasta: Maari (s. 1964) ja Taija (s. 1967). Paasilinna avioitui Paula Elina Juntusen kanssa 1994, ja avioliitto oli lapseton.
Paasilinna kuoli Tampereella syyskuussa 2000 nopeasti levinneeseen syöpäkasvaimeen.
Tuotanto
muokkaaPaasilinna kirjoitti useissa teoksissaan julkisen keskustelun välttämättömyydestä päätöksenteossa. Hän kirjoitti myös kotiseutunsa Petsamon asioista, Lapin metsistä, ja pohjoisen kirjailijan Timo K . Mukan elämäkerran.[3]
Paasilinnan tekstit ovat selkeitä, kiihkeän suggeroivia ja älyllisesti haastavia. Teoksissaan hän haastaa lukijan ajattelemaan, mitä yksilöiden pitäisi tehdä järjestelmien liialle vallalle. Hän katsoo vallan turmelevan päätöksentekijät. [4] Paasilinnan teoksia ovat[1]
- Kylmät hypyt (1967)
- Alamaisen kyyneleet (1970)
- Mainio vallankumous (1972)
- Synnyinmaan muistot (1973)
- Timo K. Mukka (1974)
- Lukemista kaikille (1975)
- Valitut satiirit (1976)
- Musta aukko (1977)
- Siperialainen estetiikka (1978)
- Kaukana maailmasta (1980)
- Maailman kourissa (1983)
- Yksinäisyys ja uhma: Esseitä kirjallisuudesta. Otava, 1984. ISBN 951-1-07942-5
- Kansan palvelijoita: Kootut kirjoitukset 1964–1984. Otava, 1986. ISBN 951-1-08984-6
- Majuri Holterin uroteko: Kirjoituksia Suomesta ja maailmasta. Otava, 1987. ISBN 951-1-09679-6
- Kauppamiehet isänmaan asialla: Kirjoituksia. Otava, 1991. ISBN 951-1-11672-X
- Tähänastisen elämäni kirjaimet: Elämäkerrallisia ja kirjallisia muistelmia. Otava, 1996. ISBN 951-1-13545-7
- Riita maailman kanssa: Kirjoituksia neljältä vuosikymmeneltä. Otava, 1997. ISBN 951-1-14710-2
- Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Otava, 1998. ISBN 951-1-13242-3
- Hyökkäyksiä ja puolustuksia: Kirjanpitoa suuren ajan mukana. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-17221-2
Aforismit
muokkaa- Maailman sanoja ja tekoja (1986)
- Lausui alustaja, joka korosti: Kootut aforismit ja aforistiset lauseet 1967–1987. Otava, 1989. ISBN 951-1-10937-5
- Ruumisarkun nauloja: Lauseita. Otava, 1999. ISBN 951-1-16020-6
Muu proosa
muokkaa- Kadonnut armeija: Kertomus Mustasta Majurista ja hänen joukoistaan erään sodan viime vaiheissa. Otava, 1977. ISBN 951-1-04614-4
- Alamaisten elämää: Kootut satiirit 1967–1981. Otava, 1985. ISBN 951-1-08444-5
- Nuoruusaikoja: Kertomuksia. Otava, 1992. ISBN 951-1-12405-6
- Tosikertomuksia: Satiireja. Otava, 1993. ISBN 951-1-11673-8
Matkakirjat
muokkaa- Kotiseudulla ja vierailla mailla: Matkakirja. Otava, 1988. ISBN 951-1-09680-X
- Isoa Inaria kiertämässä (yhdessä Antti Tuurin kanssa 1999)
- Matkakuvia menneiltä ajoilta: Matkakirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-17070-8
Toimittajana teoksissa
muokkaa- Tunturit puhuvat (1963)
- Pidot Aulangolla (1963)
- Sanan vapaus (1964)
- Laaja Lapinmaa (1965)
- Kaukainen Pohjola (1968)
- Pidot Suomessa (1972)
- Lapin rajoilta (1973)
- Lapin runot (1979)
- Tuntureilta ja metsistä (1985)
- Matkoja vanhassa Suomessa (1990)
- Siintävät kaukaiset metsät (1993)
- Petsamon kuvia (1997)
- Erämiehiä ja erämaitten vaeltajia (2000)
- Kamppailuja karhun kanssa 1800-luvulta nykypäiviin (2001)
Tunnustuksia
muokkaa- Valtion kirjallisuuspalkinto 1971 (satiirikokoelmasta Alamaisen kyyneleet)
- WSOY:n tunnustuspalkinto 1975
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1978 (romaanista Kadonnut armeija)
- Alfred Kordelinin säätiön kirjailijapalkinto 1979
- Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1979
- Valtion tiedonjulkistamispalkinto 1983 (historia- ja muistelmateoksesta Maailman kourissa)
- Eino Leinon palkinto 1984
- Finlandia-palkinto 1984 (esseekokoelmasta Yksinäisyys ja uhma)
- Valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha 1987
- Otavan kunniapalkinto 1988
- Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1993
- Aleksis Kiven palkinto 1996
- Pro Finlandia 1996[5]
- Valtion taiteilijaeläke 1998
Kirjallisuutta
muokkaa- Anttila, Petri: Koti, pakolaisuus ja identiteetti Erno Paasilinnan kirjallisessa tuotannossa. Historiallinen Aikakauskirja, 2010, nro 1. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362
- Lähteenmäki, Maria: Pohjoiset reservit: Lappi kuvina ja mielikuvina 1960–70-luvun kulttuurikeskusteluissa. Historiallinen Aikakauskirja, 2001, nro 3. Suomen Historiallinen Seura ja Historian Ystäväin Liitto. ISSN 0018-2362
- Nyyssönen, Jukka: Kaksi historiaa Petsamosta: Muutos ja jatkuvuus historiankirjoituksessa. Jyväskylä: Osuuskunta Jyväs-Ainola, 2008. ISBN 978-952-5353-36-5
- Salminen, Matti: Erno Paasilinnan kirjallinen elämä. Helsinki: Into, 2018. ISBN 9789522649430.
- Tuuri, Antti: Lähikuvassa Erno Paasilinna. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22902-5
- Vahtola, Jouko: ”Paasilinna-Etto-Kortesalmi... Kaltion linja ja päätoimittajakysymys 1960-luvulla”, Rohkea, reima ja horjumaton: Samuli Onnelalle omistettu 60-vuotisjuhlakirja. (Scripta Historica XXVII) Oulu: Oulun Historiaseura, 1998. ISBN 951-96266-6-2
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Kalevi Kalemaa: Paasilinna, Erno Biografiskt lexikon för Finland. 2011. Viitattu 9.10.2017. (ruotsiksi)
- ↑ Parnasso 1971–1973 esim. Erno Paasilinna: Keskustelun opetukset, Raimo Ilaskivi: Paasilinnalle viimeisen kerran- ja aiheetta enempään. Pentti Linkola: Ilaskiven mahdollisuudet.
- ↑ Pekka Tarkka: Erno Paasilinna HS Muistot. 2000. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9777–9778, art. Paasilinna, Erno. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5
- ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin (SL PF) kotimaiset saajat aakkosjärjestyksessä Suomen valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat. Viitattu 19.12.2021.
Aiheesta muualla
muokkaaSitaatteja aiheesta Erno Paasilinna Wikisitaateissa
- Kalemaa, Kalevi: Paasilinna, Erno (1935–2000). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.4.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Erno Paasilinna: Otavan kirjailijaesittely.
- Tervolan kunnan kirjasto – Paasilinnakokoelma.
- Toisen tasavallan kulttuurikuvia (dokumentti Erno Paasilinnasta Ylen Elävässä arkistossa).
- Ylen Elävä arkisto: Tuhlaajapojan päiväkirja.
- Ylen Elävä arkisto: Kaupunki.